Myrkyllinen ihminen lähipiirissä (toxic person)

Myrkyllinen ihminen lähipiirissä (toxic person)

Käyttäjä Kesäheinä0 aloittanut aikaan 28.01.2017 klo 13:57 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Kesäheinä0 kirjoittanut 28.01.2017 klo 13:57

Haluaisin kuulla, miten myrkylliset ihmissuhteet ovat vaikuttaneet teihin ja kuinka mahdollisesti olette selvinneet? Olo on todella vaikea, ja mielelläni kuulisin, miten olette päässeet yli esim. katkeruuden tunteesta.

Mä olen irtaantunut ihmisestä, joka on juuri tällainen myrkyllinen ihminen; tapaamisten jälkeen olin uupunut ja hän oksensi aina ongelmansa päälleni. Ystävyys ei todellakaan ollut vastavuoroista. Olimme kenties ”tottumuksesta” tekemisissä, koska olimme tunteneet yläasteajoilta lähtien.Jos kerroin omista murheistani, sain osakseni välinpitämättömyyttä.

Kyseessä oli ”ystävyyssuhde”, joka varsinkin viimeisinä vuosina perustui pitkälti siihen, että pelkäsin tätä ihmistä. On hullua, mihin sitä ihminen alistuukin, mutta tämä ”ystävyyssuhde” on vaikuttanut äärimmäisen negatiivisesti itsetuntooni. Olen huono riitelemään, joten pyrin miellyttämään ystävääni, koska kyseinen ihminen oli äärimmäisen ailahteleva. Hän saattoi kohottaa minut korkealle kertomalla kuinka ihana ystävä olen ja kuinka paljon merkitsen hänelle. Hetken päästä hän saattoi kohdella minua hyvin kylmäkiskoisesti, ei vastannut viesteihin ja jos vastasi, sävy oli tyly.

Ahdistavaa oli myös se, kuinka hän kommentoi ulkonäköäni. Minulla on syömishäiriötausta, ja oman kehonkuvan hahmottaminen on edelleen vaikeaa. Hän kommentoi kuinka ”jalkani ovat tikut”, minun pitäisi kyykätä ja pahimmillaan hän ehdotti että minun kannattaisi hankkia silarit…. en tiedä, paljonko kommenteissa oli ”huumoria”, koska kyseinen ihminen on hyvin pinnallinen. joku voi ottaa kyseiset kommentit vitsinä, mutta itselleni ne olivat vaikeita. Koin olevani huono ja epäonnistunut…..

Sain jostakin voimaa kyseenalaistaa, miksi pelkään tätä ihmistä. Minulla vain meni mitta täyteen. Estin hänet kaikkialla, enkä vastannut viesteihin. Hän ei ymmärtänyt, mitä hän oli tehnyt väärin ja viesteillään pyrki syyllistämään minua. Annoin vain olla, koska olin niin loppu. Nyt sosiaaliset verkostoni ovat kaventuneet, koska tietyt kaverit ovat hänen kanssaan tekemisissä. Vaikka en tietyllä tavalla välitä, mitä kyseinen ihminen minusta muille puhuu, ahdistaa, jos hän puhuu paskaa minusta. Toisaalta se on hyvin todennäköistä…

Vaikka olen helpottunut, olen kuitenkin hemmetin ahdistunut. Olen hirveän katkera ja yhtenä päivänä päässäni pyöri hirveitä ajatuksia, kuten toivoin kyseisen ihmisen kuolemaa…. silloin havahduin että nyt on päästävä irti menneestä, negatiivisuus kuormittaa liikaa. koen oloni todella säälittäväksi, että olen antanut jonkun kohdella itseäni näin.
Teksti voi olla tosi sekavaa, mutta mulla on tällä hetkellä niin järkyttävän ahdistunut olo, että on vaan pakko saada asiat ulos!!

Käyttäjä häkkiensärkijä kirjoittanut 22.02.2017 klo 15:27

Heippa KesäheinäO🙂🌻

Se mitä käyt läpi nyt , että kannat viha jne ed. Totta, olet ollut ehkäpä itse läheisriippuvainen keskenään jota myös on ruokkinut sinua mutta kielteisesti.

Olen useasta ihmisestä katkaisut välit koska en enää jaksanut olla pelkkä sylkikuppi tai jokin kaatopaikka tai kynnysmatto, johon oli helppo oksentaa ja polkea litteäksi.

Se on hyvä että olet löytänyt itsestäsi omia tunteita jota on noussut ylös pinnalle.

Kaiken tunteiden takana on taustana miten annoit itsesi olla sen tuttavan kanssa joka polki sinua ja pahoitti sinun mieltä.

Anna itsellesi kiitollisuutta että olet katkaisut välit kyseisen ihmisen jota luulit hänen olevasi sinun kaveri.

Anna aikaa itsellesi ja ole armollinen itsellesi koska se vie aikaa ennenkuin huomaat että olet päässyt yli kaiken sen pahan mitä se kaveri on aiheuttanut sinulle pahaa.

Olet vahva ihminen kun rohkeasti katkaisit välit hänen kanssa. Voimia eteenpäin 🙂🌻

häkkiensärkijä