Myönnetyt kuntoutukset perutaan

Myönnetyt kuntoutukset perutaan

Käyttäjä Nimetön aloittanut aikaan 28.06.2015 klo 08:51 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä kirjoittanut 28.06.2015 klo 08:51

”Kela on joutunut perumaan jo luvattuja kuntoutuksia.
Sanomalehti Karjalainen kertoo, että uusi hallitusohjelma on katkaisemassa rahoituksen vaivojen ennaltaehkäisyyn tähtääviltä kuntoutuksilta.

Kelan oli tarkoitus yhdistää työelämässä oleville tarkoitetut, harkinnanvaraiset ja ennaltaehkäisevät Aslak- ja Tyk-kuntoutukset ensi vuoden alusta uudeksi tehokkaammaksi ja edullisemmaksi Aura-kuntoutukseksi. Kuntoutusta oli tarkoitus järjestää 20,6 miljoonalla eurolla vuodessa.

Hallitus kuitenkin lakkautti Auran ennen kuin se pääsi edes alkamaan. Kaikki elokuun jälkeen alkavaksi suunnitellut uudet kuntoutukset perutaan rahanpuutteessa.

– Uuden hallituksen strategiapaperissa on liitteessä kirjattu, että Aura-kuntoutusta ei käynnistetä. Leikataan Kelan harkinnanvaraista budjettia juuri sillä rahamäärällä, kertoo kuntoutuspäällikkö Tiina Huusko.

Samalla lähes 15 000 ihmistä vuosittain kuntouttaneet ohjelmat jäävät pois. Lakisääteiset Tyk-kuntoutukset jatkuvat edelleen

Myönteisiä kuntoutuspäätöksiä on jo lähetetty ihmisille. Nyt ne on jouduttu perumaan. Ennaltaehkäisevän kuntoutuksen vähentyessä myös ihmisten terveydelliset ongelmat työpaikoilla saattavat lisääntyä.

Huusko kertoo, että päätös on aiheuttanut mielipahaa ihmisissä, jotka olivat saaneet myönteisen kuntoutuspäätöksen, mutta eivät nyt kuntoutukseen pääsekään.

– Olen henkilökohtaisesti erittäin pahoillani tästä. Tämä on yllätys, joka paitsi työllistää meitä, niin on myös aikamoinen pettymys ihmisille.”

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1435450313443.html

Sinne meni minunkin työelämässä olevien sydänsairaiden kuntoutus. Olisin eka kertaa tuommoiseen päässyt. Olisi ollut eka kertaa oikea hoitoryhmä jolta olisin saanut neuvoja miten pärjään sydämeni kanssa työelämässä. Nyt vaan sähellän ja kokeilen mitä voi tehdä ja useimmiten herään sitten sairaalassa.

Samaan aikaan Kelan sivuilla kuitenkin näyttää olevan haku meneillään työelämässä poissaoleville sydänsairaille kuntoutuskursseja.