Vaikea edes kirjoittaa. Olen mustassa kuilussa. Tuntuu pahalta. Tuntuu pahalta, että pelkään esittäväni voivani paremmin, kuin oikeasti voin. Välillä kaipaan seuraa ja välillä tuntuu siltä, että voi kun kaikki jättäisivät minut rauhaan. Voi kun ei olisi jotain, josta tarvitsee suoriutua. Väsyttää, enkä osaa kuvata miltä minusta tuntuu. Muutoin kuin, että tunnen olevani mustan kuilun, haudan ympäröimänä. Minulla on ollut itsetuhoisia ajatuksia.
Välillä ajattelen, että kohta on varmasti paremmin. Mutta kaikki ajatukseni ovat solmussa. Olen arvoton. Sitten ajattelen ihmisiä, joilla on vielä huonommin, kuin minulla ja ihmettelen onko minulla oikeutta tuntea tällätavoin.
Pari viimeistä viikkoa on ollut suorittamista. En ole edes töissä ja silti minusta tuntuu, että suoritan elämää. En jaksaisi. Miksi minusta tuntuu tältä? Itkettää. Olen itkenyt paljon viime aikoina. Itku tuntuu hyvältä, mutta paha olo ei. Haluaisin, että minulla olisi lomaa eikä minun tarvitsisi suorittaa tätä elämää koko ajan. Mutta en tiedä mitä tehdä. Tämäkin tuntuu ihan merkityksettömältä.
Olenko vain väsynyt? Tämä menee ohi?
Tänään olen hyvällä tuulella. Tai ehkä liioittelen. Tällä hetkellä olen hyvällä tuulella. Oli päiviä, jotka vietin yöpaitaan pukeutuen, suihkussa käymättä. Yök! Eilinen koko päivä meni suurimmaksi osaksi pedissä. Pyörin ja hyörin. Sitten tuli se paha olo ja sitten jossain vaiheessa alkoi jopa oksettamaan. Pahaolo oli sellaista, että en osannut antaa sille nimeä. En tiennyt oliko minulla vain henkinen pahaolo, vai ahdistiko minua. En osaa erottaa enää noita😑❓ Ajattelin sitten mennä päivällä nukkumaan, mutta ei nukuttanut. Mietin mikä pilleri helpottaisi tilannettani, sillä muunlaiset käyttämäni helpotuskeinot oli mielestäni käytetty. Otin siis ahdistuslääkettä ja menin nukkumaan. Nukuinkin monta tuntia. En tiedä montako.
Olisin voinut kirjoittaa myös tuohon pala lasia viestiketjuun: Unta en saa ja ahdistaa. Mutta ajattelin pitää tämän omana viestiketjunani. Eikä tänne ole kukaan mitään kommentoinutkaan. Saa nähdä kauanko tänne kirjoitan ja kauanko muistan tämän viestiketjun.
Illalla olo helpottaa ja voisinkin nukkua kaikki aamut ja aamupäivät ja siirtyä omaan aikatauluuni. Valitettavasti se ei sovi yleiseen aikatauluun. Sain illalla pestyä yhden ikkunan. Tänään mietin toisen ikkunan pesemistä. Käyhän se näinkin, että pesee ikkunan päivässä tai viikossa. Onneksi olen saanut roskat vietyä. Ne ahdistavat, jos niitä tulee liikaa.
Saatteko te pidettyä siisteyttä yllä?
Hei!Kuulostaa niin tutulta. Mulla on niin samanlaisia fiiliksiä. Munkin elämä on yhtä suorittamista. Mulle psykologi sanoikin, että pitäisi päästä eroon suorittamisesta.Mitäköhän lohduttavaa mun tarttis sanoa. Aivan kuin toinen rampa taluttaisi toista rampaa. Välillä huono olo vaan menee niin yli. Silloin en halua kenellekään näyttää mun alennustilaa. Välillä musiikki rauhoittaa tai jos saa raahattua itsensä ulos lenkille. Suklaa on kyllä parhaillaan liian hyvää. Helposti otan päiväkirjan käteen ja kirjoitan siihen.Tsemppiä sulle!🙂
Hei kuka tätä kirjoittaa minä ja minä? 😉
Minulla kun ei ollut ollut sellaista pahaa oloa, niin syövää pitkään aikaan tai minkälaista se nyt ennen sitten oli? Niin menee, nyt kun ajattelen, niin kyllä se varmasti näkyy ulospäinkin. Tunnen kuitenkin olevani arvoton ja haluaisin paeta maanrakoon. Pakkohan sen on näkyä! Musiikkikin saattaisi joskus auttaa, toisinaan ei halua mitään ylimääräistä ääntä. Lenkille olisi ehkä hyvä lähteä, mutta mitä jos siellä tulee joku vastaan??? (joku näkee mut ja minä näen jonkun) Suklaa on kyllä parhautta, mutta sekin alkaa jo näkymään.. Niin minäkin teen, mutta tuossa tilanteessa senkään kirjoittaminen ei auttanut. Onneksi otin sitten sitä ahdistuslääkettä ja menin nukkumaan.
Tänään on sosiaalisuuden ja nälän väsyttämä. Vähän surullinen, alakuloinen. Tekisi taas mieli mennä nukkumaan, tai sitten tehdä jotain hyvää.
Kiitti, kuten myös!
Puhukaa se paha olo pois...
Elämässä ei ole sellaista aihetta mistä ei voisi puhua.
Jankuttakaa vaikka kuinka paljon samasta aiheesta jollekkin, kunnes asia on niin puitu, ettei se enää edes jaksa liikuttaa/aiheuttaa pahaa mieltä.
Elämä ei ole suorittamista. Tänne synnytään vain kerran ja täällä eletään vain kerran. Ethän halua uhrata sitä ainutta elämääsi peiton alla itseäsi haukkuen ja itkemällä itsesi uneen yms. ? Miksi edes pitäisikään? Se omanarvontunne on kaivettava jokaisen vaikka väkisin jostain ja olla tyytyväinen siihen mitä on.
Älä ihmeessä kuluta enää hetkeäkään itseäsi haukkuen tai olemalla epätoivoinen, mitätön, arvoton yms. Ei sinun yksinkertaisesti tarvitse! Kukaan ei vaadi semmoista. Jos ET ole paha ihminen/tehnyt kenellekkään pahaa niin tuollaiset olotilat eivät yksinkertaisesti kuulu sinulle. Ne kuuluvat oikeille pahantekijöille/rikollisille yms. joiden kuuluukin tuntea niin.
Päätä tehdä itsesi iloiseksi joka päivä. Tee jotain kivaa, kuuntele lempimusaa, katso lempielokuva, syö lempiruokaa, tapaa ystäviäsi, matkusta uusiin paikkoihin, aloita uusi harrastus, opiskele uutta yms. yms.
Yksi vinkki olisi myös ottaa esim.lemmikki. Lemmikit pitävät omistajistaan ja tuottavat paljon iloa elämään. Lemmikit eivät arvostele. Lemmikit eivät välitä minkä kokoinen tai minkä näköinen olet, mitä pidät ylläsi jne. vaan rakastavat aidosti ja pyyteettömästi.
Tunnelin päässä on aina valoa, vaikkei siltä näyttäisi. Kannattaa muistaa, että kenellekkään ei anneta suurempaa kuormaa kuin jaksaa kantaa!
Jos kerran kaikki loppuu aikanaan eikä mikään ole ikuista niin aivan taatusti loppuu silloin myös masennus ja kulkusi "mustassa kuilussa". Jaksa vain uskoa ja kulkea kohti valoisampaa elämää. Se on siellä tunnelin päässä odottamassa 🙂 .
Voimia ja pidä vain lippu korkealla! 🙂👍
silentdespair: Puhukaa se paha olo pois... Kenelle mä puhun, kun on seinät ympärillä?
En halua uhrata elämää peiton alla itseäni haukkuen ja itkien. Välillä vain tuntuu siltä, että ympäristön paineet, hyökkää niskanpäälle. Ei kai pitäisi antaa niiden hukuttaa itseä pahaan oloon.
Ei meidän kenenkään elämä ole joka päivä iloista, eikä sen pitäisikään. Osataan sitten arvostaa niitä hyviä päiviä, kun niitä on. Tekisin paljon enemmän, jos voimavarani riittäisivät.
Lemmikki on huono vaihtoehto. Lemmikit on kasvatettu ihmisiä varten ja ne kituuttaa usein kerrostalo asunnoissa, kun oikeasti voisivat elää villinä luonnossa. Joo, ja minullakin on ollut lemmikkejä.
Kyllä minun mielestäni joillekin annetaan, muutenhan itsemurhia ei tapahtuisi. Ei kenenkään pitäisi kantaa kuormiaan yksin. Sillä ei me asuteta tätä palloa yksin.
Ehkä se on siellä tunnelinpäässä tai ainakin välillä tulee parempia jaksoja. Nyt on jo kolme ikkunaa pesty ja ainakin saman verran vielä pesemättä. Juhannuksena ajattelin hemmotella itseäni. Ihan kotona, mutta kuitenkin.
Kiitti!