Nyt rupesin miettimään, että miten sitä hoidetaan. Olenko mä itse saanut siihen mitään apua. No aika vähän, tai en riittävästi! Löytyi itsehoito-opas http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_teos=epi
Teille muille, jotka itse jaksatte itseänne terapoida. Mulla pelkkä epävakaa määritelmä heittää korttipinon ilmaan ja ne leviää suloiseen epäjärjestykseen osa oikein- ja osa väärinpäin lattialle. Noukipa palasesi siitä ja pistä paikoilleen.

Nyt ollaan menossa selkeästi tuossa pohjattomassa alakulossa pienellä hippusella paniikkikohtauksia https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/Tietopankki/Diagnoosi-tietohaku/F60-69/F60/Pages/F603.aspx Oi nam! 🙂🎂

Pompula kirjoitti 29.3.2016 21:33

Nyt rupesin miettimään, että miten sitä hoidetaan. Olenko mä itse saanut siihen mitään apua. No aika vähän, tai en riittävästi! Löytyi itsehoito-opas http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_teos=epi
Teille muille, jotka itse jaksatte itseänne terapoida. Mulla pelkkä epävakaa määritelmä heittää korttipinon ilmaan ja ne leviää suloiseen epäjärjestykseen osa oikein- ja osa väärinpäin lattialle. Noukipa palasesi siitä ja pistä paikoilleen.

Nyt ollaan menossa selkeästi tuossa pohjattomassa alakulossa pienellä hippusella paniikkikohtauksia https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/Tietopankki/Diagnoosi-tietohaku/F60-69/F60/Pages/F603.aspx Oi nam! 🙂🎂

Moi Pompula,

Nopeasti kun lukaisin kirjoituksesi läpi kun taas hiukan keskittymisvaikeuksia, niin luin että löytyi itsetuho-opas 😀. Netistä lukenut lähes kaiken mitä tästä sairaudesta olen löytänyt, ja suoraan sanoen jo se on helpottanut hieman hallitsemaan elämää kun tähän käyttäytymiseeni on joku "syy". Psykiatrilla / psyk. sh:lla käyn pari kertaa kuukaudessa, mutta eipä siitä ole vuosien varrella apua löytynyt. Lääkkeitä vaihdeltu vaikka kuinka monta kertaa mutta niistäkin ollut melkein enemmän haittaa kuin hyötyä. Terapiassa en ole vielä käynyt vaikkakin sitä minulle on muutama kerta suositeltu, ehkä se olisi nyt ajankohtaista jos se on muitakin auttanut.

Tsemppiä teille kaikille !

Yöperhonen2 kirjoitti 30.1.2016 16:7

Läheisiä ihmissuhteita minulla ei koskaan ole ollut, pelkään kai vähän ihmisiä, enkä voi luottaa, että esim. kaveruussuhteissa pysyn aika etäisenä. Vanhempani eivät olleet emotionaalisesti läsnä ja olen muutenkin erityisherkkä, siitä on arveltu minun persoonallisuushäiriön saaneen alkunsa. Tässä nyt lyhyehkösti, en halunnut rasittaa turhan pitkällä viestillä!
Nyt kaipaisin muiden epävakaiden kertomuksia vaikeuksistaan ja mitä hoitoa/apua olette ongelmiinne saaneet ja miten ovat auttaneet!

Minäkin pelkäsin ennen ihmissuhteita, vetäydyin. En edes hakenut kavereita, ystäviä. Sitten uskaltauduin avoimemmaksi. Petyin. Vedin luokseni vääränlaisia ihmisiä ja niitä oikeanlaisia ei sittemminkään ole löytynyt. Et ole Yöperhonen2 kirjoitellut sitten alun. Kirjottele ja te muutkin, jos siitä olisi jollekin jotenkin hyötyä?

Eripura kirjoitti 30.3.2016 10:56

Moi Pompula,

Nopeasti kun lukaisin kirjoituksesi läpi kun taas hiukan keskittymisvaikeuksia, niin luin että löytyi itsetuho-opas 😀.

Ei meistä kai kukaan erikseen sellaista tarvitse 😀 😀

tylleröinen kirjoitti 5.2.2016 13:2

Olen joko onnellinen tai surullinen. Vihainenkin, sitä vain en osaa näyttää. Se tulee ehkä enempi suruna ja mökötyksenä ulos. Tosin tuntuu, että se on minun tehtäväni pyytää anteeksi aina, vaikka riitaa ei edes ollut. Ahdistaa tämä tunteminen...

Tämä kuvaa hyvin minun epävakauttani. Asiat on joko mustia tai valkosia ja ainoastaan masennus on onnistunu tuomaan elämään harmaan sävyjä 😀 Epätoivottuja ovat kummatkin, mutta paremmin kestän mustavalkoisuutta kuin harmautta. Yliaktiivinen tunnemaailma on paskamainen ja uuvuttava kaveri, mutta kaikkein kauheinta on se, kun mikään EI tunnu enää miltään. Masennus ja epävakaus on sellanen coctaili, jota on vaikea kestää. Kun tunteet hyppelee päästä toiseen satasen tuntivauhtia ja sitten ei mitään. Menee päiviä, viikkoja kun ei tunnu mitään. Rakas suklaa maistuu pahvilta. Nukkuminen väsyttää. Veitsi jättää jälkiä muttei satuta. Miten voi tunteet yhtäkkiä vaan mennä pois päältä?!
Toivottavasti en kuulosta vähättelevältä. Jos voisin, antaisin epävakauden koska tahansa pois. Mutta sen kanssa on vaan opittava elämään, se kulkee rinnalla aina. Ja välillä kaikki on sietämättömän ihanaa kunnes se muuttuu sietämättömäksi kateudeksi, mustasukkaisuudeksi, vihaksi.
Olen käynyt terapiassa kolme vuotta. Sitä ennen oli kahden vuoden tauko vuoden mittaisesta terapiasta. Tällä toisella kierroksella olen oppinut paljon itsestäni ja tunnemaailmastani, nykyään tunnistan milloin epävakaus huutaa korvaani valheita, mutten osaa tehdä niille mitään. Siellä se huutaa, että olet arvoton ja huono ja kukapa sinua jaksaisi kun olet noin sekopää ja minä tiedän kuka se on ja annan sen jatkaa. Miten sille voi sanoa, että se on väärässä?
Ja tosiaan anteeksipyytely. En osaa mitään muuta tehdä niin hyvin kuin pyytää anteeksi. Toisinaan se ärsyttää ihmisiä ja minuakin! En ole mikään hissukka, anteeksipyytäminen vain on juurtunut niin lihasmuistiin, etten osaa lopettaa.

Käsittelettekö te muut asioita unissanne? Menettekö nukkumaan ahdistuneena ja kun heräätte, asiat tuntuu olevan paremmin mittakaavassa? Itse pakenen ajatuksiani uneen. Joskus näen kamalia painajaisia, mutta pääasiassa uneen pääsee pakoon todellisuutta. Kunpa vain vois nukkua ikuisesti.

Hämähäkkijumala kirjoitti 12.4.2016 11:40

Yliaktiivinen tunnemaailma on paskamainen ja uuvuttava kaveri, mutta kaikkein kauheinta on se, kun mikään EI tunnu enää miltään. Masennus ja epävakaus on sellanen coctaili, jota on vaikea kestää. Kun tunteet hyppelee päästä toiseen satasen tuntivauhtia ja sitten ei mitään. Menee päiviä, viikkoja kun ei tunnu mitään. Rakas suklaa maistuu pahvilta. Nukkuminen väsyttää. Veitsi jättää jälkiä muttei satuta. Miten voi tunteet yhtäkkiä vaan mennä pois päältä?!
Toivottavasti en kuulosta vähättelevältä. Jos voisin, antaisin epävakauden koska tahansa pois. Mutta sen kanssa on vaan opittava elämään, se kulkee rinnalla aina. Ja välillä kaikki on sietämättömän ihanaa kunnes se muuttuu sietämättömäksi kateudeksi, mustasukkaisuudeksi, vihaksi.
Olen käynyt terapiassa kolme vuotta. Sitä ennen oli kahden vuoden tauko vuoden mittaisesta terapiasta. Tällä toisella kierroksella olen oppinut paljon itsestäni ja tunnemaailmastani, nykyään tunnistan milloin epävakaus huutaa korvaani valheita, mutten osaa tehdä niille mitään. Siellä se huutaa, että olet arvoton ja huono ja kukapa sinua jaksaisi kun olet noin sekopää ja minä tiedän kuka se on ja annan sen jatkaa. Miten sille voi sanoa, että se on väärässä?

Käsittelettekö te muut asioita unissanne? Menettekö nukkumaan ahdistuneena ja kun heräätte, asiat tuntuu olevan paremmin mittakaavassa? Itse pakenen ajatuksiani uneen. Joskus näen kamalia painajaisia, mutta pääasiassa uneen pääsee pakoon todellisuutta. Kunpa vain vois nukkua ikuisesti.

Lyhentelin lainausta. Tuli mieleen, että nykypäivänä ihmiset, liian vähän pyytävät yleensä anteeksi. Sitten jäin miettimään tuota sinun lausettasi vähättelystä, että pyysitkö nyt anteeksi, ihan vaan varmuuden vuoksi. Tekstisi ei mitenkään tuntunut vähättelevältä.

Tiedetään. Minäkin innostuin tässä taannoin Kaffe Fassetista nollasta sataan ja hups, yhtäkkiä olin unohtanut koko Fassetin 😀 Välillä on kyllä sellaisia tasaisen tylsiä päiviä. Ja kuten ahdistuksessa myös epävakaudessa on tärkeää huolehtia ruokailusta, ettei tule liian pitkiä välejä. Tunteet ottaa vaan liekkiä alleen.

Kyllä. Silloin kun on kaikista pahinta, uni on ihan kaikista parasta. Ei sitä tunnemyrskyä pääse muutoin mihinkään pakoon. Kaikki epävakaatkin on niin eri tavoin epävakaita. Ei ole oikein selkeää kaavaa sille, mitä epävakaus pitää sisällään. No suurin asia tunteiden epävakaus, joka ilmenee niin eri tavoin, eri ihmisillä. Onko sekin lähtöisin sitten lapsena, nuorena koetusta tunteettomuudesta? Ainakin itsestä usein tuntuu, että tunteet ottavat ylivallan ja minä en ymmärrä niitä, saati sitten tiedä mitä tehdä niiden kanssa.

Ehkä tuo anteeksi pyytelykin jollain tavalla liittyy. En ainakaan itse ole järin hyvä ollut pitämään puoliani. Sitä on sitten opeteltu. Hyvin ja huonosti. Joskus tuntuu, että maailma on VÄÄRÄ. Miksi minun TÄSTÄKIN asiasta pitää pitää puoleni? Eikö tämä pitäisi olla päivän selvä asia. Sellaiset asiat tuntuvat ihan ylitsepääsemättömän vaikeilta, kun oma järki huutaa halooooooo ja ihan oikeasti pitäisi pitää puoliaan. Sitä on sitten vaan, että mtvua?!! Ne on niitä kun, jos vielä äly jotenkin pelaa, niin miettii; itkeä, nauraa, huutaa, vai iskeä puukkoa pöytään ns.

Siitä on jo todella kauan, kun olen täällä vieraillut. Aina joskus, mutta ei ole ollut oikein jatkoja ollu ketjuun, niin olen sitten ollut poissa.

Mulla todellakin tämä samainen diagnoosi ollut nyt muutaman vuoden. Monenlaista muutakin diagnoosia on yritetty, mutta nyt lienee aikalailla oikein. Tosin näihin diagnooseihin ei pitäisi liikaa takertua.

Tunnistan tämän todellakin pitkältä ajalta ja luulen, että sairastuin jo hyvin nuorena, lapsena siis.

Nyt pisti taas siltä paikalta, että kun ahdistus pukkaa päälle, mietin, että oliskohan tässä taikaa, kun puran sitä tänne. Kun kuulee jotakin, mikä on muutenkin todella arka paikka, menee koko konsepti sekaisin ja tuntuu, että haluan vaan satuttaa. Itteeni ja sitä toista, jota asia koskee. En kertakaikkiaan pysty hokemaan ittelleni, että mikään ei ole mullistavaa, että tilanne on täysin mahdollista hallita. Ei, se ei käy kaaliin nyt.

Koko tämä loppupäivä ainakin menee tässä mielenliikkeessä ja mahdollisesti huomenna voi olla paremmin.

Joku tuolla aiemmin kirjoitti, että kokee tarvetta kostaa...😠
Mä olen hautonut vastaavia tapoja jo useamman vuoden ja nyt taas se pimpahti kuin jousiukko laatikosta ja keikkuu rumasti irvistellen silmien edessä !!!

Ihan todella saattaa mennä useita tunteja siihen, kun mietin, mitä ja miten ja milloin...
Maha oireilee tässä sivussa myös. Nuoruudessa sairastettu pohjukaissuolenhaava ei anna armoa, kun paineet kasvaa. Pumppu lyö mitenkuten sattuu

Mulla ei ole tällä hetkellä muuta apua, kuin ryhmätoiminta, jossa käyn joka perjantai.
Siellä vain ei koskaan tule se todellinen minuus esille. Parin tunnin ryhmässäolo on vain mukavaa, eikä silloin ole sellaisia tilanteita, joissa koko totuus tulisi esille.

Kellokin on vasta puoli kuusi. Maatakaan ei vielä oikein sopis mennä 😟
Pahinta mulle ainakin on se tietoisuus tulevaisuutta ajatellen, ettei tämä koskaan parane. Ainakaan itse en usko siihen. Olen todellakin yli 30 vuotta käynyt psykiatreilla ja terapeuteilla ja missä milloinkin, mutta kaikki on vaan niinkuin on.

Mulla on tosin ihan oma oloa helpottava keino, mutta sekin on lapsuudesta saakka kulkenut mukana, joten sellaista voi olla vaikea "hankkia" myöhemmin - tietoisesti. Mä olen transseksuaali ja pahan paikan tullen saan delegoitua osan paineesta tämän toisen persoonani kannettavaksi. Hän kokee tilanteita eri tavalla. Oikeastaan en tiedä kumpiko meistä on sairas 😐

Ihmissuhteissa mullakin on ongelmia. On vaikea luottaa enää, kun sain takkiini niin helvetisti muutama vuosi sitten. Tuntuu vaan, että minkä pirun takia vain minä joudun kantamaan vastuun tapahtuneesta tai paremminkin sen tuskan, joka siitä seurasi. Siksi juuri nämä kostoajatukset... että tasataan pakkaa - osa sulle, osa mulle...

Ihmettelen vaan, miten monta vuotta voi mennä tämän ahdistuksen ja ikävän kanssa 😯🗯️

Onko kellään vastaavaa kokemusta ? Olen tosin kyennyt tulemaan sinuiksi erakon elämää kohtaan, eli ettei ole kavereita, ystävistä nyt puhumattakaan oman perheen ulkopuolella. Olen tullut siihen tulokseen, etten kelpaa kenellekään ja vaikka siihen ei kukaan ole antanut vastausta - miksi, olen silti sitä mieltä, että mussa on jotakin todella pahasti vialla, kuin olisi joku ufo tai muuta vastaavaa. Olisi kerran edes joku, joka kertois mulle suoraan, mikä mussa on niin outoa.

Olen tavallisesti hyvin sosiaalinen ja "toisten mielestä" mukavaa seuraa, mutta sitten kun toivoisin, että joku olisi hiukan läheisempi, kaikki kaatuu, enkä koskaan saa tietää, miksi 😞

Sellainen vinkki, jos haluaa saada ajtuksia ja pääkoppaa yhtään rauhoittumaan, on aikuisten värityskirjat ja äänikirjat. Molemmat yhdessä toimii todella tehokkaasti.
Onneksi joku keksi ne värityskirjat. Olen koukussa niihin. Ristisanat on myös hyvä keino saada mietteitä kevennettyä.

Mikäänhän näistä ei paranna tätä sairautta, mutta pieni hengähdystauko on joskus pakko saada 🙂👍

En nyt tiedä, jatkuuko tämä ketju tästä vielä. 200% sena pessimistinä ajattelen, että täältäkin väki lähtee heti kun minä olen astunut remmiin... Saas nähdä 😟

Tsemppiä lukijoille 🙂

Hih ja heh, tosta kostamisesta! 😋 Mulle tuli tässä joku aika mieleen, että mähän opiskelin itselleni ammatin kostomielessä. Että näin sekoboltsi voi epävakaa olla. No sainko kostoni? En. Haluanko enää kostaa? En. Olenko koskaan kostanut? En. Joskus nuorena tuli tyttökaverille puhuttua kostonhalusta ja hän sai mun ajatukset kääntymään. Tällasena lyhyenä kommenttina vaan.

Kirunaali, mä koen aika usein, että mussa on jotain pahasti vialla. Mä en kyllä nyt oikein ymmärrä, että miten transseksuaalina koet, että sulla on kaksi persoonaa? Eikö sulla ole se yksi: transseksuaalinen persoona?

Just ☺️
Mulla on tdellakin tavallaan kaksi persoonaa, nyt, kun en ole vinut toteuttaa pelkästään toista. On oltava kotona äiti, vaimo, vanhemmille tytär, veljille sisar jne.
On vähäisiä aikoja, jlloin voin olla enemmänkin oma itseni - mies.

Elämäntilanteeni huomionottaen on selvää, etten voi enemmässä määrin olla se, mikä todella pitää paikkansa.

Tuollaisia lokerointeja en myöskään ymmärrä. Kun mullakin on diagnoosinakin trans-sukupuolinen... 🙄
Tekisi mieleni kysyä asiantuntijoilta, lukeeko ns. tavisten papereissa, että he ovat heteroseksuaaleja 😋

Olen ihminen, ja se on tärkeintä.

Kostamisesta vain sen verran, että ken itse, henkilökohtaisesti saavani jonkinlaista yliotetta surusta ja ikävästä, miettiessäni kostoa. En ole myöskään koskaan toteuttanut mitään, mutta se on mulle eräänlainen tapa käsitellä asiaa. Kokea, että voisin "jotakin tekemällä" päästä tilanteen herraksi.
Muutoin vain lisin pelkästään ahdistunut koko ajan.

Tämähän on meidän vaivassamme tavallista. Nyt näin... minuutin kuluttua kenties aivan toisessa ääripäässä.

Tällä hetkellä on taas sellainen tunne, että olen kuin laiturilla. Vielä.
Saattaa olla, että jokin ajatus, tunne sysää mut alas laiturilta tai saattaa olla, että käännyn takaisin rannalle. Pelkään, että putoan.

Kuulumisiin

🤨

Kirunaali, ajattelin että olet käynyt läpi sukupuolenkorjausleikkauksen, kun puhuit transseksuaalista. Minullekin tuli mieleen kirjoittaessani, että onpa erikoista, vähän humoristista, että puhutaan transseksuaaleista, mutta ei kovasti painoteta heteroseksuaaleja erikseen.

Sinulla on varmasti vaikeaa, kun et voi olla sitä mitä olet. Tietävätkö mainitsemasi henkilöt edes, että olet transsukupuolinen?

Tuo kuvailusi kostosta taitaa hyvinkin olla sitä, mitä sillä yrittää saada elettyä läpi.

Totta. On vaikeaa kun olen epävakaa transu. 😋
Siinä tulee niinkuin kahden ihmisen eri mielenheittelyt yhden kropan kannettavaksi.
Kyllä mun mies tietää ja nuorempi veli. Joka hän muuten on korjausprosessissa nyt itse.

Oli siis aika ylläri mulle, että sekin on transu. Äiti ei hyväksy sitä lainkaan. Vanhempien ihmisten lienee hankalaa käsitellä tällaisia asioita. Homoseksuaalisuus menee ehkä vielä jotenkin jakeluun, mutta ei tämä.

Niin, ICD 10 määritelmän mukaan, papereissani seisoo F64,0 - transseksuaalisuus.

Mä en ole saanut mitään aikaan koko tän alkuviikon aikana. Jotenkin ahdistaa ja vituttaa koko ajan ja- vä-syt-tää ihan järjettömästi !!!!
TK- lääkäri ei uusinut Naltrexon- reseptiä, eli täytyy soittaa Tampereelle hoitavalle lääkärille 😟

Tuntuu niinkuin olis kusiaispesä jossain rintalastan takana. Semmonen levoton kihinä ja inhottava olo. Ja yksinäinen olo... 🤔

Mä en kyllä kässää, miksei tänne saatais "kirjepalstaa". Tää yksinäisyys ja ystävän/kaverin kaipuu on niin konkreettista lähes joka ketjussa esiin tuleva ilmiö.
Tässä nyt tällä erää 🙂👍

Kirunaali kirjoitti 3.5.2016 18:49

Mä en ole saanut mitään aikaan koko tän alkuviikon aikana. Jotenkin ahdistaa ja vituttaa koko ajan ja- vä-syt-tää ihan järjettömästi !!!!

Tuntuu niinkuin olis kusiaispesä jossain rintalastan takana. Semmonen levoton kihinä ja inhottava olo. Ja yksinäinen olo... 🤔

Samoin! Ja v.... ihan suunnattomasti. Tekisi mieli karjua, huutaa ja hajottaa jotain. Ärsyttää tää väsymys ja saamattomuus. Tässä istun ja ihmettelen. Mietin, että laitan lenkkikamat päälle ja lähden lenkille. Paitsi, että mulla ei oo mitään lenkkikamoja. Kaapissa ei ylipäätään ole mitään fiksua päälle puettavaa. Ja mua vaan ärsyttää.

Toivottavasti saat sen lääkkeen uusittua.

No voihan vänkyrä 😐
Mä lienen aika jäävi sanomaan mitään siitä, etteikö löytyisi päällepantavaa, koska olen vaate/kenkäfriikki, MUTTA tiedän, Pompuliini, ettei sinne lenkille tarvitse mitään ykkösiä laittaa. Siis jos haluat purkaa oloasi ja paskamaista fiilistä ulkona, vedä vaan rytkyt niskaan ja vaikka kumpparit 😀

Mulle se tekis yhtäkaikki hyvää. Läskit alkaa olla taas siinä mallissa, ettei kehtaa missään edes käydä. Aina mulla on ollu ongelma kroppani takia - monessakin mielessä 😉

Mä olen kuitenkin onneksi saanut haravoitua, joka sinällään käy tosi liikunnasta. Keväällä saan kyllä ulkona aikaseksi, kun kaikki on vielä niin siistiä ja kasvu vasta alussa. Mukava kattoo, kun käden jälki näkyy. 😎

Tänään on ollut todella jopa kuuma ulkona. Heitin äänikirjan soimaan työhousujen taskuun ja menin haravoimaan eläinten hautausmaan. Siis omalla pihalla.

Tänään on ollut muutenkin parempi päivä kaikkineen.
Seuraavasta hetkestä en voi vannoa 😉

Minä kävin, kun kävinkin reippailemassa. Tänäänkin olisi tehnyt mieli, kun tuntuu, että tulee änkyrä kylään. En sitten lähtenyt. Lenkkarit hiertää. Pitäisi ostaa uudet.

Haravoiminen se vasta raskasta liikuntaa onkin. Tykkäätkö kuitenkin pukeutua naismaisesti, vaikka oletkin transsukupuolinen, vai vaihteleeko se?

En ole löytänyt uusia lenkkareita. Ärsyttääkö teitä muita suunnattomasti "väärään" seuraan joutuminen? Minua ärsyttää, suunnattomasti. Hyvä, että en liitoksista repeä. Tähän sitten liuta kirosanoja xjclhobovoboxkdjdkrihihohö

Kirunaali, kysyin sitä vaate asiaa. Mietin, että ovatko transsukupuoliset yleisesti ottaen tarkkoja ulkonäöstään? Pukeutuvat sitten mieheksi, tai naiseksi.