Et ole ainoa.
Yksinäisyys on yleisempää kuin uskotkaan. Usein ihmiset eivät vain uskalla kertoa yksinäisyydestään muille, peläten että leimataan jotenkin.
Yksinäisyys voi johtua monista syistä. Joku on yksinäinen lapsesta asti ja toinen voi joutua aikuisena tilanteeseen, joka johtaa yksinäisyyteen(esim. avioero).

Kiva kuulla muilta vastakaikua! Tiedostaahan sen että ei ole ainoa mutta se tunne on niin voimakas siinä hetkessä. Lisäksi tästä kertomisen vaikeutta lisää se että en konkreettisesti ole yksin, on minulla muutama kaveri, mutta silloin tunnen oloni yksinäisimmäksi kun tapaa heitä pitkästä aikaa ja saa osakseen kylmää kohtelua ihan kuin ventovierailta. Enkä ehkä osaa kohdata elämän haasteita ilman toisia ihmisiä, itseäni varten en näe sitä vaivaa ja olen todella välinpitämätön. (huom. En haluaisi olla) Lääkitys? Terapia? Päihteet?

Ikävää kun olet yksinäinen. Ihminen tarvitsee kavereita joiden kanssa vaihtaa ajatuksia. Muista, olet tärkeä ihminen.

Yksinäisyyden tunnetta voi olla monenlaista.Kaverit eivät välttämättä voi auttaa silloin, kun yksinäisyys on sitä, että sinulla ei ole lähelläsi ihmistä, joka jakaisi kanssasi arkipäivän.
Niin ja yksinäisyyttä voi tuntea myös silloin, kun olet kavereiden ympäröimänä. Tuntuu siltä, kuin ei kuuluisi joukkoon ja olisit jotenkin sivussa samaan aikaan kun elämä on jossakin muualla.

Täällä on yksi joka on jäänyt yksin. Olen etsinyt kavereita, koska pelkään yksin olemista. Nyt olen luopunut etsimisestä ja päättänyt olla yksin. Kulutan vain omia voimia siinä. Pitää vaan kestää yksin oleminen päivästä toiseen.

Täällä ollaan. Hassua sinänsä että oon tässä tilanteessa. Minä super sosiaalinen ihminen jolla on aina ollut paljon kavereita ja ystäviä. Ikävä kyllä sairastumisen jälkeen ne on vaan hävinneet jonnekin. Ymmärrän sen tietysti ettei elämäntilanne ole sama, mutta en vaan voi ymmärtää. Oon ottanut asian esille ja yksikin läheinen ystävä (jonka kanssa ennen txt.puhuttiin päivittäin kännykän välityksellä. Asutaan 400 km päässä toisista)ei oo taaskaan ollu yhteydessä n.3 viikkoon😭.

Tosiaan otin asian esille ja sanoi: että ei onneksi kukaan tässä ole minnekään menossa.
Niimpä niin. On sanonu että tiettyjen asioiden kanssa on vain helpompi puhua samanhenkisten kanssa(minkä ymmärrän kans. On vegaani)ja eläinten oikeudet hänelle tärkeitä. Mutta vuosien saatossa niistä on tullu niin tärkeitä että esim.mulle ei tunnu olevan enää aikaa ollenkaan.

Keksiikö ihmiset vaan tekosyitä ettei tarvitsisi kohdata sairasta. Onko he kyllästyneet muhun ja siihen etten oo samassa elämänvaiheessa kun he? Ihan kun olisin itse valinnut tämän. Olo on niinkun sellanen että seison juna-asemalla ja juna kiitää kovaa vauhtia ohi. Muut jatkaa matkaa ja mä jääny laiturille ihmettelemään että mitä tapahtui.

En oo ystäviäni kuormittanu rankimmilla kokemuksilla mitä oon käyny läpi. Ihan vaan normi kuulumisia vaihdettu ja kertonu jos menee huonommin ymv.
Mulla on kaksi läheistä ystävää, mutta he ovat myös sairaita(Toinen fyys.sairas ja toinen psyyk.)ja sillon kun tarvis tukea ja jotain jolle puhua niin heilläkin on rankkaa enkä halua kaataa kaikkea toisten niskaan.

Sitä tukea ei ikään kun saa...
Vaikka he juuri ymmärtävät paremmin kuin kukaan muu sitä paskaa oloa.

Missä vaiheessa mä jäin yksin???
Miksi mä en voi olla niinkun muut?
Miksi en vaan voi olla terve?
Millon mun "elämä"loppui?

Mielenkiintosia kysymyksiä joihin tuskin löytyy vastauksia...
Uutta stressiä aiheuttaa tuo ystävän vetäytyminen ja en tiedä mitä teen jos hän häviää mun elämästä. Sen tiedän että sillä voi olla erittäin vakavia seurauksia😭...