Vaivaako ketään muuta sellainen olo, että seurassa tulee epäilys, että jos muut ihmiset eivät pidäkään musta eivätkä halua olla tekemisissä mun kanssa? Töissä siis pystyn olemaan ihmisten kanssa ilman tätä, koska silloin mulla on työrooli ja meidän kuuluu tehdä yhteistyötä. Mutta sitten, jos on joku työpaikan tilaisuus illalla, niin tulee mieleen, että jos ne työkaverit ei haluakaan olla mun kanssa ja ärsyyntyvät, kun tuppaudun heidän seuraansa?

Samasta syystä olen arka aloittamaan mitään keskusteluja jossain harrastuksessa. En nyt ole aloittanutkaan mitään uutta harrastusta, missä tapaisin uusia ihmisiä, mutta aiemmin. Mun terapeutti käskee mua hankkimaan enemmän sosiaalisia kontakteja, jotta masennus ei uusiutuisi, mutta se on vaikeaa, kun mun mielestä ihmisiin on vaikeaa tutustua. Mä en usko, että aikuisiällä saisin enää jotain hyvää ystävää. Mulla oli kaksi ystävää opiskeluajoilta, mutta en ole juurikaan ollut yhteyksissä heihin, mutta eivät toisaalta hekään muhun, joten tulkitsen sen niin, etteivät he kovin kiinnostuneita ole musta. Ehkä mä en ole kauhean kiinnostava ihminen. Ja nyt tietty masennuksen aikana olinkin vetäytyvä eikä mua nytkään kiinnosta sosiaalinen elämä, vaan lähinnä iltaisin ja viikonloppuisin makaan edelleen kotona.