Pakko johonkin kirjoitella. Ei ole enää lääkärikontakteja monen vuoden jälkeen ja nyt alkaa mennä taas huonompaan suuntaan. Olen lähes koko ikäni kärsinyt on-off tyyppisistä ml. ongelmista painottuen ahdistukseen ja masennukseen. Sen verran levotonta koohottamista tämä silti välillä on ollut, jonka vuoksi mulle annettu diagnooseiksi kaksisuuntainen ja add. Kumpikaan noista diagnooseista ei ole niin ”raju” että olisivat kovinkaan helposti ja selvästi diagnosisoitu. Jotenkin olen ollut aistivinani, etteivät lääkäritkään ole olleet ihan satavarmoja näistä sairauksista/häiriöistä.
Itse en enää jaksaisi kokeilla uusia lääkkeitä ja selittellä taas jollekin uudelle lääkärille kaikki uudestaan. Sitä on nyt 15 vuotta jatkunut, niin jaksaisi enää sitä rumbaa. Nyt koen jotenkin olevani noiden lääkkeiden vanki. On huonoja kokemuksia omin päiten lopettamisesta, mutta toisaalta en mielestäni saa niin paljon vastetta, että pillerit olisi kaiken haittavaikutuksiensa arvoisia. Lisäksi pelkään, että alan käyttämään niitä väärin. Olen muutaman kerran saanut jonkun ihme älynväläyksen sekakäyttää esim. Lyricaa, diapamia ja alkoholia. Ja voi kuinka paljon se kaduttaa, koska se on vaarallista. Päihdeongelma tästä nyt vielä puuttuisikin. Tai noh.. onhan mulla alkoholitaustaa, mutta onnistuin sitä vähentämään ja osaan myös kohtuudella ottaa. Toki parempi taitaisi olla kun ei koskaan joisi humalaan asti. Varsinkin kun lyricaa ja diapamia saattaa olla veressä vielä pitkään sen jälkeen kun on viimeosen ottanut. Saattaa ns. vahingossa sekakäyttää.
Onko täällä paljon ihmisiä jotka ovat saaneet apua jostain muustakin kuin lääkäriltä? Minkälaisia ovat mielenterveysseurat esimerkiksi? Uskoisin että kokemus-asiantuntemus jossain lähellä olisi hyödyllistä. Pelkät pillerit eivät mua paranna. Liikuntaa/ulkoilua olenkin jo lisännyt. Sekin vähän auttaa jos saa itseään ulos. Jos on aivan voimat loppu niin jo pelkkä pieni kävelylenkkikin tekee ihan hyvää. Ja jos enemmän on jaksamista, niin sitten ihan juoksulenkille tai salille.
Nyt on pettynyt ja paha olo eniten sen vuoksi, että menin sekakäyttämään viikonloppuna. Join myös itseni kovaan humalaan, jota ei koskaan saisi tehdä jos pää ei ole siinä kunnossa. Tuleekohan mulle jo päihdeongelmakin. Se on menoa sitten siinä kohtaa. Tuo sekakäyttökään ei ole sitä, että itseni haluaisin hengiltä ottaa. Jotenkin sitä vaan haluaa turruttaa itsensä hetkeksi pois kaikesta. Sitä ei nyt ole vielä kovin paljoa tapahtunut, mutta se on kyllä ensimmäinen asia joka olisi saatava pois. Siihen on ihmisiä kuollut.
Hyvää uutta viikkoa nyt kuitenkin 😊
Täällä toinen jolle (lievä) ahdistuneisuus ja masentuneisuus tuttuja. Tilanne oli jatkunut lievänä pitkään, kunnes se stressaavassa elämäntilanteessa (uusi työpaikka, ja isän päihdeongelman aiheuttamat kuprut perhe-elämässä vuotta-paria aikaisemmin) "lehahti", minkä seurauksena hakeuduin terveydenhoidon kautta mt-puolelle, ja sieltä lopulta edelleen psykoterapiaan. Työdiagnoosina, jonka perusteella terapialähete laadittiin, oli sekamuotoinen masentuneisuus-ahdistuneisuus häiriö. Terapiasta oli mulle hyötyä; sinne pääsyä odotellessa kävin myös Finfamin päihde- ja mielenterveyskuntoutujien omaisille tarkoitetussa vertaisryhmässä, mutta siinä tilanteessa (kun vointi ja jaksaminen olivat huononemassa) se oli minulle turhan rankka kokemus. Aikaisemmat ryhmät, missä olen ollut, ovat olleet ihan okei. Tällä hetkellä mulla on vielä purkin pohjallinen melatoniinia ja vajaa puolikas liuskallinen ahdistuslääkettä - sain ne käytettäviksi tarvittaessa, silloin kun lääkkeettömät keinot ei riitä, ja aika pitkään ne ovat riittäneet.
Isän alkoholinkäyttöä/-ongelmaa pitkään seuranneena, minusta vaikuttaa siltä että kyseessä on ns. slippery slope - on helppo ajatella että tilanne on hallinnassa ja että voi pysytellä sillä tasolla millä on, vaikka oikeasti ote lipsahteleekin (päätyykin juomaan enemmän kuin tarkoitti, tai alkoholinkäytöstä on muita negatiivisia seurauksia itselle tai ympäristölle). En tiedä onko "kova humala" missään tilanteessa kovin terveellistä, on pää missä tilassa hyvänsä.
Sekakäyttö ei tosiaan kuulosta viisaalta, mutta sen suhteen vaikutat kyllä motivoituneelta lopettamaan. 🙂
Hyvää viikkoa myös sulle!
Luin Jonz tekstisi.
Tiedän hyvin että alkoholin kanssa ei sovi pelleillä. Itse olen pystynyt olemaan juomatta jo viisi vuotta.
Maailma tosiaan tuntuu välillä niin kovalta paikalta että tekisi mieli juoda ja käyttää lääkkeitä väärin, mutta olen pystynyt hillitsemään itseni. Meditaatio auttaa aika hyvin.
Minulla on todettu ahdistuneisuushäiriö mm. ja on lääkitys siihen. Tuntuu että kaikilla on ahdistusta, nyt varsinkin. Ja varsinkin kun on näin pimeää jatkuvasti.
Minua on auttanut kaiken näköinen ryhmätoiminta ja välillä opiskelu.
Mieleeni tulee usein lause: Elämä on kärsimistä. Se välillä auttaa. Silti voi elää hyvää elämää vaikka se välillä on kärsimistä, se on aikamoinen paradoksi.
Ennen kaikkea täytyy olla aktiviteetteja elämässä. Jos ei ole mitään, niin sitä helposti sortuu esim. alkoholiin.
Luulen että välillä on vain kärsittävä, eikä sille mitään voi. Mutta en tiedä miksi niin on?
Tsemppiä.👍