Mitenhän tästä eteenpäin?

Mitenhän tästä eteenpäin?

Käyttäjä Uria aloittanut aikaan 01.07.2017 klo 07:46 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Uria kirjoittanut 01.07.2017 klo 07:46

En oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Kerron vähän taustaa. Muutama vuosi sitten romahdin henkisesti pitkään jatkuneen henkisen ylikuormituksen sekä traumaattisten tapahtumien laukaisemana. Sen jälkeen melkein vuoden ajan kärsin pahoista univaikeuksista ja ahdistuksesta ja vaikeasta masennuksesta. Traumaattiset asiat pyörivät mielessä ja riivasivat minua 24/7.

Nyt siitä on kulunut 3,5 vuotta ja olen päässyt näistä asioista sillä tavalla yli, että nuo asiat käyvät mielessä aika harvoin (ei edes viikottain ja silloinkaan en jää niitä yleensä märehtimään), ja mielialani on pääsääntöisesti hyvä. Mutta olen kaiken tämän jälkeen vielä todella pahasti uupunut. Jaksan tehdä asioita melko normaalisti 2-6 tunnin ajan päivästä riippuen, mutta sitten voimani ehtyvät yleensä yhdessä hetkessä ihan kokonaan, enkä pysty sen jälkeen tekemään mitään tai edes kuuntelemaan puhetta tai puhumaan muutaman sanan lauseita pidempään.

Yritin puoli vuotta sitten olla kokopäivätyössä mutta muutaman viikon jälkeen romahdin totaalisesti, ja siitä toipumiseen meni 3-4 kuukautta. Sen jälkeen olin nyt touko-kesäkuun ajan työkokeilussa 3 päivää viikossa todella kevyessä hommassa, tämän ajan jaksoin juuri ja juuri mutta en usko että olisin jaksanut kovin paljon pidempään.

En nyt oikein tiedä mitä tulisi tehdä ja miten edetä. Olen tästä ajasta ollut sairaslomalla vain yhden kuukauden silloin 3,5 vuotta sitten, muistaakseni syyksi kirjattiin ”Akuutti stressireaktio”. Sen jälkeen olen ollut työttömänä eli ei ole ollut tarvetta sairaslomalle enkä ole siksi käynyt lääkärissä (inhoan lääkärissä käymistä ja menen vaan jos on ”pakko”).

Haluaisin tehdä jotain, työtä tai opiskella, mutta näköjään pystyn tekemään todella vähän kerrallaan. Mutta en tiedä oikein mitä kautta tässä pitäisi edetä. En voi sanoa olevani masentunut, tai minkä diagnoosin alle kuuluisin.

Käyttäjä susamau kirjoittanut 01.07.2017 klo 11:10

Mun terapeutti sanoo mulle aina, että voimien palautumisessa kestää monta kertaa enemmän kuin siinä miten voimat ovat lähteneet. Eli mun mielestä sun kannattais vain nyt levätä, ettei tule takapakkia. Keksit jotain mukavaa tekemistä mitä tehdä kotona, tai sitten jotain uutta pientä harrastusta.. 🙂

Mä oon neljä vuotta ollut kotona ja parannellut itseäni, ja nyt kun oli mahdollisuus että menisin kahtena päivänä viikossa päivätoimintaan, niin pystyin käydä siellä kuukauden ajan ja sit tuli totaalinen uupumus.

Elikkäs musta paras vaihtoehto sulle olisi nyt itsesi kuuntelu, voinnin seuraaminen, ja älä ota missään nimessä stressiä mistään! Vaan annat kaiken mennä omalla painoillaan eteenpäin. Tsemppii kovasti!! 🙂

Käyttäjä Uria kirjoittanut 01.07.2017 klo 17:02

Kiitos vastauksesta ja neuvosta Susamau. Olen alkanut ymmärtämään pikkuhiljaa just tuota, että toipuminen ei voi tapahtua kovin nopeasti. Ja näiden uusien romahdusten/notkahdusten jälkeen on tullut aika varovaiseksi. Eniten mietityttää just nyt, että miten käytännössä toimin. Kun TE-keskuksesta alkaa tulla painetta tehdä jotain. Kuten sanoin, en ole ollut sairaslomalla tämän 3,5 vuoden aikana kuin aluksi yhden kuukauden, loppuajan olen ollut työnhakijana. En tiedä onko tällaiselle uupumukselle edes olemassa mitään virallista diagnoosia, kun ei tämä ole työuupumus. Jos sanon TE-toimistolle, että en pysty tekemään työtä, niin olettaisin että työttömyysetuudet katkeavat ja tulee karenssia. Osaako joku sanoa, miten asia etenee jos menen lääkärin kanssa puhumaan? On vissiin olemassa jotain kuntoutustukia tms, voikohan sellaista hakea tällaisessa tilanteessa? Kuten sanoin käyn tosi harvoin lääkärissä enkä tiedä yhtään miten nämä systeemit menevät, ja olen aika arka edes kysymään. Joten jos joku asioista selvillä oleva tai omalla kokemuksella voi vastata, olisin kiitollinen.

Käyttäjä tähtivaeltaja kirjoittanut 04.07.2017 klo 07:03

En ole varsinainen asiantuntija tilanteeseesi, Uria, mutta kuitenkin. Viranomaisten (te-tsto, kela) kanssa asioidessaan kannattaa pelata varman päälle. Ei riitä, että itse on jotain mieltä, täytyy hankkia todistusta yms. selkänojaa asioidensa tueksi. Sinun tilanteessasi hakisin ehdottomasti todistuksen tilastani lääkäriltä: et ole työkyvytön, sairas tai yhtään mitään ellei lääkäri sano ja todista asian laitaa, näin viranomaiset tämän näkevät.

Käyttäjä Joie kirjoittanut 04.07.2017 klo 13:50

Lääkärintodistus tarvii olla TE-toimistoa varten ja oma kokemus on, että se sana myös painaa siellä.