miten pärjään tai luovutanko?miehen 2lasta jotka ovat jo nuoriso eivät ole puhuneet minulle koko seurustelun ajan 2,5v mitään.jos itse olen yrittänyt puhua niin saan vastaukseksi epämääräistä piiipitystä ja pakenevat paikalta.sitten mies syyttää minua että en rakasta hänen lapsiaan.en halua yksin puhelua haluan kommunikointia.koko suhde on outo.mies harrastaa henkistä väkivaltaa minuun.mykkäkoulua,salailua,epäluottamusta,mitätöintiä.hän ei hauku mutta teot satuttavat henkisesti.hän ei lyö minua.tuntuu pahalta kun hän ensin sanoo rakastavansa mutta sitten kääntääkin takkinsa teoillaan.lasten äiti asuu tosi lähellä ja on heidän elämässään vahvasti mukana.ja meillä ei ole asumis rauhaa.mies ei koskaan ole kieltänyt että ex ei saa tulla kotiimme.minua se häiritsee paljon sillä lapset ovat jo 15v. ja 19v.joten he jaksavat kantaa laukkunsa itse…en kiellä heitä tapaamasta äitiään.mutta rajani on minullakin ja olen sanonut sen.saan koko ajan tuntea nahoissani että on vaan he neljä.ei ole me neljä.usein käy niin että mies menee hyvin mielin ulos ja soittaa ex.lle tai tyttärelleen.sitten hän on kuin myrskyn merkki kun tulee.alkaa mykkäkoulu.ja en taas tiedä mitä tein väärin…mikään puhe ei auta.kaikki asiat lopuksi käännetään minun syyksi,vaikka tekisin mitä.ja se tuntuu pahalta.olen yrittänyt keskustella,mutta turhaan.sama sirkus vaan jatkuu.