Miten olette selvinneet masennuksen tullessaan tuomista elämänmuutoksista?
Olen uusi palstailija ja aika vasta burnoutin kautta masennukseen sairastunut. Eli kaikki, mikä liittyy tähän sairauteen ja sen tullessaan tuomiin asioihin, on uutta ja yhtenä kaaoksena päässä. En kerta kaikkiaan tiedä, miten tästä selviän.
Yksi suurimmista huolenaiheista on arvatenkin talous. Miten rahat riittävät elämiseen. Lainaa on jonkin verran, mutta ei paljon. Paristakymmenestä tuhannesta puhutaan.
Tilanteeni on nyt se, että sairauspäivärahasta on nyt noin puolet jäljellä. Enimmäisaika tulee täyteen kesällä. Sen jälkeen työnantaja voinee irtisanoa minut (entiseen työhöni en voi palata) ja sitten minun pitänee ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi. Lasketaankohan työttömyyspäiväraha saamastani palkasta vai vaikuttaako tämä sairauspäivärahalla oloaika jotenkin pienentävästi?
Kuten alussa jo sanoin, kaikki asiat ovat yhtenä kaaoksena päässäni… Päivät menevät nettiä selatessa. Erilaisia diagnooseja ja potilakertomuksia lukiessa. Jokaikinen asia on ruvennut pelottamaan. Ennen kaikki oli niin selvää, kun oli töissä, ja palkka loksahti joka kuukausi tilille. Sen mukaan elettiin.
Mutta nyt, kun koko elämäntilanne on muuttunut, mikään ei olee varmaa, eikä mikään asia hallinnassa. Pelottaa.
Miten tästä selviää? Onkohan minusta enää ikinä mihinkään töihin? Kongnitiiviset taidotkin ovat ruostuneet niin, ettei ajatus juokse eikä kirjoittaminenkaan luonnistu samalla tavalla kuin ennen.
Oma murheensa on myös lääkitys. Olen oikeastaan koko ajan tuntenut, etten olisi ollenkaan masentunut, ainoastaan pirun ahdistunut. Toinen masennuslääke (ssri) nyt kokeilussa, mutta ihan kuin itsemurha-ajatukset vain valtaisivat lisää alaa.
Kokeneemmat masentuneet, auttakaa ja kertokaa, miten olette selvinneet. Itselläni työhistoriaa on takana 25 vuotta. Saakohan tämmöisellä kohtuullista eläkettä, jos eläkkeelle joudun?
Hei, mikäli olen oikein tulkinnut, niin sairausloma ei vaikuta työttömyysetuihin eli sairauspäiväraha ei vähentäisi työttömyyspäivärahan määrää. Oletuksena tietenkin, ettet itse irtisanoudu työstäsi sairausajan loputtua, vaan että työnantaja irtisanoo sinut. Varmasti tulevaisuus tuntuu pelottavalta taloudellisine huolineen, mutta jos vain onnistut keskittymään oleelliseen (paranemiseen) eli luottamaan siihen, että asiat jotenkin järjestyvät, niin se yksinomaan puolittaa ahdistuksen. Mitä tulee lääkitykseen, niin masennus usein kätkeytyy ahdistuksen alle, ja siksi jotkut mielialalääkkeet sisältävät ahdistusta vähentäviä ominaisuuksia. Sinulla varmasti tuo stressiä aiheuttavien asioiden jatkuva pohdiskelu pitää stressihormonitasot huipussaan ja tuon mantelitumakkeen niin yliaktiivisena ( josta seuraa ahdistus ja masennus), niin että lääkkeet eivät tunnu helpottavan, mutta omasta kokemuksesta voin sanoa, että olotila jossakin vaiheessa paranee, oli tämänhetkunen tunne mikä tahansa. Siksikään ei kannata miettiä itsetuhoisia ajatuksia. Paljon tsemppiä ja etenkin uusia näkökulmia elämääsi!
Moi. Mulla auttoi mielettömästi kuntosaliharjoittelu. En lukenut viestiäsi sen kummemmin, mutta itsellläni auttoi ihan järjettömästi se, että "keho ei ollut masentunut". Tarkoitan tällä stressihormooneja, jotka vetää mieltä alas vietävästi. Kahden kuukauden treenin jälkeen oloni helpotti mielettömästi. Nykyään katson itseäni peilistä ja jopa pidän itsestäni. SE on siistiä.
En osaa vastata kysymyksiisi, mutta voin kertoa ettet ole yksin etkä ainoa tilanteessasi. Kohtalotovereita on paljon. Voimia!
Heipä hei!
Kyllähän se terveyden reistaaminen pistää elämän kuvioita uusiksi, myönnetään. Miten niistä selvitään, sen aika näyttää. Aina ei auta sekään, kun joku sanoo, että "jonkin vanhan loppu on uuden alku". Jossain vaiheessa se ei vain auta, ainakaan poistamaan synkkiä ajatuksia. Myöhemmin ehkä oivaltaa sen, että jotain uutta, ehkä entistä parempaakin, tuli tilalle. Raha-asiat on tietysti ne, joihin joutuu arkipäivässä tarttumaan, mutta kyllä nekin jotenkin järjestyvät. Aina.
Mikä auttaa? Itseäni on - muiden ketjuun vastanneiden tapaan- auttanut liikunta. Olipa kyse sitten punttisalista/kuntosalista/kävelystä/hiihdosta. Ihan mistä tahansa, missä kroppa saa liikettä niveliin.
Päiväkirjan pitäminen auttaa. Se, että saa purkaa ihan estotta kaiken mitä sisällä on. Se, että asiat lausuu ääneen tai kirjoittaa, auttaa takuuvarmasti.
Vaikka voimaa ei tunnu löytyvän, niin siltikin kun saa itsensä liikkeelle esim. jonkun harrastuksen pariin, niin se on ainakin itseäni auttanut löytämään uusia näkökulmia/avartamaan katsantoa oman elämän suhteen.
Vertaistuki, esim. näin Tukinetin välityksellä on ainakin itselläni ollut tiettyinä aikoina korvaamatonta.
Auringon säde,
metsän siimeksestä
sieltä se pilkahti lopulta
kuitenkin.
Hyvää ja aurinkoista kevään jatkoa
🙂👍🙂👍
Olisi kiva kuulla sinusta uudelleen Nollanainen. Jos vaan jaksat, niin kirjoita tänne jotain.