Miten murtautua ulos umpikujasta
Olen lukenut monia tämänkin sivuston koskettavia viestejä. Ihmiset kamppailevat vaikeissa elämäntilanteissa. Oma elämäni on ajautunut tietynlaiseen umpikujaan. Perusvaikeutena on krooninen kipusairaus (vaikea-asteinen nivelrikko), joka rajoittaa pahasti liikuntakykyä ja mm. väsymyksen vuoksi myös kaikkea arkista toimintakykyä. Olen kuitenkin tottunut elämään sen kanssa ja hyväksymään jaksamisen rajoitukset ja elämän kapeutumisen. Tilanne kävi ylivoimaiseksi siinä vaiheessa, kun alkoi järjettömältä tuntuva pompotus niukan perustuloni maksamisen tiimoilta. Työvoimahallinto käytti runsaasti rahaa kalliisiin tutkimuksiin, joissa minut arvioitiin henkisen ja fyysisen tilanteeni vuoksi työhön kykenemättömäksi. Jouduin siirtymään Kelan sairauspäivärahalle. Sairauslomaa on jatkettu pätkittäin, ja jokaisen pätkän päättyessä edessä on haku- ja käsittelyrumba odtusaikoineen. Samaan aikaan sosiaalitoimisto jaksottelee sv-päivärahan BRUTTOsummat minulle pitemmälle ajalle tuloksi – ja näin sain viimeksikin KUUKAUDEN ajan päätöstä odoteltuani hylkäävän päätöksen toimeentulotuesta. Lokakuun todellisiksi tuloikseni jäi 260 euroa. Sähkölasku ja muutamat muut laskut palautettiin minulle. En tietenkään tuolla summalla pystynyt maksamaan edes vuokraani tai mitään muitakaan maksuja, joten ne kaikki jäivät rästiin odottamaan seuraavaa sv-päivärahan maksua. Jotenkin pitäisi elääkkin. Asiointimatkojani ei korvaa kukaan, koska pystyn käyttämään bussia. Bussikortin hintaa ei sossu hyväksy todelliseksi menoksi, vaan sekin ”sisältyy perusosaan”. Kun saan marraskuussa kaksi erää sv-päivärahaa, edessä on ilmeisesti taas tuloton joulukuu, koska päiväraha on jälleen katkolla, ja uusi B-lausunto käsittelyssä.
Tilanne olisi kestämätön kenelle tahansa, mutta vajaakuntoiselle ja muutenkin ahdistuneelle ihmiselle se on suorastaan lamauttava. Joka päivä joudun soittelemaan erilaisiin virastoihin tai firmoihin ja selittämään loputtomasti tilannettani. Sitten en jaksa tehdä niitäkään asioita, joista voisin saada iloa ja voimaa. Psykiatrian avohoitoyksikössä psykiatri päivittelee missä on kokonaishoito ja missä on toimiva perusturva. Hän voi yrittää hoitaa (lääkkeillä) ahdistusta, mutta kun hän ei rahaa jaa, niin ahdistuksen aihe ei poistu. Ortopedilta sain selkeän ”tuomion”. Molemmat polvet ovat tekonivelkuntoisia, mutta leikkausta ei ylipainoisuuden vuoksi tehdä. Tuntuva laihdutus on tässä elämäntilanteessa ylivoimaista, koska kertakaikkiaan ei ole isoihin muutoksiin vaadittavia voimavaroja. Vähätkin voimat menevät raihnaisena liikkumiseen ja tähän perustulosta tappelemiseen. Ns. laihdutusleikkaus sitten taas – iso operaatio sekin ja tiukoin kriteerein valitaan sopivat potilaat. Minunlaiseni traumatisoitunut addiktiivinen tunneahmija ja ruualla lohduttautuja ei ehkä ole ihannekandidaatti.
Iäkkäät vanhemmat auttavat minua, mutta samalla heidän tilanteensa vaatii jatkuvaa huolenpitoa. Toinen on lähes liikuntakyvytön monisairas ja toinen yli 80-vuotias muistisairaudesta kärsivä. Mitään kotiapua tai kotisairaanhoitoa ei toistaiseksi ole. Itse joudun kaikenlaiset askareet toimittamaan paljolti yhden käden varassa, koska en sisätiloissakaan selviydy ilman kyynärsauvan tukea. Porukalla jotenkin pärjäillään, mutta eihän tilanne ainakaan helpommaksi tule muuttumaan.
Nyt pitäisi itse löytää sellaisia ratkaisuja, joilla umpisolmuja saisi edes jostakin kohtaa aukaistua. Kaikkialla törmään siihen, että raha sanelee todella monet päätökset, vaikka muuta puhuttaisiinkin. Rahaton pyörii tuolla julkisen terveydenhuollon palvelujen varassa ja Kela-sossu-ruletissa roposia anomassa. Jos on mahdollisuus ostaa itselleen terveydenhoitoa, niin valinnanvaraa on enemmän. Tilanne, johon minäkin pakon edessä olen taloudellisesti ajautunut, on ikäänkuin lisärangaistus sairastamisesta. Kun sain työmarkkinatukea (määrältään sama kuin sv-päiväraha, mutta maksatustapa erilainen), näitä toimeentulotuen eväämisiä ei tapahtunut kertaakaan. Järjestelmä on tehty pirullisen hankalaksi, ja siellä on sisäänrakennettuna monta kuoppaa, joihin ihminen voi pudota, koska normit/laskelmat/säädökset/käytännöt/päätökset ratkaisevat asian, eikä joustoa tai harkinnanvaraa tunneta.
Kaiken lisäksi itse PÄÄASIASTA eli hoidosta tai kuntoutuksesta ei kukaan ole maininnut mitään… Ilmeisesti sitä ei tarvita. Kipulääkkeiden käytöllä sisuskalut menevät paskaksi, eikä tarvitse sitten enää maksella sairauspäivarahoja tai eläkkeitä. Säästöä kaikinpuolin. Säästösyistähän aloitettiin koko tämä ruljanssi, jossa minua sysittäisiin kohti eläkettä. Kun olin työvoimatoimiston erikoisyksikön asiakkaana, eikä kuntouttava työtoimintakaan onnistunut rajoitusteni takia – jäin ns. passiiviseksi pitkäaikaistyöttömäksi, ja sellaisista kaupunki joutuu maksamaan sakkoja. Heidät on siis saatava pois työnhakijoiden joukosta millä keinolla tahansa. Jatkossa käyttöön tulee raihnaistenkin kohdalla järeä (vaan ei järkevä!) keino. Tähän asti vapaaehtoinen kuntouttava työtoiminta muuttuu vuodenvaihteen jälkeen velvoitteeksi, josta ei voi kieltäytyä ilman seuraamuksia. Näin ihmisiä voidaan pakottaa 8 euron päiväkorvauksella teetettäviin puuhiin, jotta tilastoja saadaan putsattua. Monet ovat sellaisia, joiden on pakko olla työnhakijoina, koska Kela on toistuvasti hylännyt eläkehakemukset,ja perustuloa pitäisi jotain kautta saada. Käytännön työkykyä näillä ihmisillä ei ole ollut enää vuosiin. Tutkimusjaksolla tapasin sellaisiakin, joilla oli jo SEITSEMÄS eläkehakemuskierros menossa, ja jälleen hylkypäätös käsissä. Kroppa täysin romuna ja ikää kuuskymppiä. Ei siinäkään tilanteessa paljon riemua revitä! 😠
Olen kokenut tilanteessani valtaisaa voimattomuutta ja epätoivoa. Ei tunnu olevan oikein mitään keinoa korjata tilannetta. Hymistelyt ja pärjäilykehotukset eivät paljon lämmitä. Niitä jakelevat voisivat kokeilla kipaista pari kierrosta korttelin ympäri ”nelivetoa” kahden kyynärsauvan kanssa. Sitten voitaisiin jatkaa jutusteluja pärjäämisestä ja positiivisesta asenteesta. Vielä taannoin joku yritti minulle väittää, että meillä on tässä maassa KAIKKIIN elämäntilanteisiin kattava perusturva saatavilla. Tuo väite ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Verotustakin kevennetään siellä sun täällä, mutta kaikkein pienimmistä etuuksista pitää maksaa 20 prosenttia veroa. Ja vielä täsmennyksenä: tämä perustulo, josta nyt on kyse, on suuruudeltaan verotuksen jälkeen alle 400 euroa. Ja armottoman kova vääntö siitäkin pitää käydä. Luulisi, että kyse olisi isommistankin summista. Tulonsiirtoja (asumistuki ja toimeentulotuki) tarvitaan toimeentuloa paikkaamaan, ja niitä varten sitten taas tarvitaan pirusti paperia. Käsissäni on toimeentulotuen jatkohakemus, johon olen nyt kerännyt 30 sivua vaadittuja liitteitä. Päätös tehdään vain kuukaudeksi, joten sitten on taas uusi hakemus- ja kuittiruletti edessä. Aika moni sanoo näistä jutuista kuulleessan epäuskoisena että ”Eihän se NOIN voi olla.” Niin luulisi, mutta näin se vaan on!
Kamala kohtalo... Hyvinvointiyhteiskunta on pelkkä klisee. Valitettavasti en kykene vastaamaan kysymykseesi, mutta voin kertoa lukeneeni viestisi.
Sossun pitäisi auttaa, mutta siellä vain piiloudutaan joidenkin ihmepykälien taakse. Ihmisistä viis.
Toivon sinulle pikaista ihmettä!
Kiitos Poropeukalo viestistäsi ja myötätunnosta. Purkautumiskirjoituksessani en maininnut muutamia myönteisiä asioita, jotka hiukan lievittävät tätä "kamalaa kohtaloa". Taustoistani johtuen kuulun vertaistukiyhteisöön, jossa voin jakaa kokemustani ja kuunnella muita. Kokemusten jakaminen antaa voimaa ja toivoa silloinkin, kun omassa elämänvaiheessa kaikki tuntuu olevan suhtkoht toivotonta. Minä todellakin koen tarvitsevani aivan konkreettista TOIVOA, joka voi tulla toisen ihmisen tuomana niin että joku kuuntelee ja ymmärtää ja osoittaa välittämistään. Harvoinhan niitä ihmeratkaisuja on kenelläkään tarjottavana, koska systeemi nyt vaan sattuu olemaan tämmöinen ei-aukoton ja pahimmillaan jopa (tahattomasti) rankaiseva. Jatkuva kituutus ja kamppaileminen ei tietenkään ole ihanaa, mutta toisaalta se kasvattaa valtavasti sietokykyä ja kärsivällisyyttä ja tyyneyttä erikokoisten elämän pettymysten osuessa kohdalle. Päivittäin näen ja kuulen ihmisten marisevan joutavista asioista, koska heille ei vielä ole osunut kohdalleen todellisia vastoinkäymisiä.
Vaikeissa ja vaativissa elämäntilanteissa apunani on myös rautainen huumorintaju ja kyky pureutua pielessä olevien asioiden perusteisiin todella tiukasti. Jos siis jaksamista riittää, soitan vaikka kymmenelle virkailijalla ja päällikölle, jotta jokin mielestäni kohtuuton käytäntö minulle selitetään, ja kerrotaan myös ymmärrettävästi MIKSI sen on oltava sellainen. Jo tämä (luuserien keskuudessa) poikkeuksellinen aktiivisuuden osoitus usein noteerataan eri virastoissa, ja sen myötä asioiden hoitaminen jatkossa saattaa jonkin verran helpottua. Asiallisuus toimii yleensä aina paremmin kuin ärhäkkä räyhääminen tai kostonhimoinen sättiminen ja uhitteleva käytös. Mutta silti lannistuminen ja lamaannus iskee väistämättä silloin, kun lyödään totaalisesti jalat alta viemällä toimeentulon pohja.
Osaan myös nauttia elämän pienistä iloista, joihin jopa minulla on varaa. Päivittäistä "luksusta" ovat kiireettömät kahvihetket kohtauspaikassa, huviajelut paikallisilla bussireiteillä, tasokkaiden aikakauslehtien lukeminen ja aktiivinen monipuolinen kommunikointi esim. netin välityksellä erilaisten ihmisten kanssa. Parhaina päivinä minäkin näen melkein kaikessa jotain hyvää ja kiintoisaa. Huonoimpina päivinä mikään ei tunnu miltään, ja kaikki on vain pohjattoman raskasta ja synkeää. Onneksi se menee ohi, kun vaan jaksaa odottaa. 🙂👍
Hei lempimarja
Luin viestisi läpi ja ei voi muuta kuin toivottaa tosiaan sisua ja voimia pirusti!!!
oon itsekin paininut eron ja rahavaikeuksien sekä mielenterveysongelmien kanssa
viimeiset pari vuotta.
En vaan pysty ymmärtämään minkä takia täällä maassa hyysätään kaikkea muuta turhuuksia kuin oikeasti avun tarvitsevia.. Jos ihmisellä ei ole mitään tukiverkkoa eikä rahaa niin siinäpähän yksin kärsit ja kituutat😠
Toivon sulle kaikkea hyvää kuitenkin ja toivottavasti saat apua ahdinkoon🙂👍
Kiitos myötäelämisestä sinulle "Yksin taas". Monessa käänteessä on tosiaankin käynyt selväksi se, että joissain tilanteissa köyhällä ja ns. syrjäytyneellä ihmisellä on sitä perusturvaverkkoa vain senverran minkä ITSE kykenee sitä rakentamaan eli haalimaan itselleen fyrkkaa erilaisin konstein tai vippaamalla tutuilta/sukulaisilta tai turvautumalla jopa puolirikolliseen toimintaan. Ei mitenkään tavatonta sekään. Aikanaan kun olin vähän tämänhetkistä vastaavassa ahdinkotilassa, ja pyytelin sossusta ennakoivana tukena kuukauden vuokrarahaa, vastaus kuului lakonisesti "Jätä vuokrat ja laskut maksamatta." Justiinsa juu. Pakkohan tuo toimintalinjaus onkin valita, kun ei kertakaikkiaan pysty maksamaan! Sossulogiikalla pitäisi maksella laskunsa ja elellä sitten ihan ilman käyttörahoja. Tuohon nyt kukaan muutamaan kertaan kyykytetty köyhä ihminen ei enää suostu... kun tiedämme että laskuista pystyy aina neuvottelemaan, mutta kaupan kassalla ei neuvotella ostosten maksusta.
On se jotenkin surkuhupaisaa, että sinänsä pienistä summista pitää vimmatusti tapella, ja sitten taas toisaalta minäkin voin/voisin ihan suht pienellä juttutuokiolla saada esim. pesukoneen ja pölynimurin ja vastaavien koneiden hankintakulut kokonaan sossun kautta. Silloin pitää vaan olla oikean ihmisen juttusilla ja esitellä asiansa oikealla tavalla. Toistaiseksi nuo ovat hankkimatta, koska olen tyytynyt käytettyihin vehkeisiin ja hoitanut pyykkijuttuja vanhempieni luona talopesulassa. Kroonisesti vaikeutunut liikkuminen on kuitenkin sellainen peruste, että jatkossa on pakko ainakin katsoa miten arkista toimintakykyä ja liikkumista ryhdytään helpottamaan ns. ennaltaehkäisevänä toimeentulotukena. Jos en pyydä/vaadi mitään, niin en mitään tietysti saakkaan. Ei tulla kotiin tyrkyttämään, eikä kauhean auliisti anneta informaatiota, jos ei osaa itse kysellä. Eri virkailijat voivat kuitenkin tismalleen saman normin puitteissa käytellä harkinnanvaraa aivan eri tavoilla!! Siinä yksi räikeä ja törkeä epäkohta. Näin esimerkin asiasta omin silmin, kun kampaajalle tepasteli kerran paikallinen tunnettu päihdeheppu heilutellen sossun maksusitoumusta hiustenleikkaukseen. Kaverilla vaan ei sattumalta ollut hiuksia ollenkaan, eikä siis mitään leikattavaa. Aika mielenkiintoista...
Näiden terveys- ja sosiaalipalvelujen kohdalla on kaikkiin hakemuksiini viime aikoina vastauksena ollut EI. Ei myönnetä, ei hyväksytä, ei makseta, ei makseta. Ei ei ei ei. Mitenkään en voi hyväksyä tai ymmärtää sitä, että vastauksena olisi aina ja kaikkialla ei. Seuraavat kyselyt ja keskustelut tulen kohdistamaan sen selvittämiseen kuka sanoo KYLLÄ - eli mistä ja miten tulee konkreettista apua ja tukea ja jeesausta tilanteeseen. Valituskierrokset ovat turhia, eivätkä johda välttämättä mihinkään. Haluan ottaa selkoa perusteista ja pelisäännöistä, jotta osaan jatkossa hakea ja anoa sellaista mitä on myös mahdollisuus saada. Jos joku tympeä virkailija ohjeistaa minua luurissa laskemaan ja ennakoimaan tms. perusliturgiaa, asioin hänen kanssaan jatkossa mieluiten vain postia vaihtamalla. Hänellä ei ole mitään annettavaa, joten keskittyköön siihen minkä osaa eli tekemään näitä kylmänviileitä toimeentulotukilaskelmiaan. 😝