Masennus on masennusta, ei jaksa miettiä, eikä tehdä mitään. Kaikki tuntuu turhalta...

Rakkaus on niin vaikeaa ... menettää...varsinkin jos menee samassa kaksi läheisimmäksi kokemaansa.

Miettinyt pikkuveljen lähtöä... syvästi rakastunut oli, kohde käsittänyt jotain olennaista väärin, ryhtynyt veljen parhaimman työkaverin kanssa seurustelemaan. Kuinka sellaista olisi voinut kestää?

Masennus sattuu ja tekee kipeää. Sitä ei voi luottaa omiin tunteisiin. On unettomuutta tai liikaa nukkumista. Ei pysty keskittymään mihinkään. Enkä saa siivotuksi. Siinä on mulla iso murhe.

Se on varjo, joka vierailee luonani aika ajoin, ilman että se olisi minä tai että minä olisin se. Se on sitä kun ajatuksiin tulee tympeä, latistava sävy - "ei kannata" tai "hah! sinä nyt et ainakaan tuohon pysty", tai kun vaikeat asiat kasvavat niin suuriksi ettei näkökenttään mahdu mitään muuta - kunnes luottamus siihen että näkökentässä voisi koskaan olla mitään muuta alkaa horjua.

Ehkä se on kehomielen tapa kertoa, että se voi huonosti. Jotain josta voi kiinnostua tai johon voi kyllästyä, jota voi kuunnella tai johon voi suhtautua empaattisesti - ja jonka voi antaa tulla ja mennä omia polkujaan.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 4 vuotta, 4 kuukautta sitten. Syy: korjaus

Pimeys.

Tunnottomuus.

Mulla sattuu kuin henkisesti kuin fyysisestikin. Masennus on kyllä rankkaa aikaa. Ja henkinen kuin fyysinenkin puoli. Minulla tää korona aika on tehnyt enemmän masennukselle pahaa. Ja olen myös satuttanut itseäni. Tiedän etten sais mutta joskus on pakko tilanne. Itse en ymmärrä itseäni jos  kaikkien muitakaan.Olen "puheen aihe" En ymmärrä sitä "selkään puukotusta" jos olisin vielä jotenkin onnellinen.

Hei Ask.

Jotenkin tulee ajatus itseä toteuttavasta ennusteesta? ..joka toteutuu, jos sille antaa vallan? Noita ajatuksia, mitä kirjoitit, tuttuja. Kuin toisilla olisi valta sinun elämiseen? Saat olla onnellinen, jos olet, ei se ole keneltäkään pois. Pelko joutua puheenaiheeksi, kai vähän yks sun toinen suomalainen mieluummin on taustoissa kuin parrasvaloissa? Sinulle myös on joku tainnut sanoa/ilmaista pahasti jotain, mikä jättänyt tämän olon?

Juu kyllä on paha olo sanonut joku. Ja ja kaikki hössöttävät, olen sanonut kyllä ettei läheisille puhuta masennuksestani ollenkaan mutta tuntuu että se on turhaa, kun kaikille juorutaan minun asiat. Vaikka oon sanonut ettei mun asioita saisi sanoa kennellekkään.. Ja läheiset tietävät kuinka pitkän matkan\ vaikean olen käynyt. Olisivat vain hiljaa se rauhoittavia mun mielen.

Olet kai varma siitä, että olet joutunut toisten puheisiin? Muistan omia vaiheita, sama ajatus tuli päälle kun olo oli pahimmillaan. Tulee toisinaan vieläkin.

Tuo lisää omaa tukalaa oloa. Kuulla (jos konkr.kuuleekin) miten ymmärtämättömiä ovat, varsinkin jos läheisiä ovat. Joskus läheisimmät voi olla kaikkein kurjimman olon tekeviä.

Mikä sinun oloa silloin helpottaa?

Miten saat voimaa kestää sen?

Kriittisyyden lisääntymisenä itseä kohtaan. Itsesyytöksinä ja moitteina, kyvyttömyytenä käsitellä vaikeaa oloa

keskustelua kirjoitti:
Kriittisyyden lisääntymisenä itseä kohtaan. Itsesyytöksinä ja moitteina, kyvyttömyytenä käsitellä vaikeaa oloa

Nämä! Varsinkin pari ensimmäistä tuttuja.

Osaatteko muut, joille näitä tulee, tunnistaa/huomata milloin nämä alkavat vallata tilaa mielessänne? Mulla saattaa mennä pitkäkin aika jotakin asiaa (jossa olen riittämätön/puutteellinen/en pysty toimimaan haluamallani tavalla) murehtien, ennen kuin tajuan jotenkin astua taaksepäin ja huomata, että vaadinkohan nyt itseltäni aika paljon.

Minusta sieltä masennuksesta nousee ylös juuri sillä, että on itselleen kriittinen. Eikä jää vellomaan siihen tilaan missä on. Minusta masentuneena on helppoa olla.

Juu ihmiset puhuu ja tunnen kun minun selän takana puhumista ja se tuntuu kuin "selkään puukotuksesta" olen ollut hyvin allapäin jo jonkun aikaa. Ihmiset eivät ymmärrä, ja liikaa tuntuvat olevan huolissaan. Olen sanonut kyllä asiasta läheisille. Mutta tuntuu että se on turhaa. Ei liika yli huolehtimen oo olenkaan kivaa kun olen muuttanut jo pois kotoa..

Maanvaiva.... et ole tainnut koskaan todella olla masentunut? - silloin kun masennus on tuota kriittistä oloa, ei todellakaan lisäkriittisyys voimia anna. Ehkä olet itsekin enemmän toiminnan ihminen kuin itsekin olen, silti kun olo todella katoaa, voimat häviää, mieli ei liiku (edes mieli ei liiku) mihinkään suuntaan, siinä ei kriittisyys kuin vaan syventää tukalaa oloa.

Toimeliaisuus on kadoksissa siinä vaiheessa, olo eikun syvenee teetpä mitä teet.

"vellomaan siihen tilaan" - siinä ei ole vaihtoehtoa sillä, joka lamaantunut. Asiasta voi ajatella miten tahansa, mutta jokainen voi käsittää paremmin jos on omakohtaisesti kokenut vaikeaa masennusta.