Toivottavasti ei, koska eroon siitä tosiaan pitäisi päästä jossain vaiheessa mutta itselleni ei itsemurha kyllä ole ensimmäinen vaihtoehto. Ehkä se ajan kanssa hälvenee. Tosin itse olen miettinyt että tilanne on sellainen että minulla on täysi oikeus tuntea vihaa ja katkeruutta. Kohdistan sen vain sen aiheuttaneeseen ihmiseen joten muut eivät siitä kärsi.

Mulla ole elossa ihmisiä joihin jotain kohdistaisin, ei voi kohdistaa vihaa eikä katkeruutta. Kuolleisiin jos kohdistaa, se tuntuu aivan turhalta. Turhalta tuntuu mennä terapiaan ja ruveta puhumaan menneistä ja kuulla kuinka se sanoo, että mulla on oikeus noihin puheisiin. Itsestäni tuntuu ettei ole oikeutta. Onneksi terapiani loppuu ihan kohta ja en taatusti ano lisäaikaa. Osaan aivan itseksi olla olotilassani.

Minä en itseäni edes pidä katkerana, eikä mun lähipiiri sellaista sanaa käytä. Usein saan nettimaailmassa kuulla että mun pitäsi jatkaa elämistä eikä olla iäti katkera. Kun ihmiset eivät tajua etten minä enää sure äitiäni kun vaan silloin tällöin, en joka hetki. Mutta suren lähes joka hetki jotain , eläviä tai kuolleita, kuitenkin menneitä ihmisiä. Se ei ole katkeruutta vaan mun elämääni.

Jos et omasta mielestäsi ole katkera, on vähän hankalaa neuvoa miten siitä pääsee eroon. Ehkä sinun pitäisi koittaa puhua läheisillesi jotenkin selkeämmin tunteistasi, jotta he eivät tulkitsisi niitä väärällä tavalla.

Itse olen kokenut, että oikeasta katkeruudesta pääsee eroon vain asiasta puhumalla, ja ajattelemalla aktiivisesti, ettei se katkeruus tuo mitään hyvää elämään, vaikka saatta väliaikaisesti houkutteleva tunne ollakin.