Eli mulla on todettu dissosiaatiohäiriö lapsuuden traumojen takia. Veli tappoi itsensä ja näin hänet samana iltana. Luulin aina että olisin voinut vaikuttaa ja pidin itseäni koko elämän syyllisenä veljeni kuolemaan.
Näen harhoja ihan koko ajan. Näen savua kaikkialla, näen tulta, näen ihmisruumiita maassa, välillä kokonaisina välillä puolikkaina.
Kaikki on aina mun syytä. Jos en estä tulipaloa ja joku kuolee, se on mun syy. Mulla on myös ocd eli pakko-oireinen yhtymä ja jään tarkistamaan jotain harhaa välillä tuntikausiksi.
Olen työtön. Mulla on kaksi koiraa joiden kanssa pakko käydä lenkillä kolme kertaa päivässä ja joka kerta näen jotain kamalaa ja ocd iskee päälle. Muuten vietän päivät sängyssä peläten.
On mies mutta hän tekee tosi paljon töitä ja opiskelee, ei paljoa nähdä.
Dissosiaatioon ei kuulemma lääkkeet auta.
Mitä voin tehdä?? Heti kun menen ulos näen savua ja ruumiita.
En pysty elämään enään näin. Pakko tehdä jotain.
Raskaita kokemuksia sinulla ☹️. Oletko käynyt psykoterapiassa? Käsittääkseni terapeuteissa ja terapiamuodoissa on nimenomaan psyykkisten traumojen hoitoon erikoistuneita. Mikä tahansa "tukikontakti" ei ehkä paranna, korkeintaan kannattelee, mutta saisitko jostain apua ja voimia hakeutua sellaiselle psykiatrille, joka kirjoittaisi lausunnon KELAa varten? Jos kuntoutuspsykoterapia vaan on kohdallasi mahdollinen (tai esim kunta maksaisi), kannattanee etsiä terapeuttia näiden erikoistuneiden joukossa. Pahoittelut, jos tämä kortti on jo katsottu. Ja voimia.
Moikka! 🙂
Mitä oon joskus lukenut tuosta häiriöstä niin siihen auttaa juurikin psykoterapia ja niiden asioiden läpi käyminen. Sun pitää kohdata lapsuus ja mitä siellä on tapahtunu sekä kaikki muut asiat.
Oot varmaankin tosi stressaantunu tämän asian takia ja se on ihan ymmärrettävää, mutta uskon, että se vaan pahentaa asiaa. Joten yritä siellä lenkillä koirien kanssa ajatella, että ''ne ovat vain harhaa, niitä ei oikeasti ole ja minulla on kaikki ihan hyvin. Kaikki johtuu vaan siitä lapsuuden traumasta''. Yritä olla ajattelematta niitä ruumita tms.
Se on kuitenkin hyvä, että sulla on ne koirat koska muuten olisit luultavasti kokoajan vaan kotona eikä sekään olisi sinun paranemisen kannalta hyvä. Ikinä ei saisi jäädä kotiin murhetimaan kun se vaan syrjäyttää.
Itsellänikin on OCD joten tiedän mitä se on. Tosin minulla aivan eriasian suhteen kun sinulla, mutta voin samaistua siihen tunteeseen kun on pakko niin on pakko.
Itsekin ehdotan sitä terapiaa ja täällä Suomessa on kuitenkin tosi hyvät mahdollisuudet saada apua jos sitä oikeasti haluaa/tarvitsee. Itse hankkiuduin hoitoon päivystyksen kautta ja tosiaan luultavasti omalääkärin kautta pystyy myös.
Hän kirjotti lähetteen nuoriso psyk.polille johon pääsinkin n. kuukauden päästä ja käyn siellä kerran viikossa ja kohta vaihdan aikuispuolelle ja kaikki hoitomuodot sekä ihmiset vaihtuu joten se jännittää sekä tavallaan ärsyttää alottaa kaikki ''alusta''.
Tosiaan, en tiedä käytkö jo jossain puhumassa? Selitin nyt kuitenkin varalta.
Kannattaa sitten ihan rehellisesti kertoa kaikki tuntemukset siellä terapiassa niin he pysytyvät sinua parhaiten auttamaan. 🙂
Toivottavasti tästä nyt oli jotain apua.
Kiitos vastauksista!
Tällä hetkellä käyn psyk. polilla juttelemassa psykiatriselle sairaanhoitajalle pari kertaa kuussa. Olenkin ollut sitä mieltä että se ei riitä.
Tarvitsenko siis psykiatrin lausunnon ja hoitosuhteen psykiatrin kanssa saadakseni tukea?
Tarvitsenko lähetteen yksityiselle psykiatrille vai voinko vaan varata ajan?
Kelan sivuilla luki että pitäisi olla 3 kk:n hoitosuhde psykiatriin takana?
Joudunko itse etsimään sen terapeutin lähetteen jälkeen vai ohjataanko mut jollekin?
sandon2 kirjoitti 24.11.2014 12:3
Kiitos vastauksista!
Tällä hetkellä käyn psyk. polilla juttelemassa psykiatriselle sairaanhoitajalle pari kertaa kuussa. Olenkin ollut sitä mieltä että se ei riitä.
Tarvitsenko siis psykiatrin lausunnon ja hoitosuhteen psykiatrin kanssa saadakseni tukea?
Tarvitsenko lähetteen yksityiselle psykiatrille vai voinko vaan varata ajan?
Kelan sivuilla luki että pitäisi olla 3 kk:n hoitosuhde psykiatriin takana?
Okei eli käyt siis juttelemassa. Se on hyvä! Tosin tuo pari kertaa kuukaudessa ei minun mielestäni kuulosta riittävältä määrältä. Ehkä joka viikko olisi parempi.
Jos haluat kelalta hakea tukea johonkin niin täytyy saada nykyisestä paikasta joku lausunto lääkäriltä. Kannattaa ottaa puheeksi se siellä nykyisessä paikassa kun he osaavat ne asiat paremmin kun ovat varmaan monen kanssa käyneet samanlaista keskustelua. 🙂
Ja luulen, että nykyisestä paikasta joku lääkäri voi sinulle lähetteen laittaa uuteen paikkaan toki se edellyttää varmaan, että käyt sen kyseisen lääkärin juttusilla eli otat puheeksi asian sen oman sairaanhoitajan kanssa ja pyydät päästä lääkärille.
Ja yksityiselle voi kyllä varata ajan, mutta kela ei sitä varmaan sillä tavalla korvaa. Suosittelen lähetettä. Ja jos ja kun lähete on laitettu sinulle tulee kotiin kirje siitä ajasta sinne minne nyt ikinä he lähetteen laittavat joten sinun ei itse tarvitse mitään hoitaa.
Paljonko sinulla on hoitosuhdetta ollut? Jos olet siellä ollut 3kk hoidossa siis, että olet käynyt sen pari kertaa kuukaudessa 3 kuukauden ajan niin riittää.
Toki tiedän vaan oikeastaan omasta kokemuksesta miten nämä asiat täällä menee joten sinun psyk.sairaanhoitaja tietää miten siellä asiat rullaa eteenpäin.
Tsemppiä!
🙂👍
Tietääkö kukaan?
Tarvitset todella psykiatrilta sen lausunnon hoitosuhteen aikana/jälkeen, jolla sitten itse haet itsellesi sopivan terapeutin. Psykoterapeuttiluetteloita löytyy etsimällä ja saattaa psyk.polilta löytyä sellainen kirjanenkin pyydettäessä.
Kuitenkin kannattaa kysyä psykiatrilta suositteleeko hän minkälaista terapiaa, kognitiivista, psykodynaamista, jne. Ehkä sinulle olisi paras psykodynaaminen koska siellä käsitellään lapsuudesta asti alkaneita traumoja kun taas kognitiivisessa pyritään muuttamaan ajatusmalleja, mutta en ole expertti 🙂
Kun olet löytänyt terapeutin voit hakea psykiatrin b-lausunnon jälkeen harkinnanvaraista korvausta terapiasta Kelalta. Mutta siinä päätöksessä voi mennä aikaa, jonka ajan joudut maksamaan itse.
Suosittelen käymään parin terapeutin juttusilla, koska paljon on kiinni siitä henkilökemiasta, sitten teet päätöksen kenellä haluat jatkaa. Se vaatii usein voimia etsiä itse terapeuttinsa ja tuntuukin ehkä että vastuu siirretään potilaalle.