Voin kuule sanoa, että samanlaisia tunteita käyn itsekin tällä hetkellä läpi. Olen joutunut viimeisen parin vuoden aikana kohtaamaan samoja ikäviä tunteita, joita koin teininä ja jotka vaikuttivat merkittävästi masennukseni syntyyn. Esimerkiksi olen joutunut kohtaamaan jälleen sen kaamean tilanteen, että olen jotenkin jäänyt jälleen yksin opiskelukavereiden joukossa, ja se aiheuttaa minulle paineita siitä olenko kykenemätön tulemaan ihmisten kanssa toimeen. Samaan aikaan saan seurata vierestä kun omalla puolisollani on mitä ihanin opiskelijaporukka, joiden kanssa hänellä on hauskaa ja useimmiten minä istun ne illat kotona yksin. Koen olevani huono ihminen ja samanlainen surkea itsetunto masennusajoilta palaa aika ajon päähän.

Uskon että jos masennuksen on kerran sairastanut, on aina riski sairastua uudestaan...mutta onneksi jos siitä on kerran parantunut, siitä on mahdolllista parantua uudestaankin. 🙂

Ne lapsuuden tai teini-iän tuntemukset voivat tulla voimallisina uudestaan koettaviksi vielä yli nelikymppisenäkin ja vaikkapa yli 80v.nakin. Riippuu paljon tietysti siitä, onko niitä eletty läpi, mutta elämä taitaa välillä niitä heitellä siltikin alitajunnasta uudestaan mietittäviksi.

Minä sanoisin, että tuo on ihan positiivinen tunne, jos tunnet kasvun tarpeen. Sillä tavalla positiivinen, että yleensä silloin ihmisellä on huono olo, kun tunnistaa itsessään kasvun tarpeen. Ja ethän voi alkaa kasvamaan, jos et sitä tarvetta itsessäsi tunnista. Toiset eivät suostu sitä huonoa oloa tuntemaan, vaan hukuttavat sen johonkin muuhun.

Se huono olo on sillätavalla tarpeellinen, että se voi johdattaa sinut tarvitsemaasi muutokseen. Useinkaan eipä sitä tule muutoksia elämässään tehtyä, jos ei tunne epämukavuutta entiseen. Jälkeenpäin sitten ihmettelee, miksen tuotakin tehnyt jo aiemmin.

Nyt tarvitset itsellesi itseltäsi armollisuutta. Tutkiskele asiaa ja mieti, mitkä asiat ovat niitä, jotka tuovat sinulle hyvää oloa. Lisäksi arjen tilanteissa voi harjoitella kasvamista pikkuhiljaa. Jos olet esim. hiljainen toisten seurassa ja kärsit siitä, kenties olet lapsuudessasi oppinut jonkunlaisen käytösmallin, miten pärjätään elämässä. Toisilla se on tuo kiltin tytön rooli, vain yhden esimerkin mainitakseni. Tuota käytösmallia sitten helposti aikuisuudessakin noudattelee, kun ei oikein osaa muuta. Mutta monesta asiasta voi opetella pois ja vapauteen itsensä kanssa. En nyt tiedä, mikä asia sinulla oli siinä takana, mutta tämä pätee kyllä moneen.

Armollisuus on sitä, että antaa itsensä tehdä mokia ja miettii vaikkapa, että kaikkihan niitä tekevät ja olen ihmisenä silti yhtä arvokas ja hyväksyttävä. Hienoa, että olet saavuttanut kasvamisen tarpeen kohdan elämässäsi! Sillätavalla se usein elämä menee, että välillä on hyvää ja tasaista aikaa ja sitten taas tulee tarve muutokseen, jolloin tuulet myllertävät itsessä. Älä turhaan pelkää, edessä voi olla kivaa ja hyvää 🙂

Hei,

täysin samoja tuntemuksia minulla ollut viimeaikoina myös. Oikeastaan se piirre, että minua pidetään jotenkin kummallisena on säilynyt läpi elämäni ja olen opetellut sen kanssa tulemaan toimeen. Hyväksymään itsensä ja ennenkaikkea, olemaan itselleen armollinen. Olen tälläiseksi syntynyt ja elämä itsetuntooni kolhut jättänyt.
Näillä mennään ja kaikkia ei voi miellyttää. Kovia henkisisä kolhuja kokenut työyhteisössä. Erittäin karvaita pettymyksiä ihmisiin.
Ikää on reilu neljäkymmentä.

No se on selvää, että teini-iän paluu johtuu itsellä kyllä eräästä pahasta pettymyksestä. Ensin ajattelin, että kyllä tämä tästä, mutta kun jonkun ihmisen aiheuttamasta tuskasta ei pääse yli millään ja viimeisen viiden vuoden aikana se ei ole edes helpottanut, niin alkaa väkisin käydä läpi niitä tapahtumia uudestaan ja samalla vaipuu sen ajan nuoreen epävarmaan minään.

Oma kokemus elämästä on niin rikki ja hajaninen.
Rikkinäinen perhe, josta ei ollut tukemaan toisiaan. (ns. isäni sitä hajoitti lisää ryyppäämällä ja käyttämllä henkistä ja fyysistä väkivaltaa) Koulukiusatuksi tuleminen ja yksin jääminen. Sitten koko elämssä se ainoa henkilö, jonka seurassa tunsi olevansa oma itsensä eikä pelännyt, pettää luottamuksen, valehtelee päälle todella törkeästi ja jättää yksin pahimmalla hetkellä.😭
Koskaan en saa vastausta siihen mitä tein väärin ja miksi valehdella asioista joita ei edes tarkoita.

Mein vähän avautumiseksi. Tosin tässä varmaan se syy miksi kaikki tunteet tulevat uudestaan ja uudestaan pintaan.
Teini-ikä pitää varmaan kokea uudestaan ja itsensä on etsittävä, kun silloin liian moni asia esti kokemasta ja tekemästä normaaleita asioita.
On hankalaa edes jutella ihmisille, kun tuntee itsensä tunkeilijaksi vaikka tahtoisi tutustua uusiin ihmisiin.
Tämän "ystävän" petoksen jälkeen olen tuntenut itseni kelpaamattomaksi. Lisäksi ajattelen nykyään ansaitsevani olla yksinäinen.
😞