Niin, mitä väliä on sillä onko olemassa vai ei. Olisi helpompaa jos olisi täysin yksin vailla ketään ketä satuttaa jos poistuu tästä maailmasta. Nyt vain tuntuu, ettei tiedä jääkö joku kuitenkin kaipaamaan vaikka tuntuu, ettei ketään liikuta olenko hengissä. Että vain halutaan pysy etäällä.
Siis mitä väliä.
Iso kysymys.
Haluatko kertoa tarkemmin niistä ihmisistä jotka tuntuvat haluavan pitää sinut etäällä, mutta joista kuitenkin mietit että jäisivätköhän he kaipaamaan? Sen perusteella millaiset välit ovat eläessä on vaikea ennustaa kenen elämään jäisi aukko jos olemassaolo päättyisi. Joskus ne voi olla ihmisiä joista ei ikinä päältäpäin arvaisikaan.
Kuulostat siltä että välität ihmisistä tietämättä välittävätkö he sinusta. Se on mielestäni arvokas kyky itsessään, ja uskon että jos pystyt olemassaoloa jatkamaan sillä olisi kyllä merkitystä - jos ei heille, niin jollekulle muulle joka osuu tiellesi tulevaisuudessa.
Toinen lapsistani jäisi suremaan, enkä halua aiheuttaa tuskaa. Muuten kukaan ei piittaisi. Toinen on vain aina turhautunut minuun ja moittii milloin mistäkin. Sitä en jaksaisi. Kun kyseessä kuitenkin on lapseni ja hänen perheensä niin en voi lopettaa yhteyden pitoa. Kunpa voisin. Säästyisin monelta murheelta ja sydämen tykytykseltä. Pari viikkoa sitten sain kamalan paniikkikohtauksen kun mietin näitä suhteita. Hänen kanssaan ei löydy yhteistä säveltä vaan ymmärretään huonosti toisiamme ja välillä ei lainkaan.
Puhumattomat asiat kaivelee, mutta puhuminen tuottaa paniikin kun en tule ymmärretyksi. En kuitenkaan voi jättää tapaamatta lapsenlapsiani, vaikka ahdistun jo valmiiksi siitäkin.