Minulle uskonto antaa tärkeimmän eli syyn elää. Ilman uskoa ihminen on hukassa ja mielenterveysongelmat voivat käydä ylivoimaiseksi.

Usko on syvä vakaumus. Olen ollut totuudenetsijä jo lapsesta asti. Välillä olin itseltäni kateissa tässäkin asiassa ja ryvin masennuksen suossa. Siitä on noustu. (Voit lukea selostuksen kohdasta "Omat tarinat".)

Olen teosofi eli totuudenetsijä. "Theo" viittaa Jumalaan ja "Sophia" viisauteen. Teosofit etsivät siis jumalviisautta, ikuista totuutta kaikkien uskontojen ja filosofioiden sekä tieteiden ydintä ja totuutta sanojen takana. Näin ollen en minäkään halua tuputtaa Sinulle omaa maailmankatsomustani. Kaikki tiet johtavat kyllä perille, mutta toiset ovat oikopolkuja, toiset hitaita härkäteitä.

Sanoisin vain Sinulle, ettei Jumala puhu kenellekään "noin vaan", vaan ensin täytyy levoton mieli hiljentää. Jos etsit totuutta eli Jumalaa, löydät kyllä Hänet. Sama pätee Jeesukseen. Lue pyhiä kirjoja ja kirjoituksia ja tutkiskele niitä mielessäsi. Jos voit, hakeudu järjestöihin, niistä löydät myös uusia ystäviä. Teosofiasta ja suurista uskonnoista löytyy paljon tietoa verkostakin. Moni löytää polun myös musiikista. Suurten säveltäjien käyttämä kieli voi auttaa mieltä eheytymään ja valmistaa sitä Jumalaa varten.

Tie on pitkä, mutta olemme kaikki samalla Tiellä. Tsemppiä Sinulle etsintääsi! 🙂🌻

Minäkin olen etsinyt Jumalaa koko aikuisikäni (25 v)enkä ole löytänyt😭

Olen kotoisin ns.kirkkouskovaisesta perheestä ja meillä oli aika tiukka uskonnollisuuskasvatus.Itse haluaisin löytää todellisen ja elävän uskon Jeesukseen,monta monta vuotta olen etsinyt,lukenut Raamattua ja hengellisiä kirjoja,käynyt eri seurakunnissa,tehnyt ns. uskonratkaisuja,keskustellut toisten uskovien kanssa,rukoillut ja miettinyt pääni puhki.Nyt pariin kuukauteen en ole vaan enää jaksanut edes yrittää,silti päivittäin mietin näitä asioita ja sitä,että miksi minä en ole tullut uskoon.

Tämä uskon puute on taas pahentanut jo entisestään olevaa masennusta.Aikaisemmin yritin aina luottaa Jumalaan ja että Hän kuulee ja auttaa minua ja että minäkin olen Jumalan lapsi,mutta tulin siihen tulokseen joku aika sitten,että en ole koskaan ollutkaan todella uudestisyntynyt enkä näin ollen Jumalan lapsi.Tästä vajosin entistä syvempään masennukseen ja ahdistukseen ja tuntuu,että ei ole mitään ulospääsyä tästä tilanteesta,koska näinkin kauan olen etsinyt enkä silti ole löytänyt ja koen olevani kadotettu vailla Pelastajaa!

Raamattu ei aukea minullekaan enkä vaan voi uskoa niitä lupauksia omalle kohdalleni.Lapsena minut pakotettiin kirkkoon,nyt siitä on tainnut tulla minulle sellainen vastahenki,että en pääse koskaan vapauteen.

Kaiken: rauhan, luottamuksen, auringon, valon. Kaiken myönteisen, hyvän. Ja enemmän voimaa vastustaa pahaa.

Minäkin etsin kauan ja monta vuotta, etsin ja ihmettelin. Välillä jo melkein luopuen.
Masennus pahentui aina kun annoin sille ajatukselle vallan etten ole Jumalanlapsi, etten olisi uskossa. On hirvittävää katsella ja kuunnella joitain uskonlahkoja jotka julistavat kaikenlaista ihmeparantumista, minäkin sorruin niihin, kävin niissä kokouksissa missä näitä oli. ja en ensin uskaltanut mennä sinne eteen kun ajattelin etten minä kuitenkaan kaadu ja siinä on sitten hävettävää seistä ja tuntea etten ole tarpeksi "uskossa". Ja muutenkin kuvittelin uskossa olemisen joksikin missä pitäisi olla tietynlainen. Ihme tapahtui siinä kun lakkasin etsimästä sitä, kävin metsässä ja meren rannalla, rukoilin ja mietiskelin, olin yksin paljon. Jotenkin kaikki ylimääräinen hälinä vain sekoitti minun mielen. ja kävin usein messussa, sekä muissa tilaisuuksissa missä pappi saarnasi. Viime syksynä ymmärsin sen viimeinkin ettei minun tarvitse lukea raamattua ja yrittää saada siitä selkoa, kun en ymmärtänyt ja menin ihan harhaan yksin lukiessani. Jumala on viisaudessaan antanut joillekin lahjan tutkia raamattua ja kertoa siitä muille, me muut saamme kuunnella. Se helpotti, olen kuin Maria Jeesuksen jalkojen juuressa ja kuuntelen.
Luen vain joitain psalmia, sananlaskuja, joitan evankeliumia, en koko raamattua. Se ei olisi minun mielenterveydelle hyväksi. En tiedä onko tämä soveliasta kaikille, mutta ainakin minua se helpotti ja vapautti nauttimaan elämästä, ilman pelkoa!

Minulle uskossa tärkeintä on usko taivaaseen ja iänkaikkiseen elämään ja se, että kohtaan vielä kaikki kuolleet läheiseni.

Minä en usko sellaiseen Jumalaan joka valitsisi täällä maan päällä tietyt ihmiset jotka pelastaisi. Uskon, että Hän on tasavertainen kaikkia kohtaan, niitäkin jotka eivät usko.
Enkä usko, että Häntä pitäisi jotenkin etsiä ja lukea Raamattua jotta ymmärtäisi mitä asiaa Hänellä nyt onkaan. Pääsääntö on kai se ettei Hänellä oikeastaan ole minulle koskaan mitään asiaa sanottavana vaan minulla on Hänelle asiaa eikä sitä asiaa voi Raamattu tietää.

Minun ehkä on helppo näin puhua, koska olen syntymäsaliuskovainen. Sellainen jolla ei tule tullut mieleenkään olla uskomatta Jumalan hyvyyteen.
En minä aina Jumalaa ymmärrä, enkä hyväksy kaikkia mitä minulle tapahtuu. En silti haluaisi olla jotenkin etuasemassa uskoni takia, sellainen jolle vaan kaikkea hyvää tapahtuisi, että Jumala pelastaisi minut kaikelta pahalta.
Se kumoaisi ajatuksen siitä, että Jumala on tasavertainen kaikkia ihmisiä kohtaan.

Mie uskon. Ehka siksi, etta usko on monesti se ainut, minka takia jaksan.
Ehka miun paa vaan haluaa uskoa, etta edes joku pohja sailyisi. Mie haluan uskoa, etta joku suojelee, etta mie en ole yksin.
Jos mie en uskoisi, mie en oikeasti selviaisi enka jaksaisi.
Siksi en uskalla ajatellakaan niin pelottavaa ajatusta, etta Jumalaa ei olisi. Etta kukaan ei olisikaan auttamassa.
Raamattua lukemalla mie olen saanut valtavasti lohtua. Ei se aluksi auennut yhtaan, satukirjalta se tuntui. Mutta sitten kun paasi siihen lukemisen makuun, tuli jokailtaiseksi tavaksi lukea yksi patka raamattua, ja se jotenkin rauhoitti. Sai joka ilta sen rauhan, etta siella ylhaalla joku pitaa minusta huolen, en ole yksin.
Seurakunnassa en ole koskaan kaynyt, ja olen epauskovaisesta perheestakin. Jotenkin silti se usko tuli. En tieda miksi. Sen jotenkin tuntee sisallapain, etta tama sanoma ja tama sana on nyt totta.
Jumala ei miullekaan vastaa sanallisesti, vaan hamaralla tavalla, jota ei oikeasti voi toiselle ihmiselle selittaa. Sen vaan tuntee sisalla.
Tietenkin joku voisi tulla vaittamaan, etta itse vaan suggestioin itseni tuntemaan ja uskomaan, voi se olla niinkin. Mutta mina itse uskon niinkuin uskon, ja minulle se riittaa.

Usko on toivo ja voimavara, varsinkin kun inhimillinen epätoivo valtaa mielen. Vaikka on vaikea hyväksyä ja ymmärtää kaikkea kärsimystä mitä itse ja muut joutuvat kokemaan, niin silti en voi kiistää Jumalan olemassaoloa huolenpitoa. Joskus sen näkee paremmin kuin epätoivon vallassa. Epävarmuus uskossa ei ole minusta mikään este laittamasta luottamusta Jumalan varaan, Jumalan huolenpito ei voi olla kiinni oman uskoni vahvuudesta tai määrästä. Uskon, myös että uskonnolla on väliä eli Jeesus on todellinen ja hänelle kannattaa rukoukset osoittaa. Usein rukous onkin, että "auta Jeesus, vapauta tästä tuskasta ja vahvista uskoani, sillä omat voimani ja uskoni ei riitä"

Täällä oli mielenkiintoinen ketju uskonaiheesta. Uskominen ja oma elämäntapa ovat meille kaikille hyvin henkilökohtaisia asioita. Jokaisella ihmisellä lienee kyselyikänsä, mikä Jumala on, onko häntä. Usko syntyy lopulta uskomisesta, ei niinkään tietämisestä, mutta kristityn elämä on pitkälle ainakin monen minun tuntemani kohdalla hyvin paljon kysymistä ja kyselemistä. Onneksi me saamme kysellä ja etsiä, uupua ja kysellä kyselemästä päästyämme.

Itse voin omasta kokemuksesta suositella eri seurakunnissa järjestettäviä Alfa-kursseja. Itse sain sellaisen kautta lisää "perustietoa" raamutun lukemisesta ja kristinuskosta. Minulle raamatun tutkiminen oli joskus lähes vieraan kielen tutkimista. Hiljalleen siitä tuli elävä kirja joka on lohduttanut ja kantanut vaikeuksissa. Raamatussa on lukemattomasti kirjoituksia ahdistuksesta ja masennuksesta.

Kristityn Isä on rauhan ja rakkauden Jumala. Hän on antanut meille lapsen oikeuden huutaa Abba, Isä. Haluaisin rohkaista jokaista etsivää, anokaa, pyytäkää, kolkuttakaa. Ketään joka Hänen luokseen tulee ei Hän aja pois. On kehoitettukin tutkimaan mikä on Herran tahto, epäileminen, kyseleminen, jopa turhautuminen ovat varmasti osa tätä taivalta lähes kaikilla. Murtunutta Hän ei muserra, ja kun ajattelee minkä sovitustyön Jeesus teki ristinkuoleman kautta..

Raamattu on täynnä Jumalan sanaa, itse lämpimästi voin suositella sen tutkimista. On isoksi tueksi ja avuksi mikäli pääsee käymään oman srk:n raamattupiirissä tms jossa mm. teksteistä puhutaan. Jumalanpalveluksen opetuksetkin ovat toki hyviä mutta pienemmissä piireissä on tilaa omille "tyhmiltä" tuntuville kysymyksille hyvin 🙂 Srk:n pienryhmissä syntyy lisäksi luontevasti uusia tuttuvuus ja ystävyysuhteita. Monasti Jumala vetää ihmistä puoleensa vaikeuksien kautta, välillä kaikkea on vain niin mahdoton ymmärtää. Mielensairaudet tai kehon sairaudet, kaikki me ihmiset olemme Hyvälle Paimenelle yhtä arvokkaita. Jos se 1 lammas katoaa laumasta, niin Hän jättää ne 99 ja lähtee etsimään sitä kadonnutta.

Adele kirjoitti 5.2.2010 12:36

Haluaisin toimivan Jumala ja Jeesussuhteen, mutta he ovat hiljaa eivätkä sano minulle mitään. Kuuntelen hiljaisuutta, mutta en kuule mitään - ei mitään vastauksia hätähuutoihini.

Sairastan skitsofreniaa ja kuulin ääniä vielä joku aika sitten, kunnes lääkitystäni muutettiin ja menetin tämän "kyvyn" kuulla ääniä. Olo on aika erilainen kun on vain hiljaisuus ympärilläni. Siitä huolimatta usko on vahvasti läsnä. Tiedän, että Jumala on mukanani, missä vain olen ja minne menen, mutta lääkitys on vaimentanut nämä "äänet", jotta voisin elää ehkäpä vähän tasapainoisempaa elämää ja ehkä joskus jopa aloittamaan työt, jos sopiva työpaikka yleensäkin tulee vastaan.

Kaikkea hyvää sinulle Adele ja voimia jaksaa päivästä toiseen, vaikka Jumala ei kuuluisikaan sinulle tällähetkellä. Voit luottaa siihen, että Jumala on meidän kaikkien mukana, vaikkei siltä aina vaikuttaisikaan.

Itse olen kasvanut ns. kiihkouskovaisessa perheessä. Ensin isäni oli alkoholisti, mutta sitten riippuvuus vaihtui toiseen eli hän tuli uskoon. Alkoi toisenlainen elämä. Isäni ei ryypännyt, mutta hänestä tuli kiihkouskovainen. Elämämme oli ankeaa ja tiukkaa kuria. Ei saanut kuunnella musiikkia, ei tanssia tai muutenkaan olla hauskaa. Ainoa hauska asia elämässä oli syöminen. Söin kaikkea hyvää mitä vain käsiini sain ja siitä seurasi ylipaino. Heti kun vain pääsin muutin pois mahdollisimman kauas kotoani.
Joskus yritin olla "uskossa" ja kuljin niissä uskovaisten kokouksissa, mutta en koskaan kohdannut niitä ihmisiä saatikka tutustunut heihin. Jumalaa ja Jeesusta rukoilin, mutta ei siitä mitään apua tuntunut olevan. Siksi olen valinnut sellaisen uskonnottoman elämän. Yritän elää sovussa itseni ja muiden ihmsten kanssa luontoa kunnioittaen. Se on ns. uskontoni.
En vähättele uskovaisia. Jokainen elää tavallaan.

Uskominen ei välttämättä tarvitse kirkkoa, pappeja ja hurskasta ilmettä, minulla on suora yhteys tuonne yläkertaan ja puhun asioista välillä hyvinkin kärkevästi, vielä ei ole tullut käskyä olla hiljaa. Jokainen uskoo tavallaan ja tulkoon uskollaan autaaksi, kenenkään sitä tuomitsematta.
Me synnymme ja kuolemme, ilman omaa määräystämme, siinä välissä voimme jotakin mieliksemme muka sohlata, tehdä oikeita ja vääriä valintoja, siis elää oman mielen mukaan. Meille annetaan jotakin valintoja ehdolle, mutta kuka sanoo, mikä oikea!

>>>Haluaisin toimivan Jumala ja Jeesussuhteen, mutta he ovat hiljaa eivätkä sano >>>minulle mitään. Kuuntelen hiljaisuutta, mutta en kuule mitään - ei mitään >>>vastauksia hätähuutoihini.

Samoin minäkin ihmettelin kovasti kun huusin apua omien tuskieni takia. Kysyin myös moneen kertaan että miksei voi jotenkin vastata jos on kerran olemassa? Kun ongelmani ratkesi niin tulin myöhemmin siihen tulokseen, että jos ei kärsi jonkun aikaa, niin ei sitä osaa myöskään nauttia kun viimein menee hyvin. Tähän voisi verrata rikasta, joka ostaa heti uuden auton kun se vain hieman hajoaa eikä nauti autosta sen ihmeemmin, mutta köyhä joka on säästänyt pitkään, niin auton viimein saadessaan osaa myös nauttia sillä ajelusta ja pitää siitä aidosti huolta eikä ota turhia (ahneita) riskejä.

>>>Haluaisin osata lukea ja ymmärtää Raamattua, mutta Raamattu ei tule minulle >>>eläväksi kirjaksi vaikka niin haluaisin.

Minulle raamattu on myös aika hankalasti koodattu best selleri. Olen käyttänyt oikotietä ja kuunnellut Radio Dein opetuksia töissä. Samoin taivas7 kanavalla on hyviä pohdintoja ja selityksiä välillä.

>>>Koska kohdallani on näin niin en ymmärrä uskovaisia. Mikä heissä on erilaista >>>kuin minussa JOS heillä on toimiva jumalasuhde ja he saavat vastauksia >>>huutoihinsa? Vai onko heidän elämänsä pelkkää valetta ja näytelmää?

Olen kuullut juttuja että kirkon sisällä on paljon riitoja uskovaistenkin kesken ja samoin uskovaisissa perheissä on paljon kulisseja eli jokin pahe heilläkin on neljän seinän sisällä. Uskovaiset ovat ihmisiä hekin, joilla on myös ongelmia ja kiusauksia. Ja tuosta TOIMIVASTA jumal suhteesta en aina olisi kovin varma.
Uskon enemmänkin siihen että he kokevat saavansa jotain johdatusta ongelmiinsa, mutta harvaa suoranaista näkyä tai vastausta. Esim. jos rukoilee toivovansa olevansa rohkeampi, niin et saa suoraan simpsalabim ritarillista rohkeutta vaan joudut tilanteisiin, jossa on PAKKO olla rohkea.

>>>Mielenterveysongelmat ja uskonto saattavat olla vaarallinen yhdistelmä.

Minä ajattelen asiasta juuri päinvastoin. Jos ei ole (mielenterveys)ongelmia, niin ei ihmiset juurikaan uskonnosta jaksa kiinnostua vaan koittavat selviytyä maallisin avuin elämässään, mutta todennäköisesti ahneus ja välinpitämättömyys lisääntyy kun aikaa kuluu kun pitää parantaa omia asemiaan, koska "se kaikki on tässä ja nyt, ei ole muuta elämää" ajatus valtaa mieltä. Mutta jos on jokin ylitsepääsemätön ongelma, niin sitä epätoivoisena tarttuu myös "näkymättömään apuun" vaikkei siihen haluaisi uskoa.

>>>Miten sinä koet nämä asiat elämässäsi? Saatko uskonnosta lohtua - mitä ja miten?

Saan toivoa ja voimia. En suoranaista lottovoittoa elämääni. Sellaista nöyrää "kyllä pärjätään" apua. Ehkä kykyä nähdä asioita toisessa valossa, jolloin kipu helpottaa paremmin.
Uskon että sillä on tarkoitus että Jumala ilmiö pidetään meille ihmisille mystisenä asiana, jotta kokonaisuus toimisi sillä "se joka toiselle kumartaa, niin se toiselle pyllistää". Kai sekin on suurta rakkautta kun meille kaikille annetaan mahdollisuus valita miten haluamme elää kun yhtä ainoaa oikeaa vastausta ei ole vaan vain monta epäilystä siitä mikä olisi oikea tie...

just nyt on tosi vaikea uskoa, kun avioliitto meni päin metsiä.. luulatavasti ihan kokonaan. ja juuri ja juuri on jaksanu olla elossa.
elämässäni oli kova kriisi esikoiseni osalta viisi vuotta sitten ... ei siitä sen enempää mutta siitä kun selvisin niin tulin uskoon ja ajattelin että jumala laittoi tän kriisin mulle että mulla ei olis enää muutavaihtoehtoa kun läytää usko ja tulla uskoon ja niin siis kävikin. selvisin jumalan avulla siitä kriisistä. ja nyt tämä avioliitto. mä pyysin rukoillen miestä itselleni, ukovaista ja just sitä joka on mulle. ja löysinkin ja sekin oli rukoillu mun laista naista. mutta nyt kaikki on pielessä ja avioero haettu. vaikea vaikea uskoa ja olen vihainen ja pettyny enkä kuule enkä mittään yhteyttä saa. ennen rukoilin joka päivä lähes kokoajan ja sain yhteyden tunsin rakkautta jne. olin isän sylissä. nyt tuntuu ettei hän mua auta eikä näe. vai onko tää joku viahe jonka jälkeen usko on vahvempi vai mitä ihmettä nyt on tapahtumassa. mun synnintuntonikin on hiipumassa. vaikka se on yks asia mitä rukoilin itselleni pari vuotta sitten ja sain... ihan on hiljaista täälläkin.. muutamia pieni asioita lukuun ottamatta.... vaikka apua tarvisin.

Hei!

Mikään kovin uskovainen en ole, mutta koen, että jotain lapsenuskoa on jäljellä, ettei se kaikki ole karissut matkalla. Toinen pojista pääsee tänä kesänä ripille niin tulee ainakin kirkkoon mentyä. Tulee sitä välillä rukoiltua.

Itse kuuntelen todella paljon Slayeria.

Monessa biisissä mainitaan sana God eli Jumala. God hates us all on yksi parhaimmista levyistä, mitä on tehty. "Jumala vihaa meitä kaikkia" on todella hyvin sanottu. Terrorismia, väkivaltaa, ym. käsittelevät biisit ovat kaikki realistisesta elämästä.

Biisit käsittelevät myös kristinuskon tekopyhyyttä. Uskon varjolla voidaan tehdä ihan mitä vain. Pistetään pommivyö ylle ja räjäytetään ittensä, niin päästään taivaaseen. Just joo.