Mitä tehdä kun maailma kaatuu niskaan...
Pari päivää sitten pitkäaikainen avomieheni sanoi että hän haluaa olla yksin ja etsii itselleen uuden asunnon. Sanoi että kotona oleminenkin ahdistaa, myös minä ahdistan häntä. Maailma mureni jalkojen alta. Tiesinhän minä ettei meillä eletty sitä onnellisinta aikaa, mutta en odottanut ettei asiasta voitaisi enää edes keskustella. Hän myös sanoi että ahdistaa kun minä en tee kotona tai opiskelujeni suhteen mitään. Hän käy siis itse töissä, jossa on stressaavaa ainakin tällä hetkellä.
No, nyt minulla on ollut muutama päivä ajatella asiaa, olen myös keskutellut parhaan ystäväni kanssa. Minua ahdistaa kaikki, varsinkin opiskeluni, enkä ole oikeastaan koko syksynä saanut yhtään mitään aikaan sen suhteen. Ystäväni oli kovasti sitä mieltä, että olen masentunut, mikä kuulostaakin mahdolliselta. Tällä hetkellä vaan tuntuu ettei apua ole mitään järkeä hankkia, kun tärkeinkin ihminen on kadonnut elämästä. Ajatukset ovat käyneet todella synkeilläkin poluilla, pahimpina hetkinä on ollut sellainen olo että maailma olisi parempi paikka ilman minua. Asian suhteen en ole mitään tehnyt.
Olen päättänyt hakea apua, mutta kaikkialla tuntuu vaan olevan ihan hirveät jonot, eikä tällä hetkellä odottaminen ja omien ajatustensa kanssa oleminen tunnu mukavalta. Myös puhuminen on minulle vaikeaa, sen takia ajattelin kirjoittaa ensin, koska niin on helpompi ilmaista tunteita, ainakin minun. Tekisi vain mieli käpertyä nurkkaan ja itkeä.
Hei Iset,
Ajatuksesi kuulostavat kovin tutuilta. Reilu vuosi sitten kärsin työuupumuksesta ja tunteet olivat samanlaisia kuin sinulla. Kaikki ahdisti, maailma kaatui niskaan ja tuntui että kaikesta pitää selvitä yksikseen. Työuupumuksen vuoksi kävin lääkärillä, ja hän diagnosoi myös masennuksen. Tämä oli shokki minulle, mutta ei ystävilleni jotka olivat tilanteeni jo ymmärtäneet. Tästä alkoi sitten lääkitys ja pääsin myös kevään ajaksi mukaan vertaistukiryhmään. Se todellakin auttoi - oli "helpottavaa" nähdä ympärillä ihmisiä jotka jakoivat samat asiat ja tunteet.
Suosittelen, että käyt juttelemassa lääkärin kanssa. Hän osaa auttaa sinua eteenpäin. Aikoja saattaa olla hankala saada, itse totesin että kun syyksi sanoin masennuksen hoidon, sai akuuttiaikoja eikä tarvinnut jäädä jonottamaan useaksi viikoksi. Yksityisellä puolella tietysti pääsee nopeammin lääkärin luokse.
Peiton alle hautautuminen ja itku kuuluvat asiaan, mutta (valitettavasti) sinne ei voi ikuiseksi ajaksi hautautua. Voimia sinulle!!
Apua tuntuu olevan ihan mahdoton saada, olen nyt useampana päivänä yrittänyt soitella moniin paikkoihin, mutta eipä tunnu ketään vastaavan puhelimeen. Toivoa en ole sentään menettänyt, koska olen löytänyt ympäriltäni ihania ihmisiä, jotka välittävät minusta. Heidän tukensa kantaa minua tällä hetkellä eteenpäin. Jospa joku ammattiauttaja vielä itsestä kiinnostuisi ja ikävä kyllä yksityinen puoli on aivan turhan kallis opiskelijan lompakolle. :/