Olen 45 äiti ja vaimo. Olen joutunut tilanteeseen josta ei näytä löytyvän pääsyä pois.

Taustaa Kevät talvella jouduin tilanteeseen johon liittyi pelko syövästä jonka takia poistatin kohdun ja munasarjat loppu hyvin kaikki hyvin ei syöpää.

Koko syksyn ja alku talven olen pinnistellyt mielialojen ja loppuun palamisen kanssa. Koen itseni hylätyksi, huonoksi äidiksi ja huonoksi vaimoksi. Ystävät pettivät luottamuksen ja niiltä ei saa tukea ja enkä myöskään halua pyytää kun en luota heihin. Haen kaikesta vain nekatiivisuuden. Nyt jonkin aikaa olen teeskennellyt että kaikki on hyvin vaikka sisimmissä toivon vain kuolevan.

Kaikki mitä olen tehnyt ja onnistunut tekemään hyvin ja saavuttanut paljon toivat lohtua mutta en saanut niistä kiitosta tai kehuja joita kaipasin paljon ehkää niitä tuli silloin mutta nyt kun tarvisin niitä kehuja ja kuuntelua niitä ei tule.

Eilen kirjoitin kirjeen perheelle (lapset 18 ja 19) tunteista ja ongelmista niin se ei auttanut pahensi vain tilanteen. Kaikki vain hokee hae apua hae apua. Mutta tällä paikkakunnalla kaikki tuntee tai tietää toisten asiat.

Joskus olen hakenut apua mutta sitten alkaa se pomputtelu hae saikkua työterveyslääkäriltä ja sieltä… jotenkin tunsin että olin vain pelinappula. Enkä uskallla puhua omista syvistä ongelmista kenellekkään. Olen monta vuotta auttanut muita ja kuunnellut muita jaksamaan ja pääseen paremmille vesille.

Onko ideoita mitä teen ??????