Mitä tämä ahdistus on?
Hei, alkoholinkäytön lopetettuani olen kärsinyt jonkinlaisista tunnekuohuista, yhtäkkisistä tunnin kestäneistä siksak-ylösalas-tunteista (ahdistuksesta epätoivon kautta tasaiseksi, siitä vihan kautta ahdistuneeksi), harmituksen tunteista (”voiko vitutukseen kuolla” -tyyppisistä monta tuntia kestäneistä) sekä välillä hyperaktiivisuudesta.
Nyt viikonloppuna vihdoinkin tuntui ensimmäistä kertaa perjantai-iltana hyvältä, melkein onnelliselta. Lauantaina aamu meni hyvin ja iltapäivällä oli ohjelmaakin, mutta sitten iski ihan hirveä ahdistus. Olen miettinyt elämääni n. viikon verran ja kaikki tuli päälle rytinällä. Istuin kauppakeskuksen penkillä tunnin, josta ajasta puolet itkin. Vaihdoin paikkaa, sama ahdistus jatkui, välillä hieman helpottaen, mutta varmaan sellaiset 7-8 tuntia kesti (pääsin sitten kotiin). Välillä ahdistuksen helpottaessa hieman olin aivan poikki fyysisesti ja henkisesti ja täytyi puoli tuntia istua paikoillaan. Kun ahdistus helpotti, olin kuin urheilusuorituksen jälkeisessä tilassa. Sen jälkeen iski vihastuminen ja vietin puolet yöstä ulkona kävellen.
Sunnuntai alkoi täsmälleen samoissa merkeissä, eli herätys ok, sitten ahdistus päälle. Heti, kun se parin-kolmen tunnin hieman helpotti, otin lasin viiniä, myöhemmin kolme olutta päälle. Tämä piti ahdistuksen jokseenkin kurissa, vaikka itkettikin ja se pyöri taustalla.
Kyseessä oli tällaiset elämäni on pilalla, miten voin parantaa sitä, tiedän mistä kiikastaa (luonteenpiirteeni ja henkiset lukot), mutten ongelmaa pysty millään parantamaan, ahdistaa, kaikki on epätoivoista, kuolisinpa pois, haluan kuolla -tyyppinen juttu.
Nyt olen töissä ja olo suhteellisen ok (pienempää ahdistusta ja epätoivoa on taustalla aina, kun ei ole aivot kiinni jossain tekemisessä, mutta ei tuollaista totaalista, se kuitenkin on ikään kuin odottamassa esiin nousua), mutta kannattaako minun hakea apua? Tuleeko tuo takaisin? Eilistä ”hätäratkaisua” lukuun ottamatta aion lopettaa alkoholinkäytön enkä tiedä, johtuuko tämä siitä.
Toisaalta tuntuisi typerältä mennä lääkärille, kun tietää, että olo luultavasti helpottaa. Toisaalta en tiedä, miten tuo ahdistus kehittyy, tuleeko niitä pahempina vai ei. Olen viime vuonna kokenut tuollaisen muutaman päivän mittaisena ilman lääkärinhoitoa ja selvinnyt siitä. Pelottaa, selviänkö tulevista, tuleeko niitä, mikä niiden syy oikeasti on. Hirveä tunteiden vuoristorata ja töissä pysyn kasassa, koska on muuta tekemistä ja olen opetellut teeskentelemään, että kaikki on hyvin ja pitämään kuoren kasassa. Ei kai tästä voi seurata mitään pahempaa?
Kuten sanottu, nyt tuo superahdistus ei ole päällä, niin ajattelin kysäistä, onko muilla vastaavia kokemuksia? Tiedän, että aina kannattaisi käydä lääkärillä, mutta ei jotenkin kehtaa, varsinkaan, kun ns. virka-aikoina olen tuon ahdistuksen töissä käynnin takia saanut jotenkin poljettua syrjään. (olen siis mies, 36v) 😯🗯️
Kuinka kauan olet ollut juomatta ? Tuli vaan mieleen, että juominen turruttaa tunteet ja nyt, kun olet päässyt alkosta eroon, tunnekuohut voivat olla hyvinkin voimakkaita.
Omakohtaisia kokemuksia voimakkaasta ahdistuksesta on, ja olotila on silloin lähes sietämätön. Puhuin asiasta lääkärin kanssa ja sain pahimpaan ahdistukseen tarvittavana otettavan lääkkeen, joka helpottaa oloa.
Pitäisikö sinunkin harkita uudestaan lääkärin juttusille menoa ?
Hei. Olen raitistunut alkoholisti ja kun luin kirjoituksesi samaistuin aika paljon. Minulla oli noita ahdistus ja itku kohtauksia raitistumisen alkuvaiheessa. Nyt ymmärrän että nehän olivat vieroitusoireita (joni useita vuosia aika rankasti, säännöllisesti viikonoppuisin, olin töissä viikot). Alkoholi on hermomyrkkyä, joten ei mikään ihme että siitä on vaikea päästä irti yksin. On kait niitä lääkkeitä noihin, mutta ehken suosittele jos olet koukussa jo alkoholiin. Itse pärjäsin ilman lääkkeitä, s eoli tosi rankkaa ja kauheaa aikaa, mutta toisaalta taas nuo uskomattoman ihanat onnen tunteet pitivät pinnalla etten ihan itseäni hävittänyt kun niin oli paha olla. Tunteet olivat tosi sekaisin silloin (jos ne vieläkään ihan tyynet on) onnea ja vihaa, itsesääliä, pelkoa ja sisäistä tuskaa jota myös minä itkin tosi paljon. oli noloa mennä psykiatrille (kun sinne viimein menin) ja itkeä vain koko ajan, mutta sain terapian ja siten jonkin tukipilarin mihin aina mennä purkamaan paha olo. Kyllä sitä jaksoi kun tiesi että saan sitten puhua kaiken ulos.
Ja olin myös vertaisryhmässä alkoholin takia jossa myös sain puhua näistä oloista ja niitä oli siellä jokaisella. Toisilla vielä pahempia kuin minulla. Jotkut eivät voineet olla paikoillaan ollenkaan vaan koko ajan oli liikuttava kun niin oli levoton olo. Toisilla oli taas tunteet kuin jäässä.
Kokeile vertaitukiryhmää niin saat tukea sieltä ja pääset pahimman yli, ne helpottaa joskus ja olo rauhoittuu.
Näissä on tuota sietämätöntä elämänahdistusta (jonka laukaisi viimeksi vertaisryhmässä käynti), jossa ajattelee ties mitä. Lisänä se, että töissä on vaikea saada mitään aikaan, mistä tulee syyllisyys ja pelko ja niistä ahdistus. (nytkin istun itkuisena junapysäkillä). On niin kuluttavaa toisaalta pitää yllä kulissia koko ajan. Tiedän, että todellisen ihmiskontaktin puute ylläpitää tätä, mutta kun on aika lukossa niin ei oikein osaa.
Pahinta on, että jos olo välillä onkin siedettävä, tunnen siitä heti kohta syyllisyyttä. Äh, itse tämä pitäisi ratkaista jotenkin, mutta se vain on vaikeaa.