Voiko syömishäiriöstä parantua? Onko se sairaus? Minusta syömishäiriön kanssa pitää oppia tulemaan toimeen. Erään lastenlääkärin sanoin: ” He ovat lahjakkaita, eteenpäin pyrkiiviä nuoria, jotka kyllä parantuvat, jos heihin uskotaan. ”Milloin syömishäiriö muuttuu ajoittaiseksi BED:ksi? Silloin, jos näitä ihmisiä pidetään kyvyttöminä, heiltä vaaditaan yhteiskunnassa ja koulutuksessa asioita, josta he ovat kiinnostuneita, mutta joissa heidät painetaan ns. alas. Juuri kun he ovat nousemassa tämän yhteiskunnan jäseniksi, niin tulee joku kadulla vastaan joka tarkkailee sitä ovatko he lihoneet vai laihtuneet tai millaista ruokaa he syövät. Tämän voi kuitenin kääntää voitoksi.Siitä, mitä sisäänsä laittaa, sitä saa ajatella. Sillä on merkitystä. Se ei taas ole syömishäiriö. Se on itsestään huolehtimista. He eivät päästä lähelleen aina, koska pienestä asti heidän kyvykkyyttään olla nainen on vähätelty. Nokkimisjärjestys muodostuu aina. Jos heitä pidetään vuorovaikutuksellisesti normaaleina, he ovat sitä, jos ei he taas saavat väärän peilin. Ei syömishäiriöistä tarvitse paapoa.
Se ei ole heille sairaus, vaan kyky selvitä tässä yhteiskunnassa jossa mikään ei riitä. Onko kukaan koskaan myöäntänyt, että syömishäiriöon onkin osa yhteiskunnan luomia paineita? Sitä, että ei saa olla herkkä ja haavottuvainen? Syömishäiriöisten kilpailuttaminen siinä kuka on selvinnyt ja kuka ei voi johtaa siihen että yksi heistä juuri siksi sairastuu. Ei ole olemassa paremmin ja huonommin selvinneitä syömishäiriöisiä, vaan kukin selviää niissä olosuhteissa, jotka heille annetaan. Tässä ohjeita siitä, miten itse ajattelen asiasta.