Vaikea sanoa. Ehkä se on perhe. Välillä kyllä sekään ei auta vaan toivottomuus on syvää ja elämällä ei ole tarkoitusta. Minulla olot vaihtelevat hurjasti ja välillä vaan se tuska jostain syystä vähän helpottaa ja tulee helpompi vaihe. Sitten taas romahdan syvyyteen ja tuskaan. Joskus olen saanut apua levosta eli kutistan kaikki velvollisuudet minimiin, nukun paljon, olen vaan ja kerään voimia ja käytän tarvittavaa lääkettä. Joskus sekin auttaa. Mutta ei mulla mitään muuta syytä ole elää kuin perhe.

Hei taasen.
No, minä saan voimia äidistäni, joka omista sairauksistaan huolimatta jaksaa aina kannustaa ja tukea. Voimia tulee käsitöiden tekemisestä, psykiatrisella hoitajalla käymisestä ja mielialalääkkeistä.
Ilman niitä olisin tehny itsarin jo vuosia sitten. Vastustin niitä ensin, mutta pakko on syödä, vaikka inhoa tunnen välillä.
Nämä tappavat kaikki tunteet, on vaikeaa mieltää oikeaa todellista persoonallisuutta.
On harvinaista, että tuntisin voimakasta iloa tai mielihyvää mistään. Saati rakkautta.
Mutta, pakko-ajatukset ja teot tulee takasin, jos en syö.
Olen kaksi kertaa koettanut lopettaa, mutta en voinut. Joinakin aamuina otan lääkkeet, ihan kuin särkylääkkeen. No, tavallaan se mielialalääke on särkylääke, sydämestä särkee, aivojen välittäjäaineissahan se on vika. Tää nyt menee jo aiheen vierestä..
Olen miettinyt sitä, että voiko jotkut ihmiset olla syntynyt onnettomien tähtien alla, toivottavasti ei..? Joillekin on annettu valtavalla kauhalla vastoinkäymisiä, toiset vaan porskuttaa..
Kovasti haleja kaikille, uskotaan parempaan huomiseen, tehkää asioita, joista saatte voimaa, edes hetken mielihyvää.
Joskus täytyy koettaa paremmat ajat.

🌻🙂🌻