Mistä tunnistaa psykopaatin?

Mistä tunnistaa psykopaatin?

Käyttäjä minäitse89 aloittanut aikaan 05.09.2017 klo 06:08 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 05.09.2017 klo 06:08

Olen miettinyt, kun soitan yhdessä bändissä ja yksi bändiläinen on hyvä manipuloimaan ja puhumaan ympäri ihmisiä.

Voisikohan hänessä olla ripaus psykopaattia tai narsistia? Hän on jotenkin niin pirullinen ja hankala persoona. Ja tuntuu siltä ettei hän tunne paljoakaan myötätuntoa toisia kohtaan…

Käyttäjä Tammyka kirjoittanut 05.09.2017 klo 17:23

Itse olen törmännyt oikeassa työelämässä psykopaattiin. Hän tuli yllätyksenä suuren yrityksen toimipisteestä meidän saman yrityksen pienempään yksikköön ilman mitään ennakkovaroitusta. Hänen miehensä oli yrityksen johtajan tuttu ja tilanne hoidettiin näin,koska hänellä oli jo isoja vaikeuksia entisessä työpisteessään. Ensin hän näytti itsestään aurinkoisen puolen,kävi henkilökuntaa ikäänkuin tunnustellen läpi,mistä saisi itselleen suosijoita. Jotkut menivät lankaan ja sitten alkoikin jo mustamaalaus toisia kohtaan yksi kerrallaan. Välillä hän saattoi kutsua osastokokouksen silläkin syyllä,että häntä ei oltu tervehditty aamulla ja se oli sitten työpaikkakiusaamista. Moni samassa työpisteessä pitkään ollut anoi siirtoa muualle ja pääsikin. Itse pidin omasta työstäni kovasti,mutta hänpä halusikin minun työni itselleen. Niin siinä lopults kävi,että hän saikin sen ja minä siirryin ikäänkuin vastuullisempaan työhön toisaalle,mutta en omasta tahdostani. Nyt on kulunut joku vuosi ja koko meidän ryhmämme on muualla hajoitettuna. Psykopaatti on uusien uhrien kimpussa. Näin hän toimii varmaan eläkeikäänsä asti.Me entinen työporukka kokoonnumme joskus ja ihmettelemme miten ylin johto antaa tällaista tapahtua,mutta näin se vain on,psykopaatille ei mahda mitään!