Mistä saan apua?

Mistä saan apua?

Käyttäjä Apua kaivataan aloittanut aikaan 03.12.2013 klo 10:32 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Apua kaivataan kirjoittanut 03.12.2013 klo 10:32

Olen aika epätoivoisessa tilanteessa kotonani, jossa 19 vuotiasta poikaani ei kiinnosta mikään muu kuin netissä pelaaminen yöaikaan ja päivät meneekin nukkuessa. Peruskoulussa kaikki näytti vielä olevan hyvin. Kymppiluokan jälkeen hän pääsi aloittamaan ammattiopinnot toisella paikkakunnalla, mutta parin vuoden jälkeen, tulimme yhdessä siihen tulokseen, ettei se ollut hänen paikkansa. Tuolloin mukaan tulivat ilmeisesti myös huumausaineet. Näistä asioista hän ei kuitenkaan suostu keskustelemaan. Tänä syksynä hän sai uuden koulutuspaikan omalta asuinpaikkakunnaltaan, mutta muutaman viikon jälkeen, oltiin taas siinä tilanteessa, ettei häntä saanut lähtemään kouluun.
Tilanne on kotona kärjistynyt nyt siihen, että olen ottanut häneltä tietokoneen pois ja suunnittelen vahvasti myös puhelinliittymän katkaisua. Hän vain makaa huoneessaan päiväkaudet, enkä väkisinkään saa häntä sieltä mihinkään. Kela katkaisi tämän kuun alusta kaikki tuet, koska opintosuorituksia, eikä selityksiä hänellä ole ollut laittaa Kelalle. Minkä instanssin puoleen voin äitinä tässä asiassa kääntyä, onhan poikani jo iän puolesta täysi-ikäinen? En enää jaksaisi kauaa kannatella häntä pinnalla, mutta sydän särkyy jos en apua hänelle saa!

Käyttäjä Autiotalon Kuunvalo kirjoittanut 03.12.2013 klo 13:20

Tulee mieleen, että onko pojalla masennusta? Tuo yövalvominen ja päivät nukkuminen voisi viitata siihen. Ainakin yleinen motivaationpuute. Miten muuten hänen elämä? Onko harrastuksia (muuta, kuin pelaaminen) tapaako ystäviä? Onko puhelias vai vaitonainen?

Jonkinsortin mielialaongelma tulisi mieleen. Miten syömiset? syökö säännöllisesti? Liikkuuko ollenkaan ulkona? Jos unirytmi ja syömiset vinksallaan niin se jo itsessään aiheuttaa/pahentaa mielialaongelmaa. Olisi syytä varmaan myös mitata perusverikokeet, ettei ole anemiaa tai kilpirauhasarvot (anemia ja kilpirauhasen vajaatoiminta aiheuttavat väsymystä ja kilpirauhasvajis myös masennusta)

Jotain hänen elämässään taitaa olla vinksallaan.. Koulukiusaamista? Rakkaushuolia?

Anteeksi, saattaa kuulostaa typerälle tällainen kyseleminen ja esilletuomani asiat, mutta nämä tulivat mieleen näin äkkiseltään.

Oikeassa olet siinä, että apua varmasti tarvitaan. Vaikeaksi tekee sen, kun täysi-ikäinen niin ei voi oikein pakottaa minnekään lääkäriin tms.

Voitko valaista lisää kysymiäni asioita niin olisi helpompi jatkaa pohtimista?

Käyttäjä Apua kaivataan kirjoittanut 03.12.2013 klo 15:13

Kiitos vastauksestasi.

Rakkaushuolista en oikein osaa sanoa muuta kuin, että aivan vakituista tyttökaveria hänellä ei liene, ei ainakaan kotona ole vakituiseen ketään näkynyt. Kyllä hänellä kavereitakin on, harrastuksia ei niinkään. Mutta suurimman ajan vuorokaudesta hän on kotona koneen äärellä, jossa sosiaalinen seurustelu nykyään kai tapahtuu.
Syöminen hänellä on ollut pääsääntöisesti kunnossa, laitan joka päivä oikeaa kotiruokaa, jonka lisäksi hän myös itse kokkailee jotain pientä lisuketta, paistaa munia, makkaraa, nuudeleita yms. ja kyllä hänellä ruokahalu on ollut aivan kohdillaan, jopa salaatit kelpaa lisukkeena.

Hän joutui mopokolariin auton kanssa elokuun lopulla, ei kuitenkaan mopoa ajaessaan vakavasti loukkaantunut, mutta katsoisin, että sen jälkeen häntä ikään kuin lakkasi se kaikki vähäinenkin normaali päivärytmi kiinnostamasta, koulussa tuskin on lainkaan sen jälkeen käynyt. Liekkö sattumaa vai kolarista aiheutuvaa, en tiedä. Pohdin kuitenkin päivittäin, jäikö tuosta jotain traumoja, mutta hankalaksi tilanteemme täällä kotona tekee, kun häneen ei saa sellaista keskusteluyhteyttä, että saataisiin asiat selvitettyä. Lääkäri kuitenkin teki kolarin jälkeen omat tutkimuksensa, eikä pintavaurioita ja lievää aivotärähdystä kummempaa tuolloin todennut.

En tietenkään niin paljon tuon ikäisiä tunne, enkä heidän tilannettaan tarkemmin tiedä, jotka poikani kanssa ovat tekemisissä, että kuuluuko tuo vetämättömyys/saamattomuus tuohon ikään ja onko tilanteeseen odotettavissa parannusta jos asioiden antaa mennä omalla painollaan ja hänen tahdon mukaisesti. Tunnustan, että ei tahdo minunkaan kärsivällisyyteni enää riittää, kun aikuinen "mies" ei saa mitään elämässään aikaiseksi, eikö tuossa iässä jo pitäisi ottaa omasta elämästään ja hyvinvoinnistaan enemmän vastuuta? Isäänsä hän ei ole oppinut tuntemaan, hän hylkäsi meidät jo lasten ollessa aivan pieniä, eikä ole ollut millään lailla osallisena heidän elämässään. Miehen mallia hänelle on antanut oma isäni ja minun veljeni, ei varmaan tuokaan mikään ihanteellisin kasvutilanne pojalle. Molemmat hänen siskoistaan ovat samoista lähtökohdista kuitenkin päässeet erinomaiseen alkuun elämissään.

Koen itseni niin voimattomaksi, kun en osaa/pysty häntä niin auttaa, että hän pääsisi kokeilemaan omia siipiään ja ottamaan vastuun omasta hyvinvoinnistaan ja luomaan itselleen tulevaisuutta. Luulisin ja toivoisin niin, että hänen elämänsä on vielä kovasti aluillaan ...