Mistä pelko johtuu..
Heippa!
Olen 25-vuotias nainen, juuri osa-aikaisena työt aloittanut. Työskentelen valvontatehtävissä. Ensi viikolla pitäisi mennä ylä-asteelle (jossa myös itse olin) tekemään valvontatyötä, ja sekö pelottaa ja ahdistaa..
Silloin, kun ite olin ylä-asteella minulla oli kauheita paniikkihäiriöitä ja sosiaalisten tilanteiden pelkoja, ja ne alkoivat juuri ylä-aste ikäisenä. Ylä-asteelta ei ole paljon hyviä muistoja. Yleensäkin ylä-aste- ikäiset (vähän vanhemmat ja nuoremmat) pelottavat minua, vaikka olen jo 25-vuotias!
Mua jopa hävettää tämä asia, enkä ole siitä kenellekkään työpaikalla sanonut, enkä taida sanoakkaan. Olen ajatellut, että tämä voi olla käännekohta elämässäni, koska joudun kohtaamaan pelot ja ahdistukset siellä. Ja olen miettinyt mikä voi olla pahinta mitä minulle voisi siellä tapahtua.. Järkiki nyt sanoo että ei mitään hätää, ja mitä tällasta edes miettii..
Jostain syystä kuitenkin ahdistaa!! Auttakaa, antakaa vinkkejä – jotaki😑❓
Heissan!
Olet mielestäni ihan oikeassa siinä että nuo sinun pelkosi liittyvät menneisyyden kohtaamiseen. Varmasti paniikkihäirölläsi ja menneisyydellä on tekemistä keskenään. Mä saan usein myös paniikkikohtauksia tilanteissa jotka muistuttatavat menneisyydestä. Onko sulla mitään keskustelumahdollisuutta esim. mielenterveystoimistossa. Siitä olisi sulle paljon tukea tuon paikan kohtaamiseen. Entä onko sulla jotain työterveyshuoltoa jossa voit kertoa ongelmasta, mikäli työnteko ei ota onnistuakseen koulussa. Itse hoen mielessän mantraa, ei mitään hätää nyt ollaan nykyhetkessä, kun joudun kohtaamaan tilanteen jossa menneisyys tulee mieleen. Mulla oli aluksi todella voimakasta välttämiskäyttäytymistä kun sairastuin paniikkikohtauksiin. Sitä on kausittain vieläkin. Olen huomannut että mitä enemmän käyttäytymiselle antaa periksi sitä kapeammaksi elinpiiri menee. Ymmärrän kyllä miltä susta tuntuu. Joskus voi myös yrittää ajatella niin ettei mun ole pakko tehdä tätä voin kokeilla ja jos se tuntuu sietämättömältä lähden tilanteesta pois. En tiedä oliko tästä mitään apua, mutta paljon tsemppiä sulle. 🙂👍 Ja muista olla armollinen itseäsi kohtaan aina ei kaikkea tarvitse jaksaa.
Heippa taasen! Ajattelin kirjoittaa tänne nyt kun se pelon kohtaaminen on takana päin.
Eli siis selvisin kuin selvisinkin työjutusta ylä-asteella, eikä se edes ollut pelottavaa paikan päällä (tai no vähä, mutta äkkiä siihen tottu). Ihan turhaan jännitin ja ahdistuin siitä. Edellisenä päivänä en oikeastaan edes jännittänyt tulevaa.
Minulla oli aikaisemmin syksyllä tosi paha ahdistava sosiaalisten tilanteiden pelko, joka tahtoo paheta ja helpottua vähän miten milloinkin. Oikeasti tuntu siltä pahimmassa vaiheessa, etten selviä siitä - en millään. Piti tehdä tosi paljon töitä itsensä kanssa että olen nyt tässä tilanteessa, ilman pelkoja. Olen myöskin huomannut sen, että kun asiasta vaan puhuu paljon läheisten ihmisten kanssa, niin se auttaa PALJON! Vaikka itsestä tuntuu, että monet asiat on joillekki niin pieniä ja mitättömiä ja vaikka ne itelle onkin kohtuuttoman raskaita, niistä vo selvitä ja saada uutta sperspektiiviä ku juttelee niistä jonkun kanssa.
Tällä hetkellä tuntuu että oon entistä vahvempi ihminen, eikä pelota tai ahdista enää. 🙂 voisko sanoa, että elämä hymyilee taas!
Ja seuraavan pelon tai ahdistuksen kohdatessa, meinaan noudattaa hyväksi koettua kaavaa, eli puhua läheisillä ihmiselle niistä. Mikään asia ei ole niin nolo tai tyhmä, etteikö siittä voisi puhua jonkun kanssa.
Ja puhumisen lisäksi kirjoittaminen esim. tänne auttaa, tavallaan selkiyttää ajatuksia kummasti. 🙂