Mietin mitä sanoisin. Aluksi ainakin sen ettei kenenkään takia kannata tehdä itsemurhaa.
Ei ainakaan tyttöystävän tai poikaystävän menettämisen takia. Ei ehkä kenenkään takia.

Nuoret eivät useinkaan tajua että elämä menee eteenpäin. Se ei pysähdy paikoilleen.
Aina tulee uusia mahdollisuuksia. Elämä on täynnä yllätyksiä.

Nuorella vielä kaikki on edessäpäin toisin kuin minulla. Alan katsella elettyä elämää jo taaksepäin. En siksi että olisin jo niiiiiiiiiiiiin vanha tai vanhan näköinen. Olen tietysti vanha sinuun verrattuna.

Tässä minäkin vain sinnittelen vielä. Tosin elämään on mahtunut monenlaisia kokemuksia. Epäoikeudenmukaisiakin. On välillä päiviä ettei mikään huvita, ei jaksa mitään, ei kiinnosta mikään. Niinä päivinä sitä katsoo itseään syvälle sisinpään.
Luulen tämän olevan aivan normaalia jokaiselle ihmiselle.

Ihminen tarvitsee hyviä ystäviä se on aivan totta. Toki ystävyysuhteissakin saattaa tulla pettymyksiä ja tuleekin. Asia on sillä tavalla että kun yksi ovi sulkeutuu niin toinen avautuu. Iloa syksyysi toivon
🙂🌻

Alone85 kirjoitti 17.9.2009 18:18

Tällä hetkellä olen 24- vuotias nainen ja asun pk-seudulla.

Minua on kiusattu koko elämäni ajan koulua käydessäni. Minulla oli harvoja kavereita. Luulin että he pysyisivät rinnallani loppuun saakka. Mutta kävikin niin että kaikki viimesetkin kaverit hylkäsivät minut kylmästi juuri ennen ylioppilaskirjotuksia. Olin silloin pieneltä paikkakunnalta eikä toivoa uusista kavereista ollut. Kaikkihan inhosivat minua siellä perättömien juorujen takia. Aloin käyttää paljon alkoholia ja minulla oli irtosuhteita todella paljon. Olin masentunut ja ahdistunut en vain silloin tajunnut miten vakavaa se on.

19-vuotiaana muutin pois pk-seudulle. Pikkuhiljaa aloin saamaan kavereita, koulupaikan, työpaikan ja poikaystävänkin. Kaikki alkoi kuitenkin mennä pahasti pieleen. Välttelin esiintymisiä koulussa, jännitin jutellessani koulukavereiden kanssa , en antanut kaikkea itsestäni. Käytin edelleen paljon alkoholia. Tunsin oloni yksinäiseksi.

Sain työpaikan alkoholien maahantuontifirmasta kouluni jälkeen.Vuoden kuluessa masennus alkoi taas tulla esiin. Aloin käyttää paljon alkoholia ja sen lisäksi eksyin huumepiireihin yli vuodeksi jolloin loputkin "oikeat" kaverit katosivat elämästäni. Lopulta ahdistus ja masennus alkoi olla joka päiväistä ja aloin saamaan paniikkikohtauksia vaikka olin rajoittanut huumeiden käyttöä paljon tai melkein kokonaan. Lääkitsin taas ahdistusta alkoholilla, jota työpaikastani sai helpolla paljon.

Lopulta sain apua Psykiatrilta. Sain cipralex kuurin enkä rauhottavia yhtään tueksi. Cipralex kuuri oli melkein kuolemaksi, ja kaikki meni pahempaan suuntaan sivuoireiden takia. Sain maanisia kohtauksia ja syviä depressioita, joissa kuulin ääniä päässä, että minun pitää tappaa itseni. Sitä yritinkin sitten onnistumatta.

Menin toiselle lääkärille joka vaihto lääkkeet ja anto rauhottavia sekä sairaslomaa. Yllättäen sain potkut töistäni, ne vähäisetkin kaverit alkoivat kaikota luotani, taisin myös itsekin aiheuttaa niiden katoamista paskalla käytöksellä koska en luota ihmisiin. Mutta eihän se minun vikani ole että minusta on tällainen tullut.... Uskon että kaikki vähäiset kaverit inhoavat minua ja puukottavat selkään eivätkä ymmärrä mitä koen läpi. Yksi kaveri jopa lähti muiden ilosempien ihmisten kanssa kapakkaan kun ei ilmeisesti halunnut kuunnella minun sydämen vuodatuksia. Viimeinen usko meni siinä ja olen totaalisen eristäytynyt nyt vähäisistä kavereistani. En enää koskaan halua nähdä heitä.

Viime lääkärikäynnin mukaan olen sairastunut vakavaan masennukseen ja itsemurha pyörii päässäni. Yritin itsemurhaa menetettyäni poikaystävänkin, olin teholla 2 päivää. Lääkkeet ei auta olooni. 3 lääke menossa. Luultavasti sairaala reissu edessä kun mitään ei ole enää jäljellä miksi edes haluaisin elää enää.

😭

Nyt olen sitten 24/7 yksin ajatusteni kanssa ilman mitään kavereita. Istun ja makoilen kämpälläni vaan miettien elämääni täysin epäonnistuneena ihmisenä.

Olisi kiva saada täältä kohtalotovereita jutteluun, että näkisin jotain valoa tulevaisuudessa.....

Luettuani kirjoituksesi aloin vastata sillä olen itsekin masentunut ja kokenut vuosien yksinäisyyden. Koulussa syrjäytynyt olen myös, jo yläasteella, ystäviä ollut aina vaikea löytää eikä niitä enää edes ole kun menetin senkin johon luotin. Ei jaksanut enää kuunnella mua...Baareja kiersin monia vuosia, mutten ole enää pitkiin aikoihin pystynyt menemään sosiaalisten pelkojen takia, enkä yksin halua edes. Seuraa on niin vaikeaa löytää, kun ei tunne ketään. Elämässä muutenkin on ollut liikaa vastoinkäymisiä, itsemurha pyörinyt mielessäni jo kauan...En kuitenkaan ole sitä uskaltanut toteuttaa. Elämänhalu kuitenkin on kateissa vaikka lääkityksellä olenkin. Se vaan ei tunnu auttavan☹️ Alkoholia on kulunut paljon, mutta sekään ei edes saa paremmalle tuulelle enää. En ole pystynyt viime aikoina syömäänkään juuri mitään kun on niin paha olla...En usko että tästä oli sulle mitään apua kun itsekin olen samassa kurjuudessa, mutta koeta jaksaa!

Kiitos kannustavista kirjoituksista ja samanlaisista ajatuksista. Tänään taas sorruin pulloon kun mitään muuta ei ole....en oole myöskään moneen aikaan käynyt missään baareissa. Tänään ajattelin että jos tarpeeksi rohkaistun niin menen käymään yhdellä jos edes joku tulisi juttelemaan ☹️ Tiedän että mikään ei muutu ja olo on vaan kurjempi huomenna mutta en tiedä mitä muuta tehdä ..... toinen vaihtoehto on maata sängyssä 24/7....Tulevaisuus näyttää miten pitkään jaksan tätä paskaa jota niskaani sataa kokoajan.....☹️

Entäpä jos käännät sen "aktiivisen sängyssä makoilemisen", lievästi aktiiviseen liikuntaan, millaiseen tahansa. Kenellekkään ei kuulu, vaikka kävelet päivät päästään pitkin katuja, käyt vaikka uimahallissa, kirjastossa. Kaikkein pahinta lisälääkettä masennukseen on jäädä neljän seinän sisälle, siellä kun yksin pohtii ongelmiaan, niin nehän kaksin-kolminkertaistuu. Noista paikoista voi löytyä ihmisiä, joiden kanssa jutella, vaikka tuulta taivasta, eikä' välttämättä tarvitse edes sanoa, että on masentunut.
Alkoholi on pahin "lohdutus", kyllä minä tiedän, että nousuhumalassa velatkin on saatavia, mutta krapulassa saatavatkin velkoja, se vie syvälle ja sieltä onkin sitten huomattavasti vaikeampi nousta. Useista ihmisistä sanotaan, että selvinpäin on ujo, ei sano/tee mitään, mutta humalassa menisi vaikka kuninkaanlinnaan, ovet paukkuen. Minusta on parempi, että ihminen on se mikä on, eikä' paranna itsetuntoaan hetkellisesti alkoholilla, sillä se tie vääjäämättä alaspäin ja vauhdilla.
Tunnen monia ihmisiä, jotka ovat käyttäneet alkoholia paljon ja vuosien saatossa kaunotaresta on tullut tutiseva ihmisraunio, niitä entisiä komeita ja kauniita löytyy joka paikasta, joilla on loistava tulevaisuus takana, nyt vain kuninkaansa orjia. Moni sanoo, ettei minusta tuollaista tule, mutta kun se pullon henki kietoo valtaansa, niin siitä on vaikea irrottautua ja sypöksykierre on valmis.