Olen hakenut apua vähän sieltä sun täältä. Eli täältä, työterveyshuollosta, psyk.polilta, psyk.päivystyksestä, vertaisryhmistä muuallakin, kerran jopa kriisipuhelimesta. Aina niistä hetken apu on ollut. Valitettavasti se ei ole kestänyt pitkään ja ennenpitkää olen taas ollut pohjalla.

kuulostaa Todella tutulta.. juuri ihan yleinen ahdistus ja jopa viha ihmisiä kohtaan. en mitään pahaa oikeasti kenellekään halua enkä agrressiivinen ole, mutta se viha ja katkeruus.. välillä on parempia kausia ja nyt näyttää olevan taas huonompi kausi alkamassa. kuntoutustuella olen ollut jo monta vuotta enkä työtterv.huollon piirissä enää yli vuoteen. Psyk polilla käyn pari krt vuodessa. aiemin kokoont vertaisryhmä, josta on eniten ollut apua, samanmieliset ihmiset ymmärtävät!
toivotaan valoisampaa syksyä☺️

Itse hain apua terveyskeskuksesta josta sain lähetteen mielialahäiriöpolille, Sieltä sitte kirjoitettiin sairaslomaa ja olen jonossa päiväsairaalaan. Oletko uskonnollinen. Kristityn terapeutin Salme Blonsterin kirjat olen lukenut ja saanut niistä hetkittäin lohtua, Niitä on kirjastoissa. Hänellä on sellainen kirja kun "HYVä paha viha". Sitä en tosin itse ole lukenut. Ahdistukseen minulla on tarvittaessa Ketopinor 25 mg. Se ei kuulemma aiheuta riippuvuutta, Ja on myös masennuslääkitys. Toivotan sinulle hyvää jatkoa kaiken kaikkiaan ja ilonhetkiä elämääsi!

2 kertaa olen ollut hki laakson päiväsairaalassa. Teki kyllä hyvää. Kun kuuntelin toisten varoivaisia avautumisia elämästään, niin yllättäen aloin tuntemaan itseni terveeksi. ;o)

Psykiatrin polilta, terapiasta ja fysioterapiasta. Kokeilin myös paikallisia mielenterveyden tukiyhdistyksiä.

Muutaman kerran olen ollut päiväsairaalassa ja osastolla Helsingissä. Malmi oli ok ja Laaksossakin oli mielialahäiriökeskuksessa muuten hyvä olla, mutta siellä on nykyisen julkisen huoli-keskustelun jälkeen siirrytty jo niin tiukkaan linjaan "lasten pelastamiseksi" eli lastensuojelun kanssa yhteistyöhön, ettei se enää tunnu ihan turvalliselta paikalta.

Siellä tehdään nykyään jokaisesta hoitoon tulevasta, jopa vapaaehtoisesti ensimmäistä kertaa masentuneesta ja juuri kohta töihin palaavasta potilaasta, jolla on lapsia kategorisesti tuo lastensuojeluilmoitus.

Kuulemma erityissairaanhoidon tarve on riittävä huoli, jotta he tämän tulkinnan tekevät. Kuulemma mitään haittaa lastensuojeluilmoituksista ei voi seurata vaan se tulee auttamaan hoidossa ja olemaan auttavaa. Kuulemma siitäkään ei ole mitään haittaa, että lastensuojeluntyöntekijät kutsutaan hoitokokoukseen kysymättä siitä ensin potilaalta ja sitten kokouksessa luetaan potilasjärjestelmästä kaikki aiemmilta vuosilta kerätyt huolen aiheet ja kirjaukset.

On se mahdollista, että joku on kokenut lastensuojelun auttaneen omassa hoidossa eikä ole kokenut sitä enemmän valvontana tai nöyryyttävänä ja varmasti joskus lastensuojelutarve on todellinen. Silti se, että se nykyään lasketaan hoidoksi ja tiedonvaihto on noin vapaata, ei istu sen ajatuksen kanssa yksiin, että olisi turvallista kaataa sydämensä, luottaa hoitotahoon ja saada sitä kautta apua, joka ei olisi tuomitsevaa, interventioherkkää tms. vaan olisi juurikin potilaan ehdoilla yhdessä tehtävää.

Lisäksi omien kokemusteni mukaan ei siellä lastensuojelulla oikeasti ole psykiatrisiin asioihin niille vanhemmille osaamista ja apua olemassa, vaan se hoito-osaaminen on sitten kuitenkin psyk.polilla. Eli siis oikeasti sellaista apua ei sitten ole olemassa siellä, mutta aika paljon kaikenlaista kriisiytymistä ja leimaamista ja turhaakin tutkimista siitä seuraa - ja edelleen se voi joskus olla tarpeen, mutta tämä koko kuvio on eettisesti niin arveluttavaa, että tällä hetkellä en voi suositella tämän linjauksen mukaisesti toimivia päiväsairaaloita.

Kuulemma myös Aurooralla nykyään tehdään melkein kaikista ilmoitukset, mutta siellä kuitenkin vähän edes pyritään löytämään jokin syy ja perustelu, jollaiseksi esimerkiksi diagnoosi tai erityissairaanhoidon tarve ei nyt ihan riitä eikä siellä kutsuta lastensuojelua mukaan kokouksiin tai lueta aivan jokaista epäedullista huolta eteenpäin, jos potilas niin ei tahdo - vaan siis se olennaisin huolenaihe raportoidaan.

Ehkä kaipaan aikaa, jossa pyrittiin oikeasti auttamaan ihmisiä, olemaan luotettavia ja vain äärimmmäisessä tilanteessa lähdettiin vaitiolovelvollisuutta rikkomaan - siis jotta ne tällä hetkellä täysin anonyymisti hoitoa hakevat rikolliset yms. ihmisryhmät voisivat uskaltaa hoidon piiriin. En oikein jaksa uskoa, että tämä nykyinen ajattelutapa auttaa vanhempia, joiden auttaminen olisi ensisijaista juurikin lapsia ajatellen. 😑❓