hei, Etsijä.

syömishäiriöt on loppujen lopuksi mielettömän yleinen ongelma. Vanhempien on sitä usein vaikea ymmärtää, mutta nuoret ihmiset ehkä ymmärtävät niistä kärsiviä kavereitaan paremmin, sillä nimenomaan nuorilla ihmisillähän ne taitaa olla ajankohtainen pulma.

Mielestäni olennaisinta syömishäiriöisen nuoren auttamisessa on se, että yrittää ymmärtää häntä. Jotkut kohtelevat tällaista nuorta kuin ihmistä, joka on täysin kykenemätön ajattelemaan omilla aivoillaan ja päättämään elämästään. Ongelmahan ei ole se, ettei kyseinen nuori olisi kykenevä itsenäiseen elämään, vaan se, että hänellä on ongelmia syömisen kanssa - mihin taas liittyy tarve psykiatriseen apuun.

Yritän sanoa, että ihminen, joka kärsii syömishäiriöstä, on paljon muutakin kuin "sairas nuori". Se ihminen ei ole sairaus itsessään, vaan sairaus on pieni osa sitä ihmistä. Hän voi olla vaikka kuinka kykenevä tekemään elämässään vaikka mitä. Sanon tämän siis siksi, että jotkut ihmiset eivät tunnu käsittävän tätä asiaa, en tiedä oletko sinä sellainen ihminen, mutta monet ovat.

Puhut syömishäiriöstä yleisesti, joten en tiedä, mistä häiriöstä tarkalleen ottaen puhut. Mutta jos nyt mietitään vaikka anoreksiaa, niin fakta on, että anorektikkoa ei voi pakottaa parantumaan. Jos anorektikolle ei tule itselleen oivallus, että "hei, minä olen sairas, minun tulee parantua", niin tuskin hän paranee.

Siksi nimenomaan ammattilaisen apu on tarpeen. Terapia on ensimmäinen askel paranemisen tiellä. Jos ette saa jostain tietystä paikasta apua, niin kysykää jostain muusta. Jatkakaa kysymistä, kunnes löydätte henkilön, joka ottaa hätänne tosissaan ja on valmis auttamaan teitä.

Masennus taas on asia erikseen. Siihenkin on omat hoitomuotonsa. Niitä kannattaa kysyä samasta paikasta kuin apua syömishäiriöönkin.

En ole mikään ammattilainen, enkä väitä, että olisin oikeassa joka asiassa. Mutta eräs kaverini on anorektikko, joten asia on minulle jotenkin tuttu.

Voimia sinulle ja perheellesi.