Mistä apua köyhälle vanhalle isälleni?

Mistä apua köyhälle vanhalle isälleni?

Käyttäjä Hietukka aloittanut aikaan 02.12.2014 klo 12:02 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Hietukka kirjoittanut 02.12.2014 klo 12:02

Hei kaikki! Olen tilanteessa jossa huoli vanhasta isästäni on kasvanut niin isoksi että päädyin jo tänne. Me kaikki lapset ollaan maailmalla emmekä pysty olemaan isää lähellä, hän asuu maalla, kaukana kaupungista, ilman yhtäkään naapuria. Vuodet ovat vieneet niin että isä on pahassa talous ahdingossa, omaisuus ulosotossa, pankki vie eläkkeestä loput(talo). Laskuja on niin ettei hän pysty niitä yksin enää maksamaan. Kunnan sosiaalitoimisto ei puutu asiaan, ei kuulu heille kun on talokin missä asuu, myy se pois he sanovat. Niin, ymmärrän sen kyllä, mutta minnekäs siitä vanha ihminen lähtee kun on vuoskaudet asunut. Olen kehoittanut mennä kirkonkylän diakonissalle josko sieltä löytyisi ymmärrystä, ruokalappuja ja maksusitoumus lääkkeisiin mutta tuntuu etten saa tätä viestiä tarpeeksi taottua isälle. Mitä voin tehdä, minne voisin ottaa yhteyttä? Mistä voisin saada isälle yhteiskunnan apua ruokaan ja lääkkeisiin? Nyt kun tekstiä luen, tuntuu typerältä ja epätoivoiselta mutta sitä kai olenkin, en itsekään pysty hänen laskujaan maksamaan, olemme lasten kesken kaiken tämän eteen tehneet. Koen että yhteiskunnalla on köyhistä joku vastuu mutta en tiedä minne muualle ottaa yhteyttä kuin soskuun tai kirkkoon…onko muita paikkoja? Eikö kukaan pyhä toimita esim jouluruokaa…? Aika kaukaa haettua ja kuulostaa unelmoinnilta mutta toivon elämässä olevan sentään jotain hyvää. Apua?

Käyttäjä saloka kirjoittanut 02.12.2014 klo 12:27

täällä missä mä asun, on ruokakasseja. Aika moni paikka sellaisia jakaa. Onko sielllä päin mahdollisuus semmoiseen? Muuta en tällä hätään keksi. Olet aika monesta paikasta kysynyt apua jo.

Tiedän millaista on, kun huoli vanhemmasta/vanhemmista. Mun vanhemmat elävät aika veitsi kurkulla. Isän isot sairaala- ja lääkelaskut ja velat ja ym siihen päälle. He ei kans saa mistään apua. TÄ suomen valtio on ihan kakka paikka. Rahaa annetaan muualle maailmaan, eikä pidetä omista oikeen huolta.

Käyttäjä Hietukka kirjoittanut 02.12.2014 klo 16:08

Tämmöseksi on yhteiskunta mennyt, on ihan väärin luulla että sosiaalitoimisto on olevinaan se "viimeinen oljenkorsi" kun ei se sitä ole. Ihminen on ihan pohjalla eikä sieltä apua heru kuin työttömille ja lapsiperheille. Vanhukset ja eläkeläiset jäävät täysin ilman apua. Ei se että on omaisuutta(talo ja maata) tarkoita rikkautta. Nekin on lopulta pankin omistuksessa ja ne myymällä maksetaan vain velka takaisin pankille. Ja jos on yksikin laksu myöhässä niin heti ollaan ulosotossa. Todella surullista ettei rehellisille edes anneta mahdollisuuksia maksaa vaikka myöhässäkin. Tyhjäst on paha nyhjästä. Pitää selvittää vielä tuo ruokakassi mahdollisuus kun ei pienessä kunnassa ole edes leipäjonoja ja ymmärrän kyllä kynnyksen sellaiseenkin lähteä, ei se helppoa ole. Voimia kaikille asian kanssa painiville!