Hei vaan,
täällä eräs joka lukee aika paljon kirjoja. Jospa hieman selittelisin lukemisiani. Kirjat ovat olleet eräs selviytymisen muoto tässä elämisessä, ja nykyisin tuntuu että aina täytyy olla joku kirja luettavana, joskus kaksikin, jopa kolme samaankin aikaan. No niin, se siitä.
Viimeiksi lukemani kirja oli Dostojevskin Idiootti, osa 1/2. Sitä on myös yhtenä kokonaisena kirjana mutta kun kirpparilta satuin löytämään kaksiosaisen jutun niin sen ykkösen sitten viimeksi luin.
Joskus aikoinaan en varmaan voinut kuvitellakkaan että lukisin jotakin venäläistä kirjallisuutta, mutta näin se tilanne vaan muuttuu. Kirjan alku, koko tyyli oli aivan käsittämättömän vaikeaa, aluksi, kunnes se alkoi jotenkin vaan kiehtoa, vetää puoleensa. Teksti on pientä ja sivujakin reilusti kolmesataa, mutta siitä huolimatta, luettua tuli.
Tästä kirjasta en edes ole juuri kenellekkään kertonutkaan, koska luulen, että muut varmaan luulevat, että snoppailen jos ko. kirjan edes puheeksi otan.
Kuitenkin, kun kerran kysyit, niin semmoisen kirjan minä (idiootti kai itsekkin) viimeksi luin. Helppo lukaistava, selattava kirja ei minusta ollut. Kirjailijan omien sanojen mukaan teos oli hänen "rakkain ja läheisin teoksensa".
Kirjan kakkos-osa odottaa vielä lukemistani. Voisin kyllä mielelläni vaihtaa ajatuksiani kirjoista joten vastaile jos kiinnostaa. Terv. lukutoukka!

Minä olen koulussa monet venäläiset kirjat joutunut lukemaan venäjäksi. En kai niistä juuri mitään sanomaa siksi löytänytkään. Olen monesti aikonut niitä lukea suomeksi mutta aina tulee joku kammo kirjastossa ja lainaamatta.

Venäläisistä kirjailijoista minä ehkä eniten pidän Eduard Uspenskin kirjoista. Fedja-setä, kissa ja koira paras.
lasten kirjoja nuo on mutta sopivat kyllä aikuisellekin.

Aleksandr Linevskin tutkimusmatkoiltaan kirjoittamia kirjoja luen usein.

Mitä mieltä olet Valtarista? Minä en ole lukenut vielä yhtään hänen kirjaansa kokonaan, nyt on menneillään kylläkin Johannes Angelos. Aivan oivallista lukemista tuntuu olevan vaikka painos on jo vuodelta 1952.
Aivan päin vastaisesta päästä oli tässä Jouni Hynysen runo-kirjanen "Mies katoaa". Siinäkin oli jotakin hyvin kiinnostavaa, luulen rivien välistä löytyvän joitakin vihjeitä suomalaisen miehen sielun maisemaan, tai sitten ei.
Seuraava kirja jonka luen on Varo narsistia-niminen kirja. Sen luulen olevan hyvinkin mielenkiintoinen luettava...

Lopettelin juuri ennen Riihimäelle lähtöä tuoreen Finlandia-voittajan eli Antti Hyryn Uunin. Ei olltu mielestäni aivan samanveroinen kuin miehen kymmenen vuotta aiemmin kirjoitettu Aitta. Molemmat ovat kyllä hyvin samantyylisiä kirjoja: kerronta on minimalistista, eikä kirjassa sinänsä tapahdu oikeastaan mitään. Molemman kirjan keskiössä on tekeminen ja kuinka ote elämään syntyy sen kautta. Mistään työnteon ylistyksestä ei ole kyse, sillä välillä päähenkilö miettii itsekseen: "Mitä tehdä, kun tuntuu, ettei mitään?". Suosittelisin Aittaa luettavaksi kaikille, sillä kirjasta jäi jotenkin rauhallinen olo.

Seuraavaksi paneudun seminaarikirjallisuuteen, sillä työn pitäisi valmistua 16.2 mennessä (ja minä olen Riihimäellä muissa töissä). Kaunokirjallisista teoksista seuraavaksi kiinnostaisi lukea Erlend Loen läpimurtoteos "Supernaiivi".

Minä en lue mitään maailman suurimpia kirjaklassikoita. Sellaisia unettavia tiiliskiviä ei jaksa lukea erkkikään, vaikka kuinka ollisi ylistetty sitä miten dramaattisella tavalla kirja on vaikuttanut ihmiskunnan psyykkeeseen. Minä luen ainoastaan jännäreitä tai muuten vain humoristisia teoksia, joissa osataan nauraa itselle ja muille. Viimeisin lukemani kirja olikin Juha Vuorisen "Painajainen piparkakkutalossa." Oikein luettava kirja, vaikka olikin sarjan huonoin. Tämän lisäksi toki luen paljon historiasta kertovia kirjoja. Ei minua oikein kiinnosta kaiken maailman Finlandian voittaneet "paremmat" kirjat. Minulle riittää yksi Jussi Vares tai Juoppohullun päiväkirja. Lukekoot muut "parempia" kirjoja, minä haluan lukea törkyä.

Eipä tässä mistään snobismista ole kyse, vaikka Finlandia-voittajia luetaankin. Tutustuin Antti Hyryyn jo ennen Finlandia-ehdokkuutta ja tuo Uuni oli suunnitelmissa lukea jo ennen kuin Finlandia-palkinto miehelle myönnettiin. Vähän tuntuu kuitenkin siltä, että päälle seitsemääkymmentä käyvä mies palkittiin lähinnä elämäntyöstä kuin varsinaisesta romaanista. Tai sitten palkinnon myöntänyt Steinby tykkäsi kirjasta enemmän kuin minä.

Itse tutustuin ns. törkykirjallisuuteen joskus puolisen vuotta sitten, kun tein kirjallisuuden perusopintojen kohtaa P6 Populaari- ja genrekirjallisuus. Oli siellä seassa hyvääkin matskua, mutta myös kuraa. Joskus klassikot voivat olla klassikoita syystä. Tosin masentuneena ei kannata varmaan mitään hirveän raskasta kirjallisuutta lukea, sillä mututuntumalta tuntuu, että siitä masentuu entistä enemmän. Ainakin jos menee lukemaan Dostojevksin Kellariloukon. Hitto mikä kirja!

Veikko Huovinen on yleensä ollut masentuneiden ihmisten suosiossa ja olen itsekin lukenut mieheltä Havukka-ahon ajattelijan ja Veitikan, molemmat hauskoja kirjoja. Viimeiseksi jäänyt teos oman pojan itsemurhasta on sitten varmasti tyystin erilainen kirja ja vähemmän suositeltava miehen tuotannosta. Ainakin sellaisille, joita murhe painaa joka päivä.

Minä en enää pysty ottamaan mitään kirjaa käteen ja lukemaan. On sellainen sisäinen lukko. Saksalaisia rakkausromaaneja luin kun viimeksi luin. Rakkausromaaneja voisin kuitenkin todella ehkä yrittää lukea, jos vain jaksaisin.

Haluaisin osata lukea edes Raamattua, mutta siihenkään en pysty. Joskus luen Raamatun sanakirjaa jonka on kirjoittanut Aapeli Saarisalo. Olen lukenut koko Raamatun, mutta kokonaisuutena se on ainakin minulle hyvin sekava kirja, joten sitä todella tarttis osata lukea jotenkin oikein, että sieltä löytää hyvät kohdat.

Raskasta oli lukea Solshenietsyn Vankileirien saaristo. Luin sitä jokin aika sitten, mutta jäi puolitiehen.

Kyllä minä pidän Mika Waltarista mutta en Sinuhe egypitiläisestä joka taas johtuu siitä, että se pakotettiin koulussa lukemaan.
Ukkini oli Waltarin superihailija ja siksi minulle onkin lähes kaikki sen kirjat kotona. Aina niitä tulee joku luettua mutta ei mitenkään suuria lukuelämäksiä ole.
Taas niistä vanhoista elokuvista pidän jotka on kirjoittanut Waltari, esmes Kulkurin valssi.
Pitäisi ehkä ensin tarkistaa googlella mutta ei viitsi mutta jos Komisaario Palmu on Waltarin kirjoja, niin niistä pidän.

Nyt "Uuni" alkoi vielä enemmän kiinnostaa kun siitä kerroit Trikimees. Ei se minua siksi kiinnosta, että voitti Finlandian vaan siksi, että ajattelin että on kiva lukea kun yksi vaan yhdessä asiassa pysyy. Ja sillä vielä jotain voittaa. Kun minun yhdessä asiassa pysymistä sanotaan jankkaamiseksi.
"Aitankin" aion varata kirjastosta.

Veikko Huovinen on yksi lempikirjailijoista. Minä sanon on vaikka onkin jo kuollut.
Havukka-ahon ajattelijan olen lukenut kymmeniä kertoja ja aion myös mennä katsomaan sen elokuvan. Vaikka en oikein osaa ajatella sitä päänäyttelijää Kai Lehtisestä Konsta Pylkkäsenä. Osittain kyllä johtuu siitä, että hänet tunnet kun tuossa naapurikylässä jonkinlainen poroisäntäkin, siis tuo Lehtinen.
Pirkka-Pekka Petelius olisi ollut parempi Konsta Pylkkänen.
Huovisen "hamsterit ja puukansan tarinoita" ovat lähes yhtä hyviä kuin Havukka-ahon ajattelija.

Ehkä sinä Adele jaksaisit lukea Netti-Raamattua pieninä pätkinä. Löytyy googlella.Minä olen kerran lukenut Raamatun kokonansa mutta ei ollut hyvä kirja, en lue toiste. Säilytän sen kuitenkin hylyssä.

Minä luen useita kirjoja samaan aikaan. Jotain kevyttä, jotain tietoa ja sitten jotain sivistävää ja tylsääkin ehkä. Nyt sellainen on Lasse Lehtisen "Luotettavat muistelmat". Koska takakansi oli kiinnostava.
Näköjään olenkin lukemassa Mika Waltarin "kuka murhasi rouva Skrofin". otin sen vaan hyllystä ja aloin lukeen, katsomatta mikä kirja oli.
Luen myös "Atkinsin uusin dietti". En laihduta vaan minua kiinnostaa karppaus ja siksi luen siitä paljon.

Viimeisimpänä luin Terry Pratchettin Nation kirjan. Rakastan Pratchettin huumoria, mutta tämä oli hieman erilainen kuin Kiekkomaailma-kirjat. Tosin itse olen kiinnostunut ns. erikoisemmista kulttuureista, niin oli tämäkin hyvin viihdyttävä opus. Tällä hetkellä menossa on järkäle nimeltä Jonathan Strange & Mr Norrell, jonka kirjoittajaa en juuri tällä hetkellä muista, vaihtoehtohistoriaa 1800 alusta. 😉 Itse rakastan Sinuhe Egyptiläistä useammastakin syystä, mutten ole Waltariin muuten perehtynyt.

Minäkin luen Juha Vuorisen teoksia, koska ne eivät ole kauhean raskasta luettavaa. Välillä on pitkiä kausia etten pysty lukemaan mitään romaaneja ja sitten tulee kausia, jolloin ahmin kirjoja toisensa jälkeen. Itse pidän Anna-Leena Härkösen ja Tuija Lehtisen kirjoista. Onko kukaan lukenut Härkösen "Ei kiitos" teosta? On ollut tarkoituksenani lukea, mutten ole saanut vielä aikaiseksi.

Yksi parhaimpia koskaan lukemiani kirjoja on Kira Poutasen Ihana meri, mikä kertoo anorektiaa sairastavasta tytöstä. Vanhus ja meri -kirjankin luin, mutta pakko myöntää etteivät allegoriset kertomukset uppoa minuun niin hyvin. Väinö Linnan teoksistakin pidän, mm. Tuntematon sotilas on lukemisen arvoinen klassikkoteos.

Viimeisin lukemani kirja on Kauko Röyhkän Avec. Erikoinen kirja kaikin puolin, tekstikään ei tarkoituksella ollut kieliopillisesti oikein kirjoitettua ja yksi lause saattoi jatkua puoli sivua. Mutta kun sitä oppi lukemaan, en katunut kirjan lainaamista. Kertoo 50-vuotiaasta miehestä, joka huomaa elävänsä sellaista elämää kuin muut haluavat, eikä uskalla toteuttaa omia toiveitaan. Eräänä päivänä hän kuitenkin päättää alkaa toteuttamaan omia unelmiaan, ja irrottautuu kaikesta tutusta. Puhutteleva teos, kannattaa lukea. Ehkä siitä saa kipinän alkaa parantamaan omaakin elämää 🙂)

Minä lueskelen lähinnä fantasiaa. Harry Potterit ja Taru Sormusten Herran nyt kaikki varmaan tietävät. Muita suosikkeja ovat mm Philip Pullmanin, Christopher Paolini, Robin Hobbin ja George R.R Martinin kirjat. Fantasiasta pidän erityisesti, koska niihin kirjoihin voi uppoutua kokonaan ja unohtaa koko muun maailman olemassaolon.

Toisinaan sitten on kiva lukea jotain todellisempaa, sillon usein tulee valittua jotain erityislasten kanssa toimivien kertomuksia, tai aikuisten vammaisten kirjoittamia kirjoja. Teen töitä erityislasten kanssa ja niistä kirjoista saa usein lisää ideoita miten toimia ja ymmärttystä lapsia aj heidän toimintaansa kohtaan. Esimerkiksi vaikka Torey Haydenin kirjat ja Tuomas Alatalon Olen ja saan sanoa.

Jossu

Niin unohdin kertoa mitä viimeksi luin, hum, taisi olla Astrid Lingrenin, Mio, poikani Mio. Pidin kovasti lapsena näistä Lingrenin kirjoisat ja nyt ne ovat toisella lukukierroksella ja edelleen yhtä ihastuttavia.

zena_91 kirjoitti 13.1.2010 19:23

Minäkin luen Juha Vuorisen teoksia, koska ne eivät ole kauhean raskasta luettavaa. Välillä on pitkiä kausia etten pysty lukemaan mitään romaaneja ja sitten tulee kausia, jolloin ahmin kirjoja toisensa jälkeen. Itse pidän Anna-Leena Härkösen ja Tuija Lehtisen kirjoista. Onko kukaan lukenut Härkösen "Ei kiitos" teosta? On ollut tarkoituksenani lukea, mutten ole saanut vielä aikaiseksi.

Eiköhän se mene vähän kaiken kanssa tällä tavoin. Joskus luetuttaa, joskus taas ei. Toisaalta joskus kun sen lukuputken saa päälle, ei sitä pysäytä mikään. Lukemisessa on vain se dilemma, että se vaatii paljon enemmän vaivaa ja keskittymistä kuin esimerkiksi tietokoneella pelaaminen, netin selaaminen, elokuvien katselu jne. Kaveri totesi joskus aika osuvasti, että "pelin ei tarvitse olla hyvä koukuttaakseen, mutta huono kirja jää helposti kesken". Uskon kuitenkin, että jokainen luettu kirja tekee ihmisestä aina vähän fiksumman. Ainakin toisten silmissä 🙂

Härköstä kohtaan minulla on jotain omituisia antipatioita. Jostain syystä ei tee mieli lukea rouvan teoksia, vaikka niitä on monella eri taholla kehuttukin. Siskon itsemurhasta kertova "Loppuunkäsitelty" voisi olla kyllä mielenkiintoinen lukukokemus.

Se onkin lukemisessani suurin vika etten osaa lopettaa vaan luen ja luen. Eikä silloin tosiaan voi muuta tehdä. Joku joskus onkin verrannut nettiriippuvuuta lukuriippuvuuteen.
Että lukuriippuvuus olisi yhtä suuri pahe kuin nettiriippuvuus. Kyllä minulta saattaa jäädä yö nukkumatta, jos on hyvä kirja. Tietokoneella ei niin käy.

Minä olen lukenut kaikki Härkösen kirjat. En tiedä oikein pidänkö hänestä vai en. Minusta Juha Vuorinen ja Härkönen ovat lähes samaa tasoa eli aika törkeitä. Kumma, kun kirjoissa saa kiroilla ja puhua lähes mitä vaan mutta tavallinen ihminen luonnossa ei saa niin tehdä.
Kun Härkönen ja Vuorinen esiintyvät jossain, he samanlaisia mitä ovat kirjoissaan eli törkeitä mutta se sallitaan.

Minäkin pidän Astrid Lindgrenin kirjoista ja aina niitä joka välissä luen. Harri Potteria luin eka kirjan enkä pitänyt. Yleisesti en lue fiktiota, koska menee yliymmärryksen, joskus löydän jonkun hyvän. Kuten vasta sellaisen missä oli muinaisuskoa sotkettu mukaan.
Torey Haydenin kirjoja en saata ollenkaan lukea, koska jotenkin osuu itseeni eli että löydän itseäni niistä liikaa enkä sitä halua.

Luetteko runoja, minä luen joka päivä jotain runokirjaa. juuri nyt olen löytänyt sellaisen runoilijan kuin Helvi Juvonen "aukene ei koskaan metsään ovi".
"puille nöyrästi kumarsin
Nyt on astiani marjoja täynnä"
Aika yksinkertaista mutta sellaisesta pidän.

Nyt alkaa kirja-ale. Lauantaina menemme katsomaan löytöjä. Ei oikein esitteissä ollut mitään minkä haluaisin.

maanvaiva kirjoitti 14.1.2010 13:5

Se onkin lukemisessani suurin vika etten osaa lopettaa vaan luen ja luen. Eikä silloin tosiaan voi muuta tehdä. Joku joskus onkin verrannut nettiriippuvuuta lukuriippuvuuteen.
Että lukuriippuvuus olisi yhtä suuri pahe kuin nettiriippuvuus. Kyllä minulta saattaa jäädä yö nukkumatta, jos on hyvä kirja. Tietokoneella ei niin käy.

Lukuriippuvuus olisi varmaan luokiteltu sairaudeksi joskus 1800-luvulla tai jotain 😉 Yksinkertaiset naiset haihattelivat kertomuksien parissa, vaikka töitä olisi pitänyt tehdä! Vakavissaan en kyllä usko, että kukaan voi kärsiä lukuriippuvuudesta tai kai sellaisenkin voi ihminen itselleen kehittää, jos tarpeeksi uskoo sellaisen olemassa oloon.

Mielenkiintoinen tuo pointtisi myös, että lukiessa saattaa jäädä yö nukkumatta. Sinänsä hassua, koska jos yön viettää tietokoneella pelaten, pidetään sitä ongelmana. Jos taas kirja valvottaa, pidetään luettavaa kirjaa harvinaisen hyvänä ja ihmistä ehkä vähän pöpinä. Toisaalta ei yksi valvottu yö tietokoneenkaan ääressä tee kenestäkään addiktia, enkä usko, että kovin moni ihminen lukee päivät ja yöt läpeensä. Ainakaan pitkiä aikoja.

Luetteko runoja, minä luen joka päivä jotain runokirjaa. juuri nyt olen löytänyt sellaisen runoilijan kuin Helvi Juvonen "aukene ei koskaan metsään ovi".
"puille nöyrästi kumarsin
Nyt on astiani marjoja täynnä"
Aika yksinkertaista mutta sellaisesta pidän.

Minä olen huono lukemaan runoja, mutta perusteoksiin pitäisi vielä yliopistoaikana tutustua, koska muuten ei saa kirjallisuuden perusopintoja kasaan 🙂 Ehkä opin sitä kautta pitämään niistä enemmän. Tällä hetkellä vietän aikaani kuitenkin tiukasti proosaleirissä. On myös vaikea uskoa, että ostaisin hyllyyni joskus kahmalokaupalla runokirjoja, mutta voihan tämäkin muuttua. Kuka tietää?