En tiedä. Oletko sinä aina aloitteen tekijä, vai ottaako hän myös sinuun yhteyttä? Jos sinä olet pääasiallinen yhteydenpitäjä, niin muistuttaisin, että et ole siskosi kaitsija.

Minulla on aika paljonkin samanlainen tilanne erään lähiomaiseni kanssa. Noin kahdeksan vuotta sitten hän lopulta itse katkaisi välimme, kun kielsin häntä lähettämästä kännisiä viestejä puhelimeeni. Lähetin sen jälkeen vielä yhden pienen synttärilahjan ja muutaman viestin, joihin en saanut vastausta. Niinpä lopetin koko yhteydenpidon ja tarkoituksellisesti "unohdin" koko ihmisen. Sen jälkeen olemme kerran nähneet eräässä sukujuhlassa, jossa hän tervehti minua kuin mitään ongelmia ei olisi, mutta muuten juhlien aikana emme puhuneet mitään (hän hakeutui minusta kauas istumaan). Hänellä on samanlaiset suhteet myös moniin muihin sukulaisiin. Lapsensakaan eivät halua häntä nähdä. Olen tyytyväinen, ettemme enää ole yhteydessä. Viimeisten vuosien aikana olen saanut häneltä muutaman ilkeän viestin sosiaalisen median kautta. En ole niihin vastannut juuta enkä jaata, koska en halua aktivoida häntä. Asumme eri kaupungeissa, mikä on todella hyvä juttu. Joskus käyn hänen kaupungissa ja silloin minulla on kummallinen olo. Olen ikäänkuin koko aika varuillani ja pelkään hänen tulevan päihtyneenä vastaan jonkun kulman takaa. Hän elää omaa elämäänsä. Minä omaani. Näin on hyvä.

Olen itse ollut yhteyksissä siskooni ja hän on soittanut ja vierailee perheessäni. Tulee aikaisin aamulla, kun on töihinlähtö. Silloin kun lapset olivat pieniä hän tuli myös aikaisin noin klo 7 ja hänelle sanottiin, ettei tarvitse tulla niin aikaisin. Siitä hän saikin sitten hepulin ja tuli seuraavan kerran kännissä ja rikkoi ulko-oven ja kävi käsiksi minuun. Lapset olivat kotona. Silloin oli myös humalaisia puhelinsoittoja, tappouhkauksia yms. Siihen aikaan hain ja sainkin häntä kohtaan lähestymiskiellon. Eihän se kokonaan estänyt hänen yhteydenottojaan.

Olemme leskiäidin tyttäriä ja edesmennyt äitini on kasvattanut myös minut läheisriippuvuuteen ja huolehtimiseen, sääliin.

Olen keskustellut asiantuntijoiden kanssa tästä taannoin ja he painottavat rajojen asettamista. Onneksi aikuiset lapseni asuvat kaukana. Oli myös pelko, että siskoni tunkeutuu myös heidän elämäänsä etenkin tyttäreni elämään.

Onni onnettomuudessa, jos näin voi sanoa oli se, että ulkomaanmatkalla siskoni sai lievän aivoinfarktin ja oli silloinkin ollut humalassa. Tämän vuoksi hän ei uskalla ryypätä enää, ei ainakaan niin paljon.

En tajua, miten ihminen voi olla niin tyhmä, ettei voi myöntää omaa sairauttaan, vaikka jatkuvasti lyö päätä seinään ja riitelee ihmisten kanssa. Hänen itsensäkin elämä olisi ollut paljon helpompaa, jos hän olisi tämän myöntänyt ja hakenut apua.

No ei kyllä pikkusisko kuulosta helpolta tilanteelta. Mun mielestä on hyvä että välität siskostasi (siltä ainakin kuulostaa kun huolehdit siitä että hän jäisi yksin), mutta toisaalta on ihan ymmärrettävää että olet myös tosi turhautunut ja vihainen hänen käytöksestään tai hoitovastaisuudestaan. :/

Muista että sun pitää laittaa oma jaksamisesi etusijalle! Pidä huolta itsestäsi 🙂🌻