Ei ihan sama. Minulla fyysinen, kroonista kipua aiheuttava sairaus/vamma ja yleistynyt ahdistuneisuus sekä masenus.

Diagnosoitu kaksisuuntaisen mielialahäiriön 2.tyyppi, joka on enemmän masennusvoittoista. Lisäksi todettu fibromyalgia. Tällä hetkellä
masennus sekä ahdistuneisuus päällä. Jatkunut pidemmän aikaa. Samoin fibromyalgiasta johtuvat kivut sen verran kovat, että esim. liikunta on lähes mahdotonta. Tämä coktaili on invalidisoiva. Elämä oman päänsä vankina, kivut siihen päälle lannistavat ajoittain täysin.

Kiitos kovasti vastauksistanne!
On ikävää,mutta myös tietyllä tavalla lohdullista kuulla että en ole ainoa joka näiden asioiden kanssa painii.

Minulla on nyt ihan hyvä vaihe menossa; mieliala on suurinpiirtein plussan puolella eikä mulle tuttu jäätävä ahdistus purista rintaa koko ajan. Olen taas kaksi viikkoa kepeillä kävellyt ja huominen enää, sitten saan alkaa kivun rajoissa kävelemään omin jaloin.

Miten te?

Hei,

Mulla on toistuva vaikea asteinen masennus,rajatilahäiriö ja aika varmasti ms-tauti,odottelen diagnoosia juuri.
Mikä fyysinen sairaus sinulla on?

mulla elämää rajoittaa aika paljon mieletön väsymys ja aika ajoin todella voimakas ahdistus. Lääkitystä on useita. Onko sulla lääkitystä?

mä olen sairastanut mielenterveyshäiriöitä ja aivan nuoresta asti ja lapsuudessa jo alkanut oireilu.

onko sulla lapsia? Mulla on 2, tyttö ja poika,ovat aika pieniä vielä. Tyttö asuu kotona,poika ei tällä hetkellä,ehkä vielä toivottavasti joskus. Pojalla on vakava neurologinen sairaus. Tyttö terve, joskus vähän epäilyä että adhd ja jonkunlaista ahdistusta. Mun äidillä oli paranoidinen skitsofrenia ja hänen siskollaan myö. Mun vanhemmat on kuolleet.

Kiva kun kirjoitit tänne,kirjoittele jatkossakin,olisi mukava tutustua suhun.

Krooninen kipu vuosikymmeniä, ei ole tulossa parannusta asiaan. Nyt on voimat loppu. Ahdistus on kova, työkyky vaakalaudalla.

Hei minävaan sekä joku toinen!

Mulla on sellainen vähän erikoisempi llihassairaus.Lääkitystä siihen ei ole,liikunta sopivassa suhteessa auttaa ja on tärkeää. Aina vaan kun ei jaksa pitää kunnosta hyvää huolta jos on kovin väsynyt olo..

Mulla on lääkityksenä Abilify,Cipralex sekä Triptyl,tarvittaessa muutamaa erilaista nukahtamislääkettä sekä rauhoittava.Noita tarvittavia käytän maltilla,ettei niistä ainakaan koidu ylimääräisiä ongelmia.

Lapsia ei ole,saa nähdä muuttuuko tuo asia joskus..Avomiehen kanssa ollaan vaan puhuttu että ehkä sitten joskus.

Miten te muut,kykenettekö työelämään?Itseäni jännittää hirveästi onko minusta valmistumisen jälkeen töitä tekemään.

Entä onko teille terapia tuttua?

Meillä ei suvussa näistä mielenterveysasioista oikein puhuta,mutta kautta rantain olen ymmärtänyt että en minä suvussa ainoa ole jolla tällaisia ongelmia on ollut.Olen hyvin tavanomaisen perheen esikoinen.Toki joka perheessä on omat ongelmansa mutta en ole esimerkiksi perheväkivallasta tai alkoholismista joutunut kotona kärsimään.Siksi kai tämä minun sairastelu onkin niin kova paikka, kun kulissit on aina ollut kunnossa..
Miten te muut,miten teidän lähipiirissä suhtaudutaan?

En paljon ole puhellut mielialaongelmistani, vähän raotellut asiaa läheisille ja joillekin ystäville. Koen, ettei terveet ihmiset oikein käsitä esim. masennusta ja ahdistuneisuutta, kuinka vaikeasta asiasta voi olla kyse.

Kovasti olisi tarvetta minun töihin saamiseksi, väki on vähissä. En tiedä itse, onko minulla rahkeita siihen. Taidan tunnustella vielä, miten on tämän mielialan laita, en jaksa kahdekassa tuntia ahdistuneena. Olisi taloudellisestikin hyvä olla töissä, mutta tilanne on se, että jos olen töissä kivut ovat taas ihan toista luokkaa, siiä jää sitten muu elämä. Perhettä on, pari muksua, jotka eivät ole enää ihan pieniä. Aloitin opiskelemaankin työn ohella, koska lekurit ovat antaneet ymmärtää, että tilanne on käden kannalta vaikea, fyysisesti kevyempi työ olisi hyvä. Nyt vaan tuntuu, että poltan kyntttilää molemmista päistä.

Olen ollut sairaslomalla yhtäjaksoisesti jo reilut 9 kk, ennen sitäkin edes lyhennetty työaika ei enää onnistunut. Vuoden loppuun sairaslomalla. Epäilyttää, kuntoudunko enää työkykyiseksi. Mulla on säännölliset käynnit psykiatrisella poliklinikalla omahoitajan luona ja tarpeen vaatiessa käynnit psykiatrin vastaanotolla. Itse oon Mulla on läheisiä informoitu sairaudestani. Äitini on ollut kahdesti mun mukana mielenterveystoimistossa, jossa selitetty taudin luonnetta.
Sitä kautta muut läheiset ovat saaneet sitten infoa, kuinka paljon rajumpia mielialojen muutokset kaksisuuntaista sairastavilla on. Mun sairastuminen on arvioitu syntyneen traumaperäisenä alkoholismista ja väkivaltaisesti käyttäytyneen vanhemman toiminnan seurauksena.

Hei,

mä oon ollut työkyvyttömyys eläkkeellä 13vuotta,ensin useita vuosia pätkissä,jossain vaiheessa töissäkin lyhyitä päiviä 3-4 krt/viikko,mut siitä ei tullut mitään ja perheemme tilanne huononi äkillisesti joka luisti mut takaisin ahdistus/masennus kierteeseen,pahimpaan mitä oli vointini koskaan ennen. Sen jälkeen olen jäänyt pysyvälle työkyvyttömyys eläkkeelle,mulla on niin paljon vaikeuksia normaalissakin elämässä ja vuorovaikutuksissa ongelmia.

mun lähipiiri ja varmaan puoli tututkin tietää että mulla on pahoja mielenterveys ongelmia,ovat aina tienneet. Mun elämä on lapsesta asti ollut kaikenmaailman ongelmia mielenterveyden kanssa. En häpeä enään niitä. Mä olen millainen olen,pystyn siihen mihin pystyn. Jos en kelpaa tämmösenä niin sitten en kelpaa. Tosin en ole kovin sosiaalinen,viihdyn perheeni kanssa. Mun vanhemmat on kuolleet ja mulla ei ole sisaruksia eikä läheistä sukua. Mutta mulla on aivan ihana oma perhe ja yritän pystyä parempaan kuin omat vanhempani,en pysty täydellisyyteen,mutta kaikkeni yritän ja apua pyydän tarvittaessa ja onneksi sitä olen saanutkin eri tahoilta.
Mun läheiset on aina ymmärtänyt mua ja mun ongelmia ja hyväksynyt mut tämmösenä. Monia kavereita olen myös jättänyt matkan varrelle,en koe tarvitsevani suurta kaveri piiriä,mulle riittää pari läheistä hyvää ystävää jotka ymmärtää ja hyväksyvät mut.

Saanko kysyä enemmän että millaisia oireita sinun lihassairaus tekee? Mä ajattelin vuosia että mun lihaksissa on jotain vikaa.. joku lihassairaus,ms tautia en pitänyt kovin todennäkösenä,mut se sitten sieltä paljastuikin. Se selittää paljon,mutta myös pelottaa ja surettaa. Nyt tiedän ettei mun oireet mene koskaan ohi ja kaikki voi vaan pahentua. Mun on aina ollut vaikea kestää uusia asioita ja muutoksia elämässä,pieniäkin,joten ms taudin pahenemis vaiheet tulee varmana suistamaan mut raiteiltaan. Eniten surettaa että mun väsymys varmaan tulee olemaan pysyvää.

Toivon sinulle kaikkea hyvää 🌻🙂🌻

Kiitos teille vastauksistanne!

Mulla yksi ongelma on se,että häpeän itseäni ja sairauksiani enkä kykene niistä puhumaan kuin harvoille.En edes niille lähimmille eli perheelle. Avomieheni toki tietää sairauksistani mutta ei me niistä puhuta.Enkä puhu vanhemmille tai siskolle mt-ongelmista vaikka menisi miten huonosti.Muutamalle ystävälle pystyn puhumaan, heillä kun on itselläänkin mielenterveysongelmia.He ovatkin kyllä korvaamattomia.

Mun lihassairaus oireilee lihasheikkoutena,jonkin verran on lihasjäykkyyttä,huono tasapaino ja virheasentoja jaloissa.Jalkoja on leikattu useasti.

Huomenna on terapia pitkästä aikaa. Olin tuossa pari viikkoa keppien kanssa kun jalkaa taas leikattiin niin en päässyt kulkemaan.Ja huominen on viimeinen kerta ennen terapeutin 6 viikon kesälomaa..No,enköhän pärjää.

Olo oli eilen ahdistunut ja vaikea,mutta kunnon yöunet Imovanen avulla helpotti oloa huomattavasti. Tänään on ollut siis hyvä päivä, toivottavasti on huomennakin.

Terapeutti ilmoitti lopettavansa työt mtt:lla ja samalla loppuu minunkin terapia. Jatkoon kaavailtu kuulemma lähinnä jonkinlaista seurantaa,mitä sitten tarkoittaakaan.Veti aika hyvin maton jalkojen alta tuo uutinen.

Koko viikonlopun pakenin tuota asiaa pulloon ja eilen,vielä tänäänkin,on ollut inhottava krapula-ahdistus ja väsymys.
En vaan oikein kestä ajatella että jään tyhjän päälle.

Olen kieltäytynyt ajattelemasta tuota terapia-asiaa koska se sattuu liikaa enkä voi nyt asialle mitään.Miksi siis stressata.

Miehellä on kesäloma ja ollaan oltu kotipuolessa pohjoisessa - meidän kummankin lapsuudenkoti on täällä.Olen viettänyt paljon aikaa perheen kanssa, nähnyt ystäviä ja sukulaisia. Touhua on riittänyt.Välillä olo on ollut tosi ahdistunut ja väsynyt, mutta suurimmaksi osaksi onneksi ihan ok.Ja tänään lähdetään omaan kotiin.Ihanaa.

Huomenna tapaan ystäviä ja perjantaina sekä lauantaina olis festarit.Ne vähän jännittää - se ihmismäärä..Mitä jos saan paniikkikohtauksen?Tosin nykyään tiedän aika hyvin omat rajani ja tilanteet joissa noita kohtauksia voi tulla ja osaan vältellä niitä.Ehkäpä kaikki menee hyvin.

Vähän on pinna kireällä kun en ole pystynyt olemaan yksin. Yksinolo ja rauhoittuminen on minulle tärkeitä,ja täällä se ei ole oikein ollut mahdollista kun koko ajan on ihmisiä ympärillä.