Hei!

Tuntuu moni asia tuossa tutulta. Olen niitä itsekin miettinyt. Terveys on niin vaikea juttu käsittää ja mihin se raja sitten vedetään? Ja tarviiko sitä ylipäätään vetää mihinkään? Mun oli vaikea tervehtyä, koska sairaana oleminen tuntui turvallisemmalta. Jos pelotti joku asia (vaikkapa ihmisten kohtaaminen) saattoi vetäytyä sairauden ja lääkkeiden taakse. Mm. veljeni häistä jäin pois selittämällä, että olen huonossa kunnossa vaikka oikeasti oli kyse vain siitä että en uskaltanut mennä katsomaan että josko vaikka viihtyisin siellä.

Sitten toinen juttu oli se, että kun on vuosikausia keskittynyt omiin "oireisiin" ja opetellut hillitsemään ja hallitsemaan niitä lääkkeillä tai muuten, niin vääristyi kuva siitä, mikä on tavallista tervettä arkea. Ajattelin pienestäkin väsymyksestä, alakulosta tai pelokkuudesta, että tämä on menoa taas...siis kohti masennusta, harhoja, ahdistusta jne. Ja se ajatus taas synnyttää lisää pelkoja ja ahdistusta. Se on semmonen oravanpyörä, josta oli tosi vaikea päästä pois. Minä tiedän omassa elämässäni sen, että mun täytyy olla tosi tarkkana oman jaksamiseni kanssa. Siis päästää itseni helpolla vaikkapa niin, että joskus valitsen kaikenlaisen touhuamisen ja työnteon sijaan sänkypäivän ihan hyvällä omallatunnolla. Eikä se tarkoita sitä, että olisin taas sairastumassa. Tarvitsen lepoa enemmän kuin joku muu, mutta tekeekö se minusta sairaamman? Mulle se itsensä hyväksyminen oli iso juttu. Se että aloin ajatella niin, että minun terve elämä on tällaista, jollakin muulla se voi olla toisenlaista.

Niin, ehkä nyt vastaan myös kysymykseen...😉

Mulle terveenä oleminen tuntuu siltä, että on ihan mukava käydä aamulla koiran kanssa lenkillä. Uskon sen verran itseeni, että uskallan käydä koulussa ja töissä enkä vaadi siellä itseltäni mahdottomia. Teen kotona asioita sen verran kun kiinnostusta ja jaksamista riittää ja ajattelen, että aika harvalla kotityöllä on hengenhätä. Lepään, jos väsyttää enkä nosta siitä itselleni sen isompaa meteliä. Viihdyn läheisten ihmisten kanssa ja omien olojeni mukaan myös vieraammassa seurassa. Siinäkin kuuntelen aika herkästi omaa itseäni ja jos joskus tuntuu siltä, että juuri nyt en jaksa olla sosiaalinen niin sitten olen omissa oloissani. Jaksan hoitaa sellaiset asiat kuin kaupassakäynti, laskujen maksut, postiasiat jne. Välillä tunteet on tosi voimakkaita (surua,kiukkua,iloa,onnea,vihaa), mutta enimmäkseen arki on aika tasapaksua. Mielialalääkkeitä joudun syömään estolääkityksenä ehkä lopun ikää, mutta ei kai se sitten kuitenkaan tee minusta sairasta?

Tältä minusta tuntuu. Jostakin muusta terveys voi tuntua toisenlaiselta.

t. Navajo

Kiitos vastauksesta Navajo.
Minustakin oli turvallista olla sairas, aina oli mahdollisuus ottaa pilleri tai odottaa terapian aikaa jotta voisi olostaan puhua. Nyt sitten kaikki pitää kestää just ja juuri tässä ajassa ilman apuja. On mulli perhettä lähellä mutta jotenkin en viitsi joka asiaa mennä puhumaan, koska luulen heidän aattelevan mun tarvitsevan ammattiapua.

Ja jotenkin minä pelkään koko ajan, että olen menossa psykoosin, kun en tajua, että tämmöistä se normaali elämä onki. Minulla on tuo yksi asia mikä vaivaa. Minulle sanoi sairaalassa hoitaja, että siitä pitäisi jollekin puhua. Mutta ei sille näköjään. Sitten minä eilen kirjotin live-tukeen, käytin oljenkorren jopa. Hän taas sanoi, että pitäisi mennä puhumaan psyk.sairaanhoitajalle. taas oli väärä henkilö. Aamulla soitin sitten psyk.sairaanhoitajalle ja kerroin asian, hän sitten sanoi etten voi noin vaan puhua asioita vaan pitää varata ensin lääkärille aika ja sitten hän antaa ajan tälle samalle hoitajalle. Lääkärin ajan olisi saanut kahden kk päähän.
Kun minä olin hullu, minä sain noin vaan puhua ja joku heti vastasi. Nyt kun minä olen terve, niin kukaan ei ole kiinnostunut mun pienestä ongelmastani. Tuntuu, että pitäisi aina kehittää kriisi.

Minä myös olen itseni hyväksynyt, olen tämmöinen ilman mitään diagnoosia. Hieman omituinen, ehkä monen mielestä. Samoin minä aattelen monen ihmisen olevan omituinen.

Muuten mun normaali elämä on vähän kuin sinun elämäsi. Olen koirien kanssa paljon, yksinkin tosi paljon. Ehkä sitä pitäisi vaan oppia olemaan näin.

Terveenä olo on aika yksinäistä ja hiljaista. Kirjoittaminen on ollut minulle tärkeää, koska olen voinut sillai kertoa olostani. Ja sairaille on paljon nettifoorumeita, terveille ei niinkään tai on niitä mutta niissä kirjotetaan mielipiteitä asioista.

minä en osaakaan kertoa mielipiteitä tai luulen osaavani. Huomaan olevani törkyturpa joka joku bannataan foorumilla tai tekstiä ei julkaista.
Kaikenkaikkiaan haluan sanoa, että olen kyllästynyt olemaan terve ja joku päivä alan uudestaan hulluksi.
Tai voiko joku terve kertoa millä foorumilla kirjotelee terveenä olostaan?