Millanen on terve ihminen
Tämmönen kysymys joka nousee välillä mieleen. Joskus aattelen etten ees tiedä mitä on olla ”terve” ite tai miten tunnistaa semmonen henkilö jos tulee vastaan. Välillä tuntuu ettei ees oo saanu esimerkkiä kyseisestä mallista vanhemmilta tai ympäristöltä, nyt sit koettaa auttaa itteään lukemalla kaikkia artikkeleita ja neuvoja millä päästä yli vaikeesta menneisyydestä jolla on vaikutusta vielä tänäkin päivänä ja kyetä elää ns. terveenä (tai ees kuntoutuneena) ja kykenevänä luomaan itelleen miellyttävän elämän.
Monesti jos vetää elämänsä toistuvasti päin v***ua, alkaa vaan kyselee ovenkahvoilta ”miten mun pitäs olla jotta kerranki menis hommat putkeen?” tai ”onko se oikeesti mä vai noi muut??”.
Miten kannustan itteeni menemään eteenpäin mutta samalla pidän realistisen näkemyksen tavoitteisiini? Miten olla itelleni sekä vanhempi että ystävä jotta saan yhteyden niihin tunteisiin mitä konkreettiset (ja vähemmän terveet) vastaavat on riepotellu joskus? Mistä tietää milloin terve kohtuus muuttuu sairaaks liialliseks, jos huomaat sen vasta kun asiat on menny sinne sairaaseen liialliseen jo jokin aikaa sitte?
oon varmaan löpissy tän joskus kai, ei voi muistaa :p
Hopeanharmaa kirjoitti 7.8.2016 23:57
Mistä tietää milloin terve kohtuus muuttuu sairaaks liialliseks, jos huomaat sen vasta kun asiat on menny sinne sairaaseen liialliseen jo jokin aikaa sitte?
Niin, äläpä kuule ☹️ Niin, tuttua. Mä ajattelen, että oon saanu suorittaa jo ihan lapsesta, ja/tai tuntenut turvattomuutta ihan lapsesta. Se sitten ilmenee liiallisella vaativuudella ja epävakaudella itseä kohtaan. Mä en tiedä missä mun rajat menee. Mä ylitän niitä koko ajan. Surettaa ja suututtaa, että teen niin. Aina pitää olla häsläämässä jotain. Ihan turhaa. Tuntuu, että mun pää ei kestä enää yhtään. Tilt 😠
Eikö aikuisen ihmisen yksi tunnus merkki ole juuri se että ottaa(osaa ottaa) vastuun omasta elämästään. Olipa sun elämässä sitten tapahtunut mitä tahansa niin kokemukset ovat aina henkilökohtaisia. Syyttelemällä muita elämän epäonnisuudesta, ei kovin pitkälle kanna vaan katkeroittaa ja tekee vihaiseksi. Minä ajattelen että olemalla lempeä itseään kohtaan voi oppia paljon, anteeksianto mukaan lukien. Elämässä on hyvin tärkeä kohdata ikävätkin asiat. Kaikki eletty elämä on opettavaista. Kaikella on tarkoituksensa jotta kehitymme paremmiksi ihmisiksi.
Minusta terve ihminen voisi olla sellainen, joka pystyy säilyttämään toimintakykynsä hyväksymällä uuden tlanteen ja päästämällä irti vanhasta, joka ei ehkä toimi enää muutoksen jälkeen. Olen tullut tähän tulokseen kyllä itseäni tarkastelemalla. Jos olisin osannut hyväksyä epäonnistumiseni ja niiden pohjalta vaihtaa suuntaa, en olisi jäänyt hirttäytymään psyykkiseen kipuuni ja sairastunut masennukseen. Luultavasti mielikuvani terveestä ihmisestä on vain yksi monien mahdollisten joukossa.