Miksi töihin? Jos ei pysty mikä on elämän tarkoitus.
Mietin miten päästä, työelämään, työ tosi pelottava ja arka aihe minulle, tuttavat joskus kyselee, miksi et oo, mitä sulle on tapahtunut kun oot kotona vaan. Mä mietin kaikki liikaa patistaa että parantuisin syvästä masennuksesta joka vaan syvenee, koko ajan, miksi en saa itse päättää mitä teen, vai mitä tekisin elämälläni, nyt kyllä jotkut tietävät että olen ollut syvällä masennuskierteessä, kun masennuksesta puhutaan paljon ennen siitä ei puhuttu, niin oli helppoa vaan esittää että kaikki on hyvin. Minulla on ollut rankka lapsuus ja kaveri ongelmia on ollut paljon. Halutaan vaan tehdä joka hetki vaikeampaa kuin ennen, tuntuu vaan että elämä on painajaista koko aika. Mikä tosiaan on elämän tarkoitus?
- Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 5 kuukautta sitten. Syy: Lisäys
Minulta myös lähipiiri kyselee, että mikset ole töissä. Se on inhottavaa.
En tiedä elämän tarkoituksesta. Onko sitä ollenkaan? Kai se tarkoitus pitää sitten itse luoda...
Tuntuu, kun ikää tulee koko ajan lisää, että elämä muuttuu koko ajan vain enemmän tyhjäksi. Esim. 15 vuotta sitten oli nuoruuden intoa. Oli jotenkin toiveikas elämän suhteen. Nyt sitä vain koittaa selvitä päivästä toiseen...
Hyvä kysymys! Ei se työssäkäynti varmaan (toivottavasti) kenenkään elämän syvin tarkoitus ole, sattuupahan vain olemaan osa sen verran monen ihmisen arkea, että normista poikkeaminen ihmetyttää. Luulen että tökeröt kommentit saattavat syntyä pahaa tarkoittamatta, tilanteista joissa kommentoijalle ei ole sattunut omaan lähipiiriin tilanteita joissa jouduttaisiin olemaan pidempiä aikoja työelämän ulkopuolella.
Mikä se sitten on se elämän tarkoitus jos ei työ - todella hyvä kysymys. Koetin miettiä omalla kohdallani mitä pitäisin tavoittelemisen arvoisena koko elämän tasolla - ehkä se, että kasvaisin kohti sellaista ihmistä joka haluaisin olla. Ei niin, että mulla olisi tiettyjä asioita jotka pitäisi saavuttaa (tai ainakaan en sitä itselleni myönnä 😀 Vaikka varmasti ne vaikuttaa taustalla, paljonkin), vaan että voisin elämässäni toteuttaa niitä arvoja joita muissa ihmisissä ihailen (esim. vilpittömyyttä, ystävällisyyttä, rohkeutta)
Omien arvojen mukaan eläminen voisi olla siinä mielessä hyvä elämän tavoite, että pelkkä yrittäminen (ja uudelleen aloittaminen takapakkien jälkeen) on jo voitto. Jos omiin arvoihinsa luottaa, se voi antaa tietynlaista vakautta tai varmuutta siitä että ei ainakaan pieleen voi mennä.
Elämän mielekkyys antaa tarkoitusta elää(ja toisinpäin) .
Joku otsikko jnkn suusta lehdessä oli, että elämisen tarkoitus on rakkaus. Ellei ole ketään niin läheistä?
Rakastaa voi työtään, jos se on syntynyt vaikka harrastuksen pohjalta että sitä tekee sydämestään. Ellei ole työtä?
Toimimalla, tekemällä, yrittämällä toteuttaa jotain itselle ominaista, voi saada sisältöä arjessa selviämiseen. Siitä 'tienaa' hyvää mieltä.
Hyvä mieli on enemmän kuin rahallinen korvaus mitä työstä voi saada. Työ usein uuvuttaa ja vie voimat kun se on vienyt liian ison osan elämästä. Sopivassa määrin tehtävästä työstä voi saada tarkoitustakin. Mutta tarkoitusta voi löytyä aivan läheltä, vaikka ei olisi ketään vierellä?
Se on se tärkein kysymys, että mikä tämän elämän tarkoitus oikein on... Varsinkin tällaisena pimeänä aikana, se nousee mieleen... Tuntuu välillä että elämän tarkoitus on pitää vain ruumis toiminnassa. Että hengitys kulkee ja niin edelleen.
Pitää saada välillä endorfiini ryöppyjä jne.
Minusta historioitsija Yuval Noah Harari sanoi viisaasti, että ihminen loppujen lopuksi kokee vain aivojensa kemikaaliset muutokset ja kehonsa sisäiset tapahtumat. Ehkä sitten vain niillä on väliä. En tiedä. Kun miettii että minkä takia esim. ihminen katsoo urheilua, niin varmaan sen takia että aivot tuottavat usein sen aikana dopamiinia. Vaikka toisaalta, eihän ihminen niin ajattele.
Mitä työ sitten on? Se on varmaan sitä että ihminen yrittää saada merkityksellisen kokemuksen, joka tuottaa endorfiineja ja muita kemikaaleja aivoihin. Siis kun miettii, niin sitähän tämä koko elämä on... Vai? Vain kemikaalisia muutoksia kehossa. Ihminen on noitten aivokemikaalien orja.
Ja sitten kun on masentunut niin aivot ei tuota noita endorfiineja tarpeeksi tai serotoniinia yms.
Mutta toisaalta se juuri masentaa välillä, kun ajattelee ettei elämä loppujen lopuksi ole muuta kuin aivojen kemikaalien kanssa tasapainoilua. Ettei vissiin ole muuta tarkoitusta elämällä. Tai ei ainakaan mitään ylhäältä annettua.
Kun miettii että minkä takia ihminen haluaa esim. rahaa? No kai sitten sen takia, että voisi ostaa jotain sellaista joka lisää endorfiinien tuotantoa aivoissa. Esim. uuden auton tai hienomman television.
Ollaanko me sitten vain niitten aivolitkujen varassa? Niin ainakin tiede väittää. Sehän kuulostaa ajatuksena jotenkin hirveän masentavalta? Vai onko se vapauttava ajatus?