Minulta myös lähipiiri kyselee, että mikset ole töissä. Se on inhottavaa.

En tiedä elämän tarkoituksesta. Onko sitä ollenkaan? Kai se tarkoitus pitää sitten itse luoda...

Tuntuu, kun ikää tulee koko ajan lisää, että elämä muuttuu koko ajan vain enemmän tyhjäksi. Esim. 15 vuotta sitten oli nuoruuden intoa. Oli jotenkin toiveikas elämän suhteen. Nyt sitä vain koittaa selvitä päivästä toiseen...

Hyvä kysymys! Ei se työssäkäynti varmaan (toivottavasti) kenenkään elämän syvin tarkoitus ole, sattuupahan vain olemaan osa sen verran monen ihmisen arkea, että normista poikkeaminen ihmetyttää. Luulen että tökeröt kommentit saattavat syntyä pahaa tarkoittamatta, tilanteista joissa kommentoijalle ei ole sattunut omaan lähipiiriin tilanteita joissa jouduttaisiin olemaan pidempiä aikoja työelämän ulkopuolella.

Mikä se sitten on se elämän tarkoitus jos ei työ - todella hyvä kysymys. Koetin miettiä omalla kohdallani mitä pitäisin tavoittelemisen arvoisena koko elämän tasolla - ehkä se, että kasvaisin kohti sellaista ihmistä joka haluaisin olla. Ei niin, että mulla olisi tiettyjä asioita jotka pitäisi saavuttaa (tai ainakaan en sitä itselleni myönnä 😀 Vaikka varmasti ne vaikuttaa taustalla, paljonkin), vaan että voisin elämässäni toteuttaa niitä arvoja joita muissa ihmisissä ihailen (esim. vilpittömyyttä, ystävällisyyttä, rohkeutta)

Omien arvojen mukaan eläminen voisi olla siinä mielessä hyvä elämän tavoite, että pelkkä yrittäminen (ja uudelleen aloittaminen takapakkien jälkeen) on jo voitto. Jos omiin arvoihinsa luottaa, se voi antaa tietynlaista vakautta tai varmuutta siitä että ei ainakaan pieleen voi mennä.

Elämän mielekkyys antaa tarkoitusta elää(ja toisinpäin) .

Joku otsikko jnkn suusta lehdessä oli, että elämisen tarkoitus on rakkaus. Ellei ole ketään niin läheistä?

Rakastaa voi työtään, jos se on syntynyt vaikka harrastuksen pohjalta että sitä tekee sydämestään. Ellei ole työtä?

Toimimalla, tekemällä, yrittämällä toteuttaa jotain itselle ominaista, voi saada sisältöä arjessa selviämiseen. Siitä 'tienaa' hyvää mieltä.

Hyvä mieli on enemmän kuin rahallinen korvaus mitä työstä voi saada. Työ usein uuvuttaa ja vie voimat kun se on vienyt liian ison osan  elämästä. Sopivassa määrin tehtävästä työstä voi saada tarkoitustakin. Mutta tarkoitusta voi löytyä aivan läheltä, vaikka ei olisi ketään vierellä?

Se on se tärkein kysymys, että mikä tämän elämän tarkoitus oikein on... Varsinkin tällaisena pimeänä aikana, se nousee mieleen... Tuntuu välillä että elämän tarkoitus on pitää vain ruumis toiminnassa. Että hengitys kulkee ja niin edelleen.

Pitää saada välillä endorfiini ryöppyjä jne.

Minusta historioitsija Yuval Noah Harari sanoi viisaasti, että ihminen loppujen lopuksi kokee vain aivojensa kemikaaliset muutokset ja kehonsa sisäiset tapahtumat. Ehkä sitten vain niillä on väliä. En tiedä. Kun miettii että minkä takia esim. ihminen katsoo urheilua, niin varmaan sen takia että aivot tuottavat usein sen aikana dopamiinia. Vaikka toisaalta, eihän ihminen niin ajattele.

Mitä työ sitten on? Se on varmaan sitä että ihminen yrittää saada merkityksellisen kokemuksen, joka tuottaa endorfiineja ja muita kemikaaleja aivoihin. Siis kun miettii, niin sitähän tämä koko elämä on... Vai? Vain kemikaalisia muutoksia kehossa. Ihminen on noitten aivokemikaalien orja.

Ja sitten kun on masentunut niin aivot ei tuota noita endorfiineja tarpeeksi tai serotoniinia yms.

Mutta toisaalta se juuri masentaa välillä, kun ajattelee ettei elämä loppujen lopuksi ole muuta kuin aivojen kemikaalien kanssa tasapainoilua. Ettei vissiin ole muuta tarkoitusta elämällä. Tai ei ainakaan mitään ylhäältä annettua.

Kun miettii että minkä takia ihminen haluaa esim. rahaa? No kai sitten sen takia, että voisi ostaa jotain sellaista joka lisää endorfiinien tuotantoa aivoissa. Esim. uuden auton tai hienomman television.

Ollaanko me sitten vain niitten aivolitkujen varassa? Niin ainakin tiede väittää. Sehän kuulostaa ajatuksena jotenkin hirveän masentavalta? Vai onko se vapauttava ajatus?