Kai sitä jotain vielä toivoo, kun tänne kirjoittaa. Eipä ole löytynyt toistaiseksi ratkaisua, ja elämä on loppusuoralla. Pakko olla ongelmien kanssa yksin, ei ole muutakaan vaihtoehtoa. Kaikki vaihtoehdot on kokeiltu. Ei ole mitään, mikä tekee onnelliseksi ja mistä tulee hyvä mieli. Se, mikä ennen ilahdutti, ei ole kiinnostanut moneen vuoteen. Lääkkeet eivät auta. Riittävään terapiaan ei ole varaa, vanhaa ei tueta, vanhalla ei ole ihmisarvoa. Ei ole "eukkoa" eikä ukkoa joka tulisi kotiin ja jonka kanssa voisi tehdä jotain kivaa.

Komppaan Desperiä. Minullakaan ei ole ketään odottamassa kotiin, ja hyvä niin, joku päivä en ehkä tulekaan. Tai onhan täällä nuo koirat, mutta olen ajatellut, että lähetän Hesylle meilin että tulevat hakemaan ne sitten kun minua ei enää ole. Meilin vastaanoton ja lähetyksen välissä ehdin hyvin kuolla.

Tätä samaa asiaa olen pallotellut vuosikaudet. Mietin itsemurhaa ensimmäisen kerran 11-vuotiaana. Sairaalajaksoja, tahdonvastaista hoitoa Aurorassa, lepositeitä, you name it I've got it. Ranteet täynnä viiltelyjälkiä. Kuinka kauan tätä pitää jaksaa?

Minusta on ihan naurettavaa sanoa ettei itsemurha ole ratkaisu. Sanopa yksikin ongelma, joka minulla on sen jälkeen?

Miranna, olisiko meillä kuitenkin vielä jokin toivonpilkahdus? Ei me haluta kuolla, rakkautta me halutaan, mutta kun kaikki tiet tuntuvat olevan ummessa. Yritetään vielä tämä vuosi!
Volvomiehelle lämmin kiitos kaikkien tukemisesta!

Heippa Miranna
Niin eipä varmaan ole ongelmia itsemurhan jälkeen mutta ne on sitten peruuttamattomia
tekoja eikä pysty asiaa sitten enää korjaamaan ( itse olen kyllä kyseiset asiat nähnyt
eilen aurasin esim naapuriin tien oltiin parhaita naapuria ja aina autettiin toisia mut
muistan sen kohdan loppuelämän kun ajan traktorilla ohi ja voin sinulle sanoa
suoraan että ei ne ole kivoja kokemuksia / muistoja )
Mut kun tulee elämässä ongelmia niin niihin pitää heti puuttua ja hakea ammattiapua
kun tulee esim väsymystä, ahdistusta, masennusta jne sillä jos ei hae apua niin
ongelmat yleensä vaan pahenee.
Älä mieti itsetuhoajatuksia ja varsinkin vuosia sillä se ajatuskin todellakin jää päähän
vaan vaikka on elämässä vaikeata niin ajattele asioita positiivisesti.
Minkäs ikäinen sinä olet??
Mitkäs asiat sinulla painaa mieltä???
Onkos sinulla ystäviä / kavereita jolle voisit kertoa iloja ja suruja???
Sillä ihminen ei saisi jäädä ikinä yksin eikä varsinkaan ongelmien kanssa.
Mut kerroppas minulle vaikka mitä teit esim perjantaina 31.12.10 noin suurinpiirtein kun
heräsit aamulla - kun menit illalla nukkumaan??
Kaunista uutta vuotta sinulle

Ei ole toivoa. Olen itkenyt taas koko päivän. Rintaan sattuu. En jaksa enää.

Minäkin olen pitkin elämääni ollut ainakin jonkin verran masentunut ja usein miettinyt, että miksi minun pitää elää. Vaikka varmaan teenkin koko ajan pieniä hyödyllisiä tekoja, niin en arvosta itseäni tarpeeksi paljon ja elämännäkemykseni on viime vuosina ollut tosi pessimistinen.

Olen lukenut paljon teosofista ja ns. henkistä kirjallisuutta ja siltä pohjalta katsonkin elämää. Rakkaus ja kiitollisuus on maailmassa suurinta ja meidän on tarkoitus auttaa toinen toisiamme. Olemme kenties itse tänne maan päälle halunneet ja ainakin pääpiirteissään suunnitelleet tulevan elämämme. Kohtaamme sellaisia ihmisiä ja kärsimyksiä, jotka meillä on tarkoituskin kohdata ja jotka opettavat meille jotakin. Itsemurhan tekeminen voi ehkä aiheuttaa vain "toisella puolella" lisää kärsimystä, joten se ei ole mikään ratkaisu. Niitä ongelmia, joita vältämme kohdata itsemurhan tekemällä, saamme uudestaan vastaan seuraavissa elämissämme. Olemme saaneet elämän lahjan ja kehittämällä itseämme ja parantamalla tapojamme parempaan suuntaan saamme aikaan positiivista energiaa koko maailmankaikkeutta varten. Jokainen ihminen on osa jotain suurempaa kokonaisuutta ja jos yksikin osanen puuttuu, niin maailmankaikkeus ei ole täydellinen.

Jotakuta tällainen näkökulma asioihin voi suututtaa, mutta halusin esittää kuitenkiin oman näkökulmani.

Voimia Desper! Ehkä meillä on vielä toivonpilkahdus, kun jaksamme kirjoittaa tänne.

Kiitos volvomies tuesta. Olen 35-vuotias ja tällä hetkellä opiskelijana yliopistossa. Mieltä painaa pahiten opiskelumenestys, jota ei ole. Tentti toisensa jälkeen hylätään. Mistään ei tule mitään, minulla ei ole tulevaisuutta. En halua mitään muuta niin paljon kuin onnistua näissä opinnoissa ja saada unelmieni ammatin. Ystäviä ja kavereita ei ole, terapeutti on. Ja aika vahva lääkitys (Cipramil 40 mg, Levozin 200 mg, Xanor 1,5 mg ja Stilnoct 20 mg).

Juuri nyt en muista mitä tein perjantaina, mutta kerron tästä päivästä. Heräsin kuudelta ja käytin koirat. Siivosin pari marsuhäkkiä ja ruokin ne. Join kahvia ja olin netissä kahdeksaan. Klo 11 asti luin fysikaalista kemiaa jo etukäteen, se on mielenkiintoinen kurssi mutta tosi vaikea. Äsken tein ruokaa, tonnikalaa ja makaronia, sen kummempaan ei ole rahaa. Seuraavaksi laitan koirat ulos ja menen itsekin, koska isompi karkaa jos sitä ei vahdi. Huomasin että isompi koira oli repinyt fysikaalisen kemian oppikirjan kannet, arrgh! Kun tulemme ulkoa, alkaa se osuus päivästä joka on vaikea. Menen sänkyyn ja luen, ahdistaa. Välillä olen netissä. Sitä jatkuu noin 19 asti, jolloin nukahdan. Käytän vielä koirat jossain välissä.

Eli en tee paljon mitään. Luennot jatkuvat vasta 17. päivä. Sinne on sitten hilattava ahterinsa, tai muuten ei hyvin käy. On parempia päiviä ja on huonompia. Tänään on vähän parempi.

Heippa desper
Kiitos kauniista ja kannustavasta kiitoksesta mutta suurin kiitos
kuuluu sinulle olet urhoollisesti jaksanut mennä elämässä eteenpäin.
Mutta et tarvitse olla yksin ja saat keskusteluapua ja tukea niin sekin helpottaa eläämää
Sillä ihminen ei saisi ikinä jäädä yksin mutta olen työssäni huomannut miten paljon
suomessa on yksinäisiä ihmisiä.
Yritä tehdä kaikkea pientäkin mistä saat onnellisen olon.
Kaunista alku vuotta sinulle

Heippa Miranna
Joo onhan sinulla hurjasti vahvuuksia.
Kysyn monesti minkä ikäinen on niin tiedän suunnilleen ajatus maailman.
itse minä olen 44 vuotta.
Onhan sinulla touhua yllin kyllin koko päivän ja paljon teetkin.
Mutta Tiesitkö että esim seurakunnat jakaa ruoka avustusta ( ruoka kuponkia )
Oletko kysynyt toimeentulotukea??
Kuin myös moni työttömien yhdistys jakaa ruokaa.
Voi älä huolestu suotta ( esim minulla ei ole tulevaisuutta ) sillä sinulla on hyvä
tulevaisuus nyt kun sinulla on vähän vaikeata niin sinua pitää vaan auttaa ja tukea niin
pääset elämässä eteenpäin ja näin se elämä järjestyy usko vaan minua.
Juttele opettajan kanssa jos se voisi auttaa opiskelussa ja esim antaa tukiopetusta
tai tietääkö kuka muu opettaja voisi auttaa sillä yleensä mitä minä olen
ollut opettajien kanssa tekemisissä niin ne on olleet hurjan ystävällisiä ja auttavaisia.
Joo kirjoita miten olet jaksanut elämässä.
Kaunista alku vuotta sinulle.

Niin kuin Volvomies jo kertoi, niin masentuneen ja yksinäisen pitäisi saada purkaa pahaa oloaan johonkin tekemiseen, johon voi täysillä keskittyä. Jos ei vanha tuttu tekeminen kiinnosta, niin voisi kokeilla jotain uutta tekemistä. Itse olen iloinen, että ihmisten parissa viihtyvänä käyn tietyssä porukassa kerran viikossa harrastamassa tunnin verran yhtä kevyttä liikuntalajia. Olen löytänyt tämän porukan internetin kautta, he ovat minulle ennestään vieraita. Keväällä kokoonnumme kai useammin, kun voimme olla myös ulkona. Matkaa kokoontumiseen on sen verran, että saan samalla liikuntaa pyöräilemällä, jos ilmat sen sallivat. Pelkkä toisten naurun kuunteleminen saa minut hyvälle tuulelle - tosin joskus olen apeammalla päällä ja mietin enemmän omia murheitani ja myös sitä, miksi en ole niin äänekäs ja nauravainen kuin monet ovat tuossa ryhmässä.

Olen huomannut, että kun istun tarpeeksi kauan sohvalla katsomassa telkkaria paremman tekemisen puutteessa, niin tulee sellainen jämähtänyt olo ja tuntuu, että en saa enää koskaan itseäni ulos neljän seinän sisältä. Sitten kun olen taluttanut itseni ulos ihmisten ilmoille, helpotuksen tunne on suuri, kun teen taas jotain paikallaanolon sijasta ja tunnen olevani samanlainen ihminen kuin aikaisemminkin - tunnen niin ainakin hetken verran. Tällaiset ajatukset ovat minulle aika uusia, sillä olen ensimmäistä kertaa elämässäni asunut yksin noin vuoden verran.

Miranna, aloitin sinun ikäisenä yliopisto-opinnot ja valmistuin maisteriksi neljä vuotta sitten. Luulin, että saan haaveilemani hyvän työn opintojeni jälkeen, mutta en ole saanut. Näin myöhemmin ajattelen, että olisikohan minun pitänyt kenties tehdä muuta työn saamiseksi kuin opiskella yliopistossa. Oletkohan sinä miten varma siitä, että haluat tosiaan valmistua yliopistosta opiskelemaltasi alalta "väen vängällä". En käsittele tätä aihetta enempää, etten vain varasta tätä ketjua sen aloittajalta.

Desper kirjoitti 2.1.2011 19:33

Ei ole toivoa. Olen itkenyt taas koko päivän. Rintaan sattuu. En jaksa enää.

samat on tuntemukset myös minulla Desper.

monesti kysyn itseltäni vaikken vastausta tiedäkään, miksi on pakko elää jos ei oikeasti vain enää jaksa?☹️

Voi teitä jotka yritätte auttaa niin että "puhu jollekin" tai "tee jotain mistä saat jotain mielihyvää", niin kerronpa tämän: puhun kavereille ja ystäville 24/7 mutta ei se puhuminen mitään auta! Käyn psykologilla, on lääkkeet jne. Ja vaikea yrittää keksiä mitään mistä sais jotain tyydytystä kun sellaista ei kertakaikkiaan ole! En ole yksinäinenkään, ja mikään hiton rakkauskaan ei mua voi pelastaa! Joku voi olla sitä mieltä että se oma mies ja lapset on se onnen lähde mutta paskanmarjat. Mulle se ois lähinnä vankila ja ahdistaa edes ajatella mitään romanttista rakkautta tai läheisyyttä.

Onko tämä Luuskan kirjoitus avunhuuto? Kannattaisi antaa arvoa sille, että jotkut tosiaan yrittää auttaa. Jos mikään ei kelpaa, vika lienee asenteessa?

Annan kokeilemisen arvoisen vinkin (joka ei tietenkään auta laisinkaan, jos sille ei anna mahdollisuutta tai jos asenne on kielteinen): jooga ja meditaatio.

Itse en myöskään ymmärrä tätä "Elämä on laiffii"-asennetta. Itse olen ollut vakavasti masentunut jo muutaman vuoden, mutta koska minulla oli ns. parempi kausi, niin lopetin lääkkeiden käytön. Ei olisi pitänyt. Huomaan että mulla on taas tämä masennus uusiutunut.
Koneella istumista, sängyssä makaamista jne. Varsinkin tuollaiset "Sulla on liian kielteinen asenne!"-kommentit suoraan sanoen ärsyttävät ja vähättelevät ongelmaani. Mulla on koko elämä ollut suurimmaksi osaksi alamäkeä, joten vähän vaikea olla positiivinen.

Itseasiassa ei täällä ole mitenkään pakko olla.
Just luin kirjaa jossa yksi koko ajan valitti ettei jaksa olla, miksi pitää olla jne.
Lopussa sen äiti siihen kyllästyi ja sanoi ettei täällä ole mikään pakko olla ja sensuroitu.