Miksi pimeää?

Miksi pimeää?

Käyttäjä keskustelua aloittanut aikaan 15.11.2019 klo 06:17 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä keskustelua kirjoittanut 15.11.2019 klo 06:17

Kun ei ole ollut todella koskettajaa? Kun on ollut selviytyäkseen edes jotenkin jaloillaan elämässä, kun on ollut oltava kova? Kun on täytynyt peittää se arka, syvin osa oman elämänkysymyksen ympäriltä? Kun on vain tarve saada ja saada ja jakaa, muttei osallistua itse talkoisiin? Kun rohkeutta on ollut, mutta päätä ei? Kun on ollut pakko puskea päätä niin kovaa rakoon, että suojautumismekanismit huutavat pidättäytymään? Kun korvat vain soivat, eikä kukaan näe eikä kuule kuiskausta? Kun kutsu käy, ja pelko estää? Kun koskettajaa etsii, mutta kosketusta pelkää? Kun ei rohkene, kun ei ole saanut syliä? Kun aina on ollut jollekin jotakin muuta? Kun kukaan ei ole todella katsonut kohti? Kun kaikki on mennyt eikä kuitenkaan mikään siitä, mikä on olennaisin ja kestää ja kantaa? Kun kukaan ei sano? Kun kukaan ei kuule? Kun kukaan ei näe? Kun kukaan ei tunne samaa kylmyyttä, samaa tyhjyyttä, samaa etäisyyttä? Kun jokainen surraa vaan oman elämänsä koukeroita, alusta uudelleen, kerran ja taas kerran? Pää seinään, mieli murskaksi, sanat satuttaviksi?  – Kun on eikä kuitenkaan ole? Kun ei ole, vaikka kuitenkin on? – Kun olisi kosketus, olisi kaikki? Kun olisi joku? Kun olisin joku? Kun olisin edes osa jostakin? Kun jatkaisin ketjua, josta olen osa? Kun kokisin enkä vain näkisi? Kun rohkenisin enkä vain aavistaisi? Kun tulisin, että tulisin huomatuksi?  Kun rakastaisin, että jaksaisin jakaa ja elää? Kun olisi rakkaus, että voisi sen isolla kirjaimella omistaa? Edes oman osani siitä? Että olisi evääksi leipää, että olisi matkaa edessäpäinkin? Että voittaisi hädän, että kestäisi taistelun? Että olisi köyhä, että ymmärtäisi rikkauden? Että valmistautuisi lähtöön? Että valmistautuisi lähtöön, että jotakin saavuttaisi? Että olisi yhteys, että juurilla olisi merkitys? Että etsisi siemenen, että ei menettäisi toivoa? Että vahvistuisi, että vahvistaisi toista? Että kohtaisi kivun, että olisi rakas? Että olisi joku; että ei olisi yksin.

Käyttäjä Pikemiten kirjoittanut 15.11.2019 klo 20:51

Liikuttavaa, tuo sinun tilityksesi. Tulee mieleeni että siinä oli jotain vain joka tuo mieleeni sen etteivät kaikki tee lapsia, eikä kaikilla ole lapsenlapsia ja naiselle lisääntyminen on helpompaa kuin miehelle. Olenko oikeilla jäljillä?

Siitä tulee mieleeni etten ole siinä suhteessa onnellisessa asemassa, etten ole löytänyt itselleni toista osapuolta, ei vain ole ollut mahdollisuuksia sellaiseen. Monet kerrat olen asiaa miettinyt yksin, mutta en ole sinua viisaammaksi sen suhteen tullut. Oikeastaan kaikki on vain mennyt niin etten ole loppujen lopuksi halunnutkaan sitä kaikkea mitä on ollut tarjolla, vaikka alunperin katsoin sen olevan tarkoituksenmukaisesti kaiken tarkoitus. Mitä mieltä olet? Haluaisitko oikeasti kaiken sen jos voisit sen saada?

Hyvää jatkoa. Pikemiten.

Käyttäjä keskustelua kirjoittanut 16.11.2019 klo 09:03

Haluaisin. Ja sain.

Jokaisella meillä on oma tie kulkea, eteen tai taaksepäin. Pysähtyäkin voi, kun jokin pysäyttää. Jostain syystä meillä nykyajan ihmisillä on kintereillä kiire? Mistä sellainen tulee, jolla ei ole osuutta sinänsä elämään? Kiire on kiire, mutta mikä sen tekee? Mistä se tulee? Mikä on se pakko? Se sisäinen velvollisuus joka juoksuttaa meitä ihmisiä elämäntilanteista toisiin? Miksei voida antaa ajan olla aika ja meidän olla mikä olemme, peilata toisiamme se hetki, kun paikalla ollaan kohdakkain?/ Mistä löytää etsivän ihmisen? Etsivä etsii, mutta ellei tiedosta etsivänsä? Etsiikö todella? Ja mitä etsii? Ja miksi? Ja miksi ei todella etsi? Miksi 89%sesti vain aikoo etsiä? On etsivinään, mutta unohtaa suunnan, jonne on matkalla ja impulsiivinomaisesti katsoo, mitä katsoo ja unohtaa oman sisältä vaikuttavan tarpeen saada löytää osaa siitä ikuisuudesta, johon itse kuuluu. Eli etsijästä on tullutkin unohtaja?

Kyselijästä vastauksen antaja, vaikka oma ominaisolemus on kokonaan vielä syvintä vastausta vailla? Unohtaa kysellä ja luulla tietävänsä – tämän ajan eläjän kuolettavaksi tekevä asia? Kun on eikä enää kuitenkaan ole; kun onkin muuttunut toiseksi, mitä ei vielä ole, mutta olettaa olevan. Kun ei ole malttanut pysyä ihmisenä, joksi on syntynyt, vaan on ottanut väärän kaistan ja huomannut kadottaneensa kulkusuunnan. Kun on punainen lanka oman sisimpänsä ympäriltä ikään kuin haihtunut?

 

 

 

Käyttäjä Pikemiten kirjoittanut 16.11.2019 klo 10:59

Mieleeni tulee kuin etsisi jonkinlaista tietä kulkea, silloin tällöin sen löytäen, siellä se kulkee kalliolla kukkulalla kuin vanha kulunut polku erämaassa.

En esitä kysymyksiä enää. Totean vain että toivon sinun löytävän perille mielesi labyrintissä.

Käyttäjä keskustelua kirjoittanut 16.11.2019 klo 18:21

Tämän viestiketjun alkuun jäi laittamatta, txt oli kirjoitettu -90 luvun loppupuolella. Toinen txtvastaus viestiisi myös osa samaa tekstiä, välissä vaan toisen viestin aluksi vastaus kysymykseesi. Olin reilusti kolmekymppinen tuolloin. Yksin, lasten kanssa.

 

Käyttäjä Pikemiten kirjoittanut 17.11.2019 klo 10:22

Olet kuitenkin löytänyt itsellesi seuraa pitämään huolta lapsista sen jälkeen. Oletko nykyään onnellisesti parisuhteessa? Ja onko lapsesi kasvaneet jo isoiksi? Kirjoita vain enemmän niitä on hauskaa lukea.

Käyttäjä keskustelua kirjoittanut 17.11.2019 klo 12:29

Tuon elämän, jossa tuolloin elin, koin olevani onnettomassa liitossa onnellinen. Lapset se onni ja valo. Oli ambivalenttia elää niin liki, mutta ilman läheisyyttä, joka ihmisten tekstejä, ja tätä aikaa, lukiessa on itsestään selvyys että selviäisi. Niin moni ei selviäkään. Ei selvinnyt silloinkaan. Elämä rakasti minua, sen tunnottoman elämän helmenä lapset. Kivun kautta syntyi sisältö, kirkkain helmi, joka muillakin näyttää valitsevan omalle kohdalleen lapsettomuuden. Kysyit nykyelämästä. En voi vastata muuta kuin, että olen onnellisesti elossa. Yhä. Kaikenlaisista vaiheista huolimatta.

Käyttäjä Pikemiten kirjoittanut 17.11.2019 klo 14:16

Nyt kuulostat kovin totiselta. Onko kaikki hyvin?

Käyttäjä keskustelua kirjoittanut 17.11.2019 klo 16:17

Nyt on hyvin.

Ajoittain kyllä tuntuu, että niin kauan on ok, kun pysyn kuoressani. Jos raotan sitä, joudun kohtaamaan kipeitä. Silti eteenpäin mielivänä saa suostua kohtaamaan minkä on taakseen jättänyt.