Niin pienestä saakka kun muistan oon pelännyt ja I jonnet elämääni. Vanhemmiten se muuttui hirveästi möykyksi katkeruutta, kyynisyyttä ja vihaa. Turhautunutta ja hemmetin tuskaisaa oloa.
Yläasteella ei ollut yhtään kaveria. Ala-aste ystäväni lähti ja käänti selkänsä sanaakaan sanomatta..
yläasteella olin yksin, hemmetin vihainen ja ihan sama millä asialla joku tuli tokaisin kylmästi ”painu vittuun, tapa ittes” olin tappeluissa mukana ja hakkasin useimmat pojat.
Ambattikoulussa puhkes sit viiltely ja syömishäiriökäytös, olin entistä vihaisempi ja käänsin kaiken itseeni. Näännytin nälkään, söin ja oksensin. Viiltelin ja join rankasti viinaa.
Kaverit käytti mun kiltteyttä hyväkseen ja vei ku pässiä narusta. Suhteet meni päin helvettiä ja viimeisin suhde, onneksi jo entinen sellainen ajoi mut lopulta melkein laitokseen.
Vaikea pitkäaikainen masennus, liuta persoonallisuushäiriöitä, ahdistusta, sosiaalisten til. Pelkoa..

Kaikki mitä oon elämässä yrittänyt on menny päin helvettiä.
Oon yrittänyt olla töissä, en oo ollu riittävän hyvä, en oo jaksanut, oon ahdistunut, ollut vuosia uneton.. toimintakyky romahtaa olemattomista paineista ja saan kenkää alle kuukaudessa..
oon haaveillut helposta ammatista minkä saa ihan amiksesta. Aina, ihan aina kun oon yrittänyt päästä kursseille, luennoille mihin vaan, aina se epäonnistuu, en tuu valituksi ja seinä nousee pystyyn joka kerta,
Koulun kahlasin loppuun, alalla missä en tuu ikinä pärjäämään, .. opintolainaa on enkä tuu ikinä pystymään maksamaan sitä..
aina, aina tulee joku mutka matkaan enkä voi päivääkään olla onnellinen…
enkä uskalla vaikka voisinkin. Kyllä se hymy hyytyy hyvin nopeasti jos sellaiseen olis aihetta.
Mä oon niin väsynyt yrittämään ja pärjäämään elämässä. Ihan mitä tahansa yritän, vaihtoehto B:n vaihtoehtoa ö se menee perseelleen joka kerta.
Mä en kertakaikkiaan enää jaksa… mä heitän pyyhkeen kehään..