Miksi olen täällä?

Miksi olen täällä?

Käyttäjä Nimetön aloittanut aikaan 17.09.2023 klo 18:09 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä kirjoittanut 17.09.2023 klo 18:09

Kaikkea ei voisi hoitaa harkitsematta ensin kunnolla, joitain vain asioita ei voisi harkita kunnolla ellei kirjoita niitä ylös johonkin, eikä salailu aina ole hyväksyttyä, kuten terveydentilaani liittyvien oireilevat raha vaikeudet, jotka johtuvat suurin piirtein siitä ettei ole rahaa tarpeeksi kaikkeen tarpeeseen, jotka ovat ylimitoitetut.

Käyttäjä kirjoittanut 18.09.2023 klo 08:15

Aivan kuin haluaisin enemmän kuin mitään muuta juuri nyt ostaa sellaisen tavaran vaikka minulla ei oikeastaan ole rahaa siihen. Tämän täytyy tapahtua tänään vaikka sille ei olisikaan edellytyksiä. Sellaista tapahtuu vähän väliä minulle, kun saan päähäni että nyt tarvitsen sitä ja tätä.

Käyttäjä kirjoittanut 19.09.2023 klo 12:54

Tilasin valokuvia.

Käyttäjä kirjoittanut 20.09.2023 klo 06:53

Maksoin postikortteja.

Käyttäjä kirjoittanut 20.09.2023 klo 08:22

Kamala myrsky ulkona, kun kävin viemässä roskia roskakatokseen, meinasin jäädä ulos, kun myrsky painoi ulko-ovea kiinni, kun yritin aukaista ulko-oven. Muuten ihan mukava päivä tulossa mutta ulos en mene enää, ja ajatukset myllertää uudessa pankkitilissäni, kun vain tietäisin uuden tilinumeroni niin kaikki olisi hyvin.

Käyttäjä kirjoittanut 21.09.2023 klo 07:39

Mietin mihin kaikki johtaa, kun olen kerta kaikkiaan ollut jo pitempään ahdistunut ja alakuloinen.

Käyttäjä kirjoittanut 21.09.2023 klo 11:36

Menin bussilla kauppaan. Kävin LIDLllä, ostin ruokaa viikonlopuksi. Tulin bussilla kotiin. Matka oli rasittava, jouduin lepäämään monta kertaa. Onneksi oli rullaattori mukanani.

Käyttäjä kirjoittanut 22.09.2023 klo 06:59

Tänään olen kotosalla aamupäivän ja iltapäivällä tulee hoitaja viemään minut suihkuun ja sitä ennen kävi siivooja, ja nyt odotan että pankkitilille tulisi rahaa.

Käyttäjä kirjoittanut 23.09.2023 klo 07:58

Tänään olen kotosalla ja odotan veljeni yhteydenottoa, ehkä se tulee tänään. ja saan nähdä veljeni ja hänen vaimonsa.

 

Käyttäjä kirjoittanut 24.09.2023 klo 08:13

Ostin kirjat veljenpojilleni.

Käyttäjä kirjoittanut 24.09.2023 klo 10:08

Veljeni ja hänen vaimonsa tulevat käymään ja sitten lähdemme käymään hautausmaalla.

Käyttäjä kirjoittanut 25.09.2023 klo 07:44

Eilen kävimme hautausmaalla ja lähdimme etsimään paikkaa jossa tarjottaisiin kahvia, ensimmäinen paikka oli kiinni, mutta toisesta paikasta saimme kahvia ja munkkirinkeleitä.

Käyttäjä kirjoittanut 26.09.2023 klo 10:00

Eilen kävin apteekissa ja kaupassa, ja sain tietää että sininauhan ohjaajani vaihtuu, ja saisin uuden ohjaajan, ja mahdollisesti uudet käyntiajat. Ehkä menen kahden viikon välein käynteihin, vaikka kerran viikossa on tuottanut hankaluutta koska on niin harvoin.

Käyttäjä kirjoittanut 29.09.2023 klo 10:47

Olen lukenut 2 päivää hyvää kirjallisuutta.

Käyttäjä kirjoittanut 03.10.2023 klo 18:57

Luen edelleen hyvää kirjallisuutta, mutta on hyvä pitää välillä taukoa.

Käyttäjä kirjoittanut 04.10.2023 klo 12:25

Kaaduin sunnuntaina naamalleni ja satutin nenäni, mutta se on alkanut parantua jo. Jotenkin olin vain niin kiireinen kun yritin ehtiä bussiin, etten kuunnellut varottavaa ääntä päässäni ja törmäsin likakaivonkulmaan maassa, josta suistuin rähmälleni rullaattorin päälle. Sattui pahasti.