Miksi ihmiset haluavat hallita muita?

Miksi ihmiset haluavat hallita muita?

Käyttäjä partakalle aloittanut aikaan 13.01.2015 klo 11:27 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä partakalle kirjoittanut 13.01.2015 klo 11:27

Olen kauan ollut sitä mieltä, että narsisteja ei ole olemassa. Tiedän että tämä kuulostaa joistakuista ihmisistä ärsyttävältä väitteeltä. Minä en kuitenkaan jaksa uskoa, että olisi olemassa täysin tunteettomia ihmisiä. Luulen, että nekin joita pidetään narsisteina, tuntevat lämpöä ja rakkautta jotakin muutakin kuin itseään kohtaan.

On silti totta, että on paljon ihmisiä, jotka haluavat hallita muita. Yleensä tällaista halutaan, koska siitä on jotakin hyötyä. Uskon että hyödyn hakeminen ohjaa ihmisten käyttäytymistä. Hyötynäkökohtia tarkastelemalla on myös kenties mahdollista ymmärtää ihmisten käyttäytymistä.

Valtaan, toisten hallitsemiseen pyrkivät ihmiset tavoittelevat jotakin muuta kuin valtaa sinänsä. Haluavatko he vaikuttaa jonkin tietyn seikan muuttamiseen mieleisekseen vai katsovatko he jopa olevansa niin fiksuja, että koko maailman asiat olisi viisainta uskoa heidän päätettäväkseen, se varmaankin vaihtelee eri ihmisten välillä.

Käyttäjä kirjoittanut 13.01.2015 klo 16:05

Minä olen sellainen joka kuvittelee, että maailma olisi parempi paikka, jos saisin päättää enemmän maailman asioista.

Käyttäjä partakalle kirjoittanut 13.01.2015 klo 16:54

Tunnetko lämpimiä tunteita toisia ihmisiä kohtaan? Ja miksi haluaisit päättää maailman asioista? Onko jokin erityinen asia, jonka haluaisit maailmassa muuttaa toisenlaiseksi?

Minä uskon, että kaikki ihmiset haluavat toteuttaa itseään siten, että saavuttavat tunteen hyväksytyksi tulemisesta. Tämän itsensä toteuttamisen tarpeen täytyttyä ihminen varmaankin rauhoittuu eikä pyri hallitsemaan itseään suurempia kokonaisuuksia.

Jostakin syystä joillekin jää päälle halu "nitistää" joku tyyppi. Ehkä he sitten toteuttavat itseään sillä tavoin? Toisen nitistäminen kuvaannollisestikin on tietysti väärin.

Käyttäjä kalex kirjoittanut 13.01.2015 klo 16:57

partakalle kirjoitti 13.1.2015 11:27

Olen kauan ollut sitä mieltä, että narsisteja ei ole olemassa.

Valtaan, toisten hallitsemiseen pyrkivät ihmiset tavoittelevat jotakin muuta kuin valtaa sinänsä. Haluavatko he vaikuttaa jonkin tietyn seikan muuttamiseen mieleisekseen vai katsovatko he jopa olevansa niin fiksuja, että koko maailman asiat olisi viisainta uskoa heidän päätettäväkseen, se varmaankin vaihtelee eri ihmisten välillä.

Minä puolestani olen hyvin vakuuttunut että narsisteja on ja tunnenkin pari idioottia.

Narsistin suurin päämäärä on puolison täydellinen alistaminen oman käskytyksen alaiseksi. Esim. narsisti voi pakkosyöttää puolisonsa niin lihavaksi ettei tämä muille kelpaa. Kyse on silloin toisen kehon omistamisesta. Narsistit rääkkäävät puolisoitaan pirstomalla heidän itsetunnon vahtimalla jokaista askelta. Siinä kyse on mielen omistamisesta. Narsistin puolisolla ei ole omiin tekemisiinsä yhtään valtaa, kaikki tekeminen lähtee narsistin käskystä. Narsistista ei myöskään voi erota.

Listaa voisi jatkaa loputtomiin mutta tarvinneeko. Sivusta seuranneena voin vakuuttaa että narsistin kanssa parisuhteessa eläminen kova kokemus. Jaksamista kaikille narsistien kanssa eläville.
🙂👍

Käyttäjä partakalle kirjoittanut 14.01.2015 klo 11:50

Muutamia huomioita nimimerkille kalex. Jos nämä nk. narsistit olisivat idiootteja, miten he oikein kykenisivät alistamaan muita ihmisiä, edes puolisoitaan? Miten ihmistä pakkosyötetään?

Minulle tulee usein sellainen olo, että ihmiset nimittävät narsisteiksi niitä, joitten kanssa eivät tule toimeen ja jotka vain pelaavat sosiaalisia pelejä taitavammin. Joittenkin ihmisten kanssa on vaikea tulla toimeen. On myös ihmisiä, joitten on vaikea tulla toimeen kenenkään kanssa.

Ylen uutisten nettisivuilta luin hiljattain, että narsistit valitsevat uhreikseen ihmisiä, jotka eivät ole helposti manipuloitaviksi. Heitä narsistit alkavat eristää muitten seurasta näin nujertaakseen heidät. Jos ajatellaan, että narsisti on mennyt naimisiin tällaisen ihmisen kanssa, niin onhan se narsisti silloin kyennyt vakuuttamaan puolisonsa ainakin suostumaan kanssaan naimisiin! Minusta tässä ei jokin täsmää. Jos ihminen suostuu narsistin puolisoksi, mikä on tämän henkilön oma vastuu, kun hän huomaa menneensä naimisiin narsistin kanssa? Miksei narsistista muka voisi erota? Rahan takiako?

Minulle on tullut sellainen vahva epäilys, että narsisti on termi, jolla eri ihmiset tarkoittavat eri asioita. Tuntuu siltä, että narsisti-termiin liitetään esim. uhkailu, joka on enemmän laki- kuin lääketieteeseen kuuluva piirre. Mustasukkaisuus taas lienee ihmiselle aika tyypillistä käytöstä, eikä siten mikään sairaus. Yhteistä kuitenkin on, että narsistin kanssa vaikuttaisi olevan vaikea tulla toimeen. Jos ihminen haluaa hallita muita, hänellä lienee tälle tavoitteelleen jokin päämäärä. Sen päämäärän selvittäminen olisi varmaan paras tapa edetä sotkeutuneissa ihmissuhteissa.

Käyttäjä kalex kirjoittanut 14.01.2015 klo 14:00

partakalle kirjoitti 14.1.2015 11:50

Muutamia huomioita nimimerkille kalex. Jos nämä nk. narsistit olisivat idiootteja, miten he oikein kykenisivät alistamaan muita ihmisiä, edes puolisoitaan? Miten ihmistä pakkosyötetään?

Koska narsistit ovat sairaalloisen ylimielisiä ihmisiä joiden kanssa on mahdotonta tehdä yhdessä työtä. Sattui olemaan aikoinaan työkaverina narsisti. Narsismi on mielen sairaus ei luonnetyyppi, eikä erityisosaamista.

Pakkosyöttö on helppoa. Ensin esim. narsistimies kertoo vaimolleen pitävänsä pulskista naisista ja alkaa sitten ostamaan tälle lihottavia herkkuja joita naiset muutenkin syövät mielellään. Jos vaimo alkaa tarkkailla painoaan, narsisti piilottaa vaa-an ja kertoo vaimolle ettei tämä ole vielä riittävän pulska ja houkuttelee vaimoaan, ettei voi tätä rakastaa jos tämä ei ole pulska. Pakkosyöttö herkuilla jatkuu vuosia ja kun vaimo on saatu riittävän pulskaksi, alkaa narsisti solvata vaimoaan liian lihavaksi. Verrata tätä syöttösiaksi ym. ym. halventamisella. Vaimoparka ei tietenkään pysty laihduttamaan koska hän on tottunut herkkuhin. Narsisti kiusaa puolisoaan loputtomiin samoilla metodeilla, ettei voi rakastaa vaimoaan ellei tämä muutu, hänen mieleisekseen. Vannoo ikuista rakkauttaan, mikä onkin totta.

Narsisti osaa olla puoleensa vetävä silloin kun sen aika on koska tarvitsee ihmisiä lähelleen, joita voi sitten alkaa kiusaamaan. Ei siihen tarvita kuin kohtalaiset näyttelijän lahjat. Narsisteilla onkin kaksoispersoona ja kumpaakin osaavat tuoda esiin niin ettei sitä huomaa sellainen joka ei häntä entuudestaan tunne. Sairaalloisen minänsä pitää visusti piilossa ennen papin aamenta ja lumoaa kaikki hienolla käytöksellä. Pomolleen narsisti on ihanne työntekijä.

Varmaan narsisteja pystyy myös vastustamaan mutta itse katsoin helpommaksi vaihtaa työpaikkaa mutta valitettavasti tämän vaimo on sukulaiseni, joten joudun läheltä seuraamaan tämän parin elämää. Mustasukkaisuudesta siinä ei ole kyse mutta kyllä sekin on sairaus. Nimittäin sairaalloinen mustasukkaisuus joista perhesurmat usein miten johtuvat. Narsisti ei kuitenkaan ole mustasukkainen, hänellä ei ole siihen mitään syytä sillä puoliso on täysin alistettu ja pysyy vierellä. Eroa vaimo ei voi hakea sillä narsisti vannoo rakastavansa vaimoaan yli kaiken ja ettei voi elää ilman häntä, mikä onkin totta, ja vaimo uskoo että mies voi vielä muuttua kunhan hän on kärsivällinen ja rakkautta vaimo ei voisi muualta saada. Lapsia narsistimies myös haluaa mahdollisimman monta, joilla hän vangitsee vaimonsa kotiin.

Ylen nettiuutiselle en anna penin arvoa, en edes kanavalle enää. Tosiasiassa narsisti valitsee puolisokseen helposti rakastuvan ja työkavereikseen muuten naiveja ihmisiä. Sellaisia joita on helppo vedättää, jotka sulattavat melkein kaiken nöyryytyksen ilman vastarintaa.

Käyttäjä LonelySoulz kirjoittanut 27.01.2015 klo 17:45

Edelliseen viestiin vastaten, tunnen erään tällaisen henkilön, joka uhkailemalla, kiristäen ja muut "hurmokseensa" vetäen pyrkii ohjailemaan ihmisiä miten haluaa, uhrinsa valitsee nimenomaan kuten mainitsit! Tällainen henkilö pyrkii kiinnittämään toisten huomion ihmisiin, jotka kokee "helpoksi saaliiksi" kaivaen entisiä asioita pinnalle uhristaan niin paljon kuin mahdollista-samalla siirtäen huomaamatta huomion muualle itsestään ja omista touhuistaan. Pian tällainen sairaalloisen vallankäyttäjä saakin suurimman osan ihmisistä puolelleen, lukuunottamatta heitä jotka ajattelevat itsenäisesti ja huomaavat, etteivät asiat välttämättä olekaan niin mustavalkoisia kuin hän antaa ymmärtää. Moiset ajatukset narsisti pyrkii lopettamaan alkuunsa kääntäen pakan ns.ympäri tai viemällä huomion jälleen harhaan. Monissa työpaikkakiusaajissa on tällaisia henkilöitä valitettavasti ja myös muualla. Nämä ihmiset kannattaa tunnistaa ja välttää mahdollisimman kaukaa, sillä he pyrkivät käyttämään valtaansa myös ystäviinsä, silloin kun ystävyyssuhteissa tulee rakoilua tms.