Jos on nähnyt jo tämän elämän ja haluaisi pois, niin miksei poistua maailmasta? Jos vain uskallusta on..? Kun on ravannut jo 12 vuotta lääkärissä, eikä mikään auta. Jos kuolemalla pääsee taivaaseen? Se sentään lohduttaa… Jos ei jaksa olla enää kenenkään kanssa tekemisissä? Jos on täysin uupunut olemiseen? Minkä takia im olisi moraalisesti väärin? Onko täällä pakko olla? Toisaalta joutuuko im:n tekijä vastuuseen teostaan kuoleman jälkeen?
Eläminen on kivaa. Katso syksyistä luontoa, se tekee elämisen mukavammaksi. Kaikki on niin melankolista, ettei ihminen vastaavanlaiseen kunnollisesti kykene, mutta luonto kykenee.
Voi eläminen välillä kivaakin olla, mutta olisipa se koko ajan.
Se on tietenkin liikaa vaadittu.
Luonnosta toki voi saada voimaa.
Mutta kun tuntuu siltä, että on joka päivä ylitettävä itsensä.
Eipä tässä muuta voi kuin pakottaa itsensä tekemään asioita. Elämähän kuitenkin on pääosin kovaa...
No, miten sen ottaa.
Voi elämä olla kovaakin kuin kivi. Ja muskaantua samalla tavalla kuin kivi tai kallio.
Se on itsestä kiinni.
Luulen että kaikki ei ole itsestä kiinni. On sairauksia jne.
Elämään täytyy suhtautua kunnioittavasti ja varoen. Mikään ei ole varmaa.
Jotkin asiat ovat itsestä kiinni toki.
Olen tässä ajatellut, että miksen ala vain ryyppäämään? Olen kohta 31-vuotias. Minulla ei ole rakkaussuhdetta. Vanhempia näen välillä ja myös kavereita. Mietin vain että mikä minua enää estää. Miksen vedä vain elämää viemäristä alas?
Kuoleman pelkohan se on mikä estää. Mutta mitä sitten vaikka kuolisi? Olen kyllästynyt elämään. Tarvitsisin jotain seikkailua. Matkaa. yms.
Tuntuu että on jo nähnyt niin kaikenlaista, että mitä nähtävää enää olisi. On tavallaan nähnyt tämän elämän arjen. Miksei sitä voisi vain juhlia yötä päivää? Kysyn vaan...
Mikset alkaisi ryyppäämään? Siksi, koska se ei auta.
Elämä on kovaa, ja elämä on kivaa. Se on yhtä vuoristorataa. Välillä pelottaa niin maan penteleesti, välillä ei tunnu missään, välillä on hirmu hauskaa. Jos haluaa nähdä ne kauniit maisemat sieltä huipulta, niin sinne ylös on ensin kiivettävä, ja se voi olla tosi raskasta. Jos vaunusi on juuttunut siihen kohtaan, minkä olet jo nähnyt, pitää vaunu tuupata eteenpäin. Sekin voi olla tosi raskasta. Mutta mahdollista.
Seikkailun ei tarvitse olla suuri, jotta se vaikuttaisi arkeen. En tiedä elämäntilanteestasi tarkemmin, mutta tässäpä outo ehdotus: kokeile tehdä jotain pientä eri tavalla. Jotain pientä poikkeavaa arjessa. Kokeile oudointa ruokareseptiä jonka löydät. Lähde kävelylle ja heitä lanttia joka risteyksessä siitä mihin suuntaan käännyt. Mene sanomaan ventovieraalle vanhukselle päivää. Lähde aamulla ulos ikkunasta oven sijaan. Aloita tyhmänkuuloinen harrastus. Mene metsään ja kiipeä puuhun. Lähetä pullopostia. Mitä tahansa, mitä et normaalisti tee.
Et ole vielä nähnyt koko elämää. Löydettävää on vielä paljon.
Tuo voisi toimia, että tekee jotain poikkeavaa. Esim. vaihtaisin kävelyreittiä. Mikä minua toisaalta enää estää? Olen vapaa. Niin hirvittävää kuin se onkin. Täytyy vain kaivaa se sisu taas esiin. Kyllä sitä aina on ollut, mutta sitä ei ole käyttänyt tarpeeksi.
Sisu ennen kaikkea elämän muutokseen. Vielä kuitenkin elän. Vaikka on huolia, murheita, vaivoja. Niin silti minä elän. Minä olen itsenäinen.
Kuitenkin minua vaivaa juuri se vapaus. Että voisin tehdä vaikka mitä (tuon vapauden nimissä) mutta kuitenkin teen aina samoja asioita. Miksi näin? Sitä en tiedä. Minkä takia on niin vaikeaa poiketa perinteisestä? Minkä takia teen aina saman kävelylenkin? Se on se ydin kysymys...
Nyt tulee toinenkin kielikuva: Eräästä kirjasta joskus luin, että elämä on kuin vankkurit tiellä. Kun samaa reittiä ajaa kerta toisensa jälkeen, pyörien ura syvenee. Mitä useammin uraa pitkin ajaa, sen syvemmäksi ura käy, ja sitä vaikeampaa on kammeta vankkureita urasta pois. Mutta joskus ei tarvita kuin pieni kivi, joka kampeaa pyörän uudelle reitille. Pieni kivi, pieni teko, pieni kimmoke. Pieni muutos. Jos kiviä ei uralla ole, niin laita se sinne itse.
Minullakin on vaikeuksia päästä omasta urastani pois ja muuttaa suuntaa. Tämä oli hyvä muistutus itsellenikin. Täytyypä muistaa keksiä joku pieni seikkailu tälle viikolle ja vähän töniä vankkureita.
Tuo voi olla totta. Elämän tulisi olla jonkin asteinen seikkailu. Saa ajatukset muualle kun lähtee kodistaan ja näkee maailma ja elämää.
Toisaalta se ura saattaa olla turvana. Mutta toisaalta se saattaa tuottaa kärsimystä.
Pitää rikkoa joitain muureja että voi vaihtaa elämänsä suuntaa. Niin luulen.
Luulen myös että elämässä täytyy välillä vain rentoutua ja löhöillä. Luulen ettei elämän tarvitse olla pelkkää suorittamista...
Välillä vain voi kuunnella musiikkia ja katsoa ikkunsa puita. Täytyy armahtaa itsensä välillä. Täytyy antaa aikaa, että haavat paranee. Täytyy vain nauttia maailman kauneudesta. Siinäkään ei ole mitään pahaa... 🙂
Usein ihmisen maailma on jossain nautinnon ja rutiinien välimaastossa On hienoa joskus vain katsella pilviä. Kuitenkin me olemme maan päällä vain kerran...