Miul on ollut naapureita joka lähtöön mut nyt on mittas täysi.
En tiiä oliko kaiken huippu kun en saanut naapurin mielestä tuulettaa rivariasuntoni omalla takapihalla petivaatteitani vai se että poikani kuivatti pestyjä mustia t-paitojaan taloyhtiön pyykinkuivatuspaikassa ulkona niin mummot valitti että on niin surullisen värisiä vaatteita. Vaiko se että seinänaapuri rivarissa soitti yöllä klo 22 että meiltä tulee tupakansavua heille... meillä ei kukaan koskaan ole tupakoinut.
Tai että ikkunassa oli verhot vinossa 🤕
Sydän huutaa omaan mökkiin!

"Tääl yksinäni kirjoittelen..."

Heips,
Olen itse myös sellainen joka suurinta osaa sanomaansa katuu heti sanottuaan.
Tilanne voi olla aivan normaali, mutta sen jälkeen tulee fiilis "minkä takia sanoin tuota, miks en vaan ollut hiljaa ja jatkanut matkaa". Ja tilanne on loppujen lopuksi ollut puhe vaikka säästä.

Tätä tapahtuu viikoittain, joskus on heikompia hetkiä ja sitten joka ikinen hetki kaduttaa.

Ei ole diagnosoitu mitään, koska en uskalla/kehtaa mennä lääkäriin. Nykyään vaan ei saa rauhaa unista, niin ajattelin mennä lääkärissä käymää joskos sais kunno unipillereitä. Ei jaksa enään puolikuntoisena pörräillä menemään.

Mutta ymmärrän tuon katumuksen tilanteiden jälkeen, ei kiva fiilis ja kun siitä ei pääse yli hetkeen. Uskon että johtuu huonosta itsetunnosta ja kaikesta muusta, mutta en ole lääkäri millään alalla niin ei pysty sanomaan...

Onneksi vkl, pääsee nauttimaan luonnosta...

Onkohan täällä muita ateisteja?
Minä olen totaalisen pettynyt uskontoon ja uskovaisiin jotka eivät omassa käytöksessään noudata noita toisen ihmisen huomiomaan opettavia puheitaan ja korulauseitaan.

On taas kurja olo. Kumma että joillakin ihmisillä on tarve päteä ja olla olevinaan aina oikeassa. Itse kun haluaisin vaan elää.omaa hiljaista elämääni omassa rauhassa ja antaa muiden tehdä myös niin.
Miul on ollut henkilö joka riivaa minua vaikka itse toivon etten olisi koskaan kuullutkaan tästä. Ei liity tähän ryhmään.
Tää kylmyys ja ikuinen sade syö hermoa ja vie mielen alas.

Kukkuu Nymph ollaan tulossa kahveelle karvasäärien kanssa, pistäppäs pannu porisemaan. Et kyllä kauaa meitä jaksaisi vakavalla naamalla katsoa. Vakavissaan..tuollaisia ihmisiä, joita mainitsit kirjoituksessasi on varmaan meillä kaikilla. Rasittavia energiasyöppöjä. Kun vaan voisi potkaista ne jonnekin, missä pippuri kasvaa. Voimia päivääsi ja kisuille suukkoja.

Tervetuloa vaan Dahliakukka kissoinesi 🙂🌻
Oliskin kiva oikeesti saada päiväkahviseuraa 🙂
Mieleni ei nyt vaan anna rauhaa tuon/noiden kiusaajieni vuoksi. Kuinka eräät ihmiuset voivat olla niin armottomia ja uskoa kaiken ottamatta selvää asioiden oikeasta laidasta.
Paniikki kulkee mukanani.
Tää sääkään ei anna armoa asiaan kun taas sataa. Kroppa on kipeä kun eilen ajattelin hukuttaa piinaavat ajatukseni fyysiseen raatamiseen. Sain siitä vain kropan kipeäksi. mutta silti pyörii päässä asiat.

Menossa minulla on nyt varsinainen kiirastuli 😭
En tiedä miten sen kestän eikä ole ketään kelle kertoisin.

Voiko tulla enempää jos tuntuu että kaikki kaatuu niskaan... tuleeko se lopullinen potku päähän mikä kaataa kaiken. Kuinka paljon voi tulla vielä kunnes ei vaan enää jaksa.

Minä lopetin katumisen pari vuotta sitten, kun huomasin että se syö vain kaikki voimavarani.
Pyytelin anteeksi ihmisiltä vaikka samaan aikaan kyllä mietin etten ollut mitään väärää tehnyt.

Itsekin mietin samaa joskus. Tuntuu kammottavalta ajatella omaa itseäni ja antas ajatusten tulla. Tuntuu, että mielestä löytyy vaikka mitä. Yhdessä tilanteessa tulee toinen ja toisessa toinen. On helvetin vaikea yrittää saada ajatuksia kasaan. Sitten kun yritän kirjoittaa niitä unohdan puolet niistä. Tuntuu todella ahdistavalta yrittää tulla toimeen vahvojen ihmisten kanssa, jotka ovat tehneet yksin kaiken. Äitinikin jätti minut ihan yksin, ajatelessaan vain itseään. Mietin joskus, että jos hän olisi oikeasti halunnut saada minulle onnellisen ja hyvän elämän hän olisi laittanut oman perheensä myös etusijalle. Tuntuu ettei ole perhettä, työtä, ammattia eikä ystäviä. Kuka minsta välittäisi. Ei varmaan kukaan. Kaikki haukkubat ja nimittelevät säälittäväksi paskaksi. Äitinikin yrittää niin tehdä, mutta hänen mielestään hänellä on tätsi oikeus pikkuisen kiusata mua. En vain voi koskaan ymmärtää sitä miksi jättää oma perhe näin ja ajatella vain itseään. Toivon vain, että äitini olisi joskus sanonut nuoruudessa yhtä ilkeästi kuin nyt. "En sitten halua ottaa sua enää mökille mukaan ennen kuin ihmistyt". Tuntuu jatkuvasti pahalta. Hän teki kerroi kaikille käyttäytymisestäni, mutta omasta mielestä hänen tehtävänä olisi ollut saada minut järjestykseen. En ole ikinä käyttänyt alkoholia enkä bilettänyt yms. Tuntuu vain niin pahalta.

Kun nyt puheenaihe vaihtui pahasta olostani katumiseen ja anteeksipyyntöön / antamiseen niin voin kertoa että kun pettyy jopa anteeksipyyntöön ja kokee että se ei ole vilpitön, lakkaa antamasta anteeksi ja luottamaan siihen. Kun pyydetään anteeksi ja seuraavassa hetkessä taas loukataan niin mitä merkitystä sillä on? Minulle ei.
Viime aikoina olen saanut tuntea tätä kuten myös menneessä. Anteeksipyyntöä voidaan käyttää vain saadakseen itselleen mielenrauha ja asia pois päiväjärjestyksestä.
Anteeksipyyntö voi toki olla myös vilpitön. Senkin kun kokisi!

Ketään ei kiinnosta tietää miksi toisella on paha olla. Oma itse ja oma olo on se mikä tuntuu merkitsevän.

Nymph pienoinen, tiedän niin tasan omassa elämässänikin, mistä kirjoitit. Olen huomannut, että minulta pyydetään anteeksi, että pyytäjä itse saisi mielenrauhan. Vailla todellista ajatusta, että edes yrittäisi miettiä miksi minä niin mieleni pahoitin. Olen lakannut anteeksiantamasta, minä pistän suhteen poikki, jos huomaan epäaitoutta. Se on siinä. Minä en ole likasanko, jonka pakko ottaa kaikki vastaan. Minulla on oikeus odottaa sydämestä tulevaa anteeksipyyntöä, niinkuin meillä kaikilla. Minä uskallan kyllä sanoa toiselle, jos huomaan loukanneeni, että syy minussa, olisi pitänyt ajatella ennenkuin aukaisin suuni. Mutta joillekin se vaan on ylitsepääsemätön asia. Syy aina minussa, kun olen niin omituinen, joka loukkaantuu vaikka mistä. Niin olen omituinen, mutta eikö minua voisi sellaisena kunnioittaa.
Kuinkas karvaiset kamusi? Haittaako heitä kuumat ilmat? Minä koitan vähän säännöllestellä omiani, ettei ihan paahteessa maata tai kävellä. Tuntuvat nauttivan aamuista enenmän. Tänäänkin oli +4 aamuulkoilulla.

Dahliakukka, kiitos että kirjoitit tänne 🙂🌻
Karvakamuni ottavat lämpöiset päivät ja varsinkin illat innolla vastaan.
Iltaisin olisivat vaikka kuinka myöhäiseen ulkona ja jahtaavat ötököitä joita minun silmäni eivät edes erota mutta kissoilla on hyvä näkö hämärässä.
Päivät nukutaan eikä terassi tunnu tänä kesänä olevan liian kuuma paikka.
Tein aitaukseen niille sellaisen pienen kissahuvilan joten sielläkin saisi köllötellä. On siellä joskus nukkuneetkin.
Harmittaa kun tekisi mieleni viedä yksi kissoistani näyttelyyn ihan mielenkiinnosta mutta kasvattajalta en saa ohjeita ☹️
Taas on tulossa ihana lämmin kesäpäivä ja nyt aamulla on suloisen lämmintä ja tuoksuu 🌻🙂🌻

Terkkuja täältä. Kolme tassua vilkuttaa ja minä laitan rapsutuksia kisuille ja sinulle terkkuja 🌻🙂🌻

Voi, kuinka mielelläni rapsuttelisin ja höpisisin hassuja kateillesi. Juuri tänään puhelin vanhenmalle katilleni, että minulta puuttuu varmaan kaikki äitiyshormoonit, kun lapsia melkein pelkään ja en osaa heitä ihastella enkä puhua mitään. Lässytän sitten kateilleni. Hm..ompa outoa, ettei kasvattajasi neuvo näyttelyiden suhteen. Toisihan se mainetta hänellekin. Kuulutko mihinkään rotuliittoon, sieltä ainakin luulisi saavan neuvoja..minä en ole yhtään näyttelyhenkinen, vaikka kattini ovat näyttelytasoisia ja kasvattajani etenkin kehuu turkkeja. Varmaan ulkoilu, hyvä sapuska ja jatkuva harjaaminen vaikuttaa. Muistan, kuinka oikein säikähdin kun ensi kertaa muuttivat kevätvärit turkkeihin. Isäntä oli kuin nokikeppi ja tytär aprikoosikermaa. On kuulemma ihan normaalia. Minulla on aivan ihana kasvattaja. Meistä tuli ystäviä. Suukkosia pienokaisille.