Niin, ihanaa tämä kevät sää. Aurinko paistaa, ja on jo hyvinkin lämmintä.
Kiva, kun saa pukeutua vähän keväisemmin, talvitakin on jo saanut jättää pois.
Kevät tuo mulle kyllä masennustakin, ehkä tämä yhtäkkinen valon lisääntyminen.
Välillä on ollut henkisesti niin uupunut olo, mutta ehkä se tästä helpottaa.

Iloista mieltä 🙂🌻

Moi pippa. Kiva kun kävit 🙂
Miulla oli katastrofimieliala kun nuorin kissani katosi.
Yöllä oli tää Houdini päässyt aitauksesta livahtamaan ja aamulla ei näkynyt eikä kuulunut 😞
Sitten vaan etsimään ja etsintäkuulutuksia jakamaan. Kävelin koko päivän itseni näännyksiin etsimässä retaletta mutta en löytänyt. Lapseni ja miniäkin kävivät.
Yö meni kun otin uninapin.
Seuraavana aamuna sitten eräs ihana ihminen soitti että kissan tuntomerkkeihin sopiva miuku olisi heillä tallessa. Voi taivas että olin huojentunut ☺️❤️
Hienoa että tuollaisia avuliaita ihmisiä on olemassa. Siellä naishenkilö sanoi että hänelläkin on kissoja joten ymmärtää huoleni.
No, nyt on katti kotona hyvin väsyneenä (päivän ja yön valvonut kaiketi) ja nälkäisenä kuin leijona. Myös erittäin likaisena, missä ojassa lie kumunnut.
Tätä ei kaikki ymmärrä miten joku kisu voi olla niin tärkeä. Onneksi joku sentään.

Ai miten ihania keväisiä päiviä ollut 😀
Olen haravoinut ja laiskotellut terassilla auringossa ja kumpikin teki hyvää.
Kyllä tää elämä on mahtava juttu. Tätä lisää niin pitkään kuin mahdollista ☺️❤️

Pet-Expossa on käyty. Oli mahtavaa nähdä kaikkia erilaisia ja erikoisia kissoja ja muitakin eläimiä.
Tosin olin odottanut koko messulta paljon enemmän.
Kissat ei tunnu kärsivän lainkaan edes tuosta touhusta. Koko päivän saavat makoilla häkissä turvallisesti ja välillä nauttia ihmisten hellittelystä ja kiinnostuksesta. Siellä ne köllötti, ei tuntuneet yhtään stressaantuneilta.
6 tuntia meni kuin siivillä, loppupuolella teki kyllä mieli riisua kengät ja laittaa villasukat jalkaan 😉
Näyttelykärpänen puraisi minuakin ja nyt alan tosissani tuumimaan että jospa mentäisiin kahden kissani kanssa. Nää miun mirrit näyttää oikeasti paljon muhkeammilta kuin siellä rotutoverit.
Äsken pesin just yhden kissan vaikka olo onkin kuin olisi juossut maratonin vaan sainpahan tehtyä ja kissasta lähti hurjan likainen vesi vaikka kuukausi sitten pesin.
Illalla on viimeinenkin pestävä että on se pois ohjelmasta.

Pääsiäinen, yksi turha pyhäpäivien ketju taas. No onneksi on luvattu hyvää säätä.

Lapseni täytti 30v. Tein hänelle kakun ja lohipasteijoita.
Mihin vuodet häviää? Kuin eilen olisi ollut taapero 😍

Onnea lapsukaiselle! Minun esikoiseni täyttää syksyllä 20v. Minäkin mietin, että mihin ne vuodet vierähtivät. Vastahan hän oli pieni ja nyt jo aikuinen. Ja vähän tunnen kyllä itseni vanhaksikin.

Hei repulla, kiitos visiitistä 🙂
Taas tulin huomaamaan kuinka totta on että mitä enemmän tuntee ihmisiä sitä enemmän arvostaa lemmikkejä.

Anteeksi kirjoitusvirhe, repukka 😉

Eikä kommenttini liittynyt mitenkään sinuun, on vaan tapahtunut taas jotain mikä saa mielen maahan.

Olipa mielenkiintoista. Tapasin eilen kauppareissulla entisen kolleegan eri osastolta kuin mie olin.
Sanoin hänelle että kukaan ei tiedä millainen se miun ex-kolleega voi olla. Millainen piru ihmiseksi. Yllätyksekseni hän sanoi että joo, kyllä siellä se tiedetään.
Että pomokin tietää mutta eivät puutu. Kuulemma selän takana osastonhoitaja oli hakuunut sen ja tää pässi luuli ja kehui miullekin aina kuinka mukava se pomo on ja hänen ystävä.
Tuntui kyllä hyvältä, en olekaan ainut. Olen aina kuvitellut että vain mie oon sitä mieltä ja muille näyttää eri naamaa. Mikä helpotus. Harmi vaan että ehdin jo palaa loppuun.
Kerroin hänelle kaiken siitä millaista työpaikalla oli, en ole koskaan kertonut kuin terpalleni ja lekurille.
Jos menee ex-kolleegan korviin niin so what, mie en häviä enää mitään. tietäis ainakin mitä mieltä olen. Muutoin en saa tilaisuutta sille sano. Enkä edes halua nähdä koko naista koskaan.

Minulla pääsiäinen meni itkiessä juuri tätä mihin aika on kadonnut en olut isäni iotona käynyt vuodiin ja kävin siellä olin jostain syystä pelännyt lapsuuden kotiani nähdä ne tutut huoneet liikaa muistoja liikaa tapahtumia, lapsuus,teini-ikä se katosi vaan johonkin lapsuus ja teini-ikä oli minuöle pahin aika mitä elämässä oli . Aikuisuus ollut parempaa lähemmäs 25v lähtien on sitäkin enne elämä ollut hyviäkin tapshtumia ja aikoja. Isälläni käytyä masennuin kun hän kertoi syöpä jalassa on kylläkin pahinmmassa tspsuksessa pahempaa. Kaikesta hän keksi negatiivista jot3n päiväni oli pilalla. Yritin kaikin keinoin tehdä tästä päivästä hyvän muttei se onnistunut. Ja viimeviikolla sain tietää se on pahempi sairaus. Joten aloin ajtella minne meni omakin elämä se aika kun en käynyt hänellä näimme vain autokyydeillä kotiin. Mutten ajattelisi yhtään toisin tai tekisi asioita eri tavalla ,koska me olemme mitä olemme ihmisinä.

Tuntuu vain etten pysty olemaan pitkiä aikoja ajattelemtta asiaa se vain tulee mieleen, kun on aikaa. En haluisi nähdä nuorella iällä lisää ikäviä asioita niitä meidän perheessä ollut rutkasti. Mielenterveys ongelmia, suhteiden loppumista, yksinäisyyttä no ohan näitä muillakin suomessa. Jotenkin olen aina vaanlohduttautunut ajatulsella, vanhempani ovat siellä lähellä ja ainakin Isäni on terve ja minä itsekkin. Mietin kun hän on poissa perheestäni katkeaa ainut side sukuun ,kun eivät he minulle kirjoita. Näin katoaa elämästäni suuri asia lapsuuden koti ja kuvittelin olisimme pitkään yhdessä no en voi tietää kauan phänelläon aikaa. Kadun etten ole uskaltanut enemmän nykyään uskallan enemmän,mutta monesti emlin vieläkin lähdenkö johonkin juttuun mukaan. Empiminen johtuu että en koskaan tiedä miten tulen jaksamaan tai toinen sanon aina en minä nyt mene selitellen no kun siksi ja tämän takia. Myöhemmin kadun taas jäi minuöta ihan hyvä juttu väliin vaan kun mietin liikaa.

Sain viimein maanantaina laitettua uuden nurmikon kasvamaan ja eilen sitten manasin kaatosadetta joka pyyhki mennessään pintamullan ja siemenet veks.
Turhaa työtä ja sadeta on luvattu tällekin päivälle.
Ei auta muut kuin laittaa ne paikat uudestaan mistä vesi huuhteli mullat pois. Ei ole satanut ties milloin ja tottakai sataa kaatamalla just sitten kun saan tehtyä homman joka on odottanut keskeneräisenä kuukauden 😠

Muutenkin nää sadepäivät on kurjia vaikka tarpeellisia kun sataisi kohtuudella eikä kaataen.
Ei saa sisälläkään tehtyä mitään vaikka telemistä piisaa.
Toivon että pitäisi edes viikonlopun ja ensi viikon upeat säät paikkansa.

Nurmi on korjattu ja ainakaan ei ole luvassa kaatosadetta.
Ihanaa, eka ihan oikeasti lämmin kesäpäivä. Eilenkin oli lämmintä mutta tänään tuntuu tulevan kunnolla lämpöä 😀 Nautin nyt tästä vaikka toki nää päivät on rajallisia vaan sitä en jää miettimään.

Sain eilen tehtyä tarpeellisia ulkotöitä ja tänään aioin jatkaa.
En kuitenkaan aio ottaa stressiä näistä, teen pikkuhiljaa ja kun saa tehtyä jonkin niin se motivoi kovasti jatkamaan.

Aamukahvi ulkona terassilla auringonpaisteessa ja kaikkialla on aivan hiljaista, vain linnut laulaa ja käkikin tuolla kukkuu. Nautin ☺️❤️
Koivut on kauneimmillaan herkässä vaalean vihreässä loistossaan ja pihan kasvit alkaa tekemään versoja. Voi luoja miten tämä kevät voi olla niin ihanaa aikaa.
Kirjosiepot pitää majaa pihakoivussa olevassa pöntössä. Mustarastas laulaa lurittelee metsässä.

Kissan silmäkin alkaa parantua mutta vielä on tippakuuria jäljellä. Muuten koko porukka on iloisia katteja keväästä.

Katsoin telkusta ohjelman nuorista jotka on sairauden tai onnettomuuden vuoksi menettäneet muistinsa. Tai he muistavat keitä ovat ym. mutta eivät voi muistaa edes mitä ovat syöneet aamiaiseksi tai mitä ovat ennen harrastaneet.
Eräs poika muisti lemmikkinsä mutta ei voinut esmes mennä yksin ulos liikkumaan koska ei muistanut reittiä kotiin.
Nuori tyttö oli harrastanut ratsastusta mutta nyt pelkäsi hevosta ja joutui opettelemaan uudelleen mutta kun nousi hevosen selkään niin vaistomaisesti otti oikein kiinni ohjaksista ja osasi homman mutta ei muistanut osanneensa.
Tälläinen ihminen jos olisi masentunut ja itsetuhoinen niin voisin ymmärtää. Loppuelämä voi olla todella vaikeaa mutta nämä nuoret pääsääntöisesti olivat positiivisia tulevaisuuden suhteen ja jotenkin olivat oppineet elämään moisen vaivan kanssa.
Tulee pakosta mieleen että mitä terveet nuoret, joilla on elämä edessä ja mahdollisuuksia, valittavat ja itsemurha tuntuu olevan nykyisin sana joka heitetään tosta vaan kun olo on paha.
Itselleni jo sen lausuminen on ollut vaikeaa koska miellän sen niihin asioihin joista puhutaan vain viime hädässä, ei mikään jokapäiväinen puheenaihe ja mielestäni kannattaa elää. Koskaan ei tiedä vaikka elämä kääntyisi parempaan.

Yhtä hyvin jälkeen voi jäädä sanomattomien sanojen ja kertomattomien tunteiden tuska vaikka äiti olisi kuollut syöpään, ei itsemurhaan. Se voi kaihertaa mieltä elämän loppuun asti.
Jos joku sairastaa pitkään, tulee paremmin kai keskusteltua asioista kuin että elinaikaa olisi pari kuukautta tai että lähtisi heti pois. Sen hetken jälkeen kun totuus valkenee että läheinen on kohta pois, tuli minulle ainakin turtunut olo enkä tiennyt voinko puhua että "kun sinä kohta olet pois" niin haluaisin sanoa jotain. Ehkä yrittää säästää omaista tunteelta että kuolee kohta ja / tai itselleen ei amnna lupaa tunnustaa totuutta ja niin tyhmää kuin se onkin, yrittää pitkittää aikaa olemalla positiivinen vaikka sisimmässään tietää miten tulee käymään.
Pahinta ylipäätään äidin kuolemassa itselleni on ollut se että vaikka puhuttiin niin ei puhuttu kaikkea.