Mikä on kiittämättömän ihmisen diagnoosi?
Myönnän ihan avoimesti, että olen kiittämätön paska, joka ei haluaisi tyytyä vähempään kuin filmitähden elämään.
Haluaako joku kertoa, mikä on kiittämättömän ihmisen diagnoosi? Terapeutit syöttivät lääkkeitä, muut ihmiset todellisuudentajua, mutta silti vihaan kaikkea ja kaikkia.
Mikä mun diagnoosi sitten on: miksi jostain ihmisestä tulee tyytymätön, vaikkei aihetta ole?
Ehkä kiitämättömyys johtuu osaksi nuoresta iästä. Muistaakseni olet ainakin minuun verrattuna nuori. Minä olin nuorena hyvin kiltti. Nyt oikeastaan harmittaa kun en silloin tehnyt niinkuin ajattelin. Mistä johtuu että ollet mielestäsi kiittämätön. Noista sinun muista kirjoituksista sitä ei kyllä huomaa 😐.😐
Vanhenpana sanon vaan että elä omaa elämääsi, pysy erossa rikoksista. Opit kyllä kiittämäänkin.
Tällainen vanha "mieleltään nuorimies" ei diagnoosia osaa sanoa😉. Jotain humoristista ehkä vaan eiköhän sitä löydy. Tiedät mistä. Nukkumisiin😉.
Jaa-a, ei siihen tyytymättömyyteen läheskään aina ole varmasti olemassa mitään tiettyä diagnoosia, mutta esimerkiksi itselläni on epäilty oireiden perusteella masiksen lisäksi epävakaata. Epävakaan persoonan, ymmärtääkseni etenkin rajatilatyypin, sisintä jäytää yleensä jatkuva tyhjyyden tunne ja tyytymättömyys (vähän kaikkeen). Itsessäni ainakin tunnistan tuon hyvin jo pitkältä ajalta elämässäni.
Tuntuu tosi pahalta, kun aika epäonnisen elämänkulun jälkeen elämässäni lähes kaikki palikat loksahtaisivat vihdoin paikoilleen...enkä osaa nauttia kuin joinakin päivinä, joinakin taas pohdin hyvin vakavissani itsemurhaa jne. (Jota en voi tehdä, koska ensimmäistä kertaa elämässäni tuntuu aidosti siltä, että monikin välittää kohtalostani ja surisi + olisi vihainen minulle, jos lähtisin maailmasta.) Ns. "normaali" elämä ei ole minuakaan varten tarkoitettu, ahdistun ja kyllästyn hyvin helposti rutiineihin, vaikka toisaalta juuri niitä järjellä ajatellen tarvitsisin pitääkseni tämän pään ja sitä ympäröivän "syteemin" jotenkin kasassa. Jatkuvaa seilaamista ja syyllisyyttä siitä, paraneekohan tästä koskaan? Kuulostiko tutulta?
Oiskohan se diagnoosin nimi kiittämätön nilkki?
( sellainen laulu on myös)
Minusta ihminen joka ei koskaan näe mitään aihetta kiittää mistään, voi liian hyvin.
onko kaikki vain koukkuun jäämistä johonkin tunteeseen tai tekemiseen, eikä ihminen osaa tai halua muuttua.
Jotkut ovat herkempiä jäämään koukkuun johonkin tunnetilaan ja saavat siitä tyydytystä. Puhun ihan omasta kokemuksesta. Oli hankalaa muuttua ja siinä menettää kasvonsa, kun on uskallettava myöntää, että tunne jota hellii päässään on väärä ja johtaa ajan oloon tuhoon. Parasta minulle oli että muutin pois siltä paikkakunnalta missä asuin silloin kun olin pahiten koukussa tyytymättömyyteen. Nyt joku jo ajattelee että eihän sitä voi muuttaa kun ei ole työtä eikä rahaa....
voi hitsi, mie yöllä luulin, että tämä ketju on huumoria. Siksi annoin tuon diagnoosin ihan leikilläni ja valetohtorina.
Mutta tässä tämä laulu.
Sori maanvaiva. Ei ollut huumoria.
black_swan2 kirjoitti 11.10.2012 18:48
Jaa-a, ei siihen tyytymättömyyteen läheskään aina ole varmasti olemassa mitään tiettyä diagnoosia, mutta esimerkiksi itselläni on epäilty oireiden perusteella masiksen lisäksi epävakaata. Epävakaan persoonan, ymmärtääkseni etenkin rajatilatyypin, sisintä jäytää yleensä jatkuva tyhjyyden tunne ja tyytymättömyys (vähän kaikkeen). Itsessäni ainakin tunnistan tuon hyvin jo pitkältä ajalta elämässäni.
Tuntuu tosi pahalta, kun aika epäonnisen elämänkulun jälkeen elämässäni lähes kaikki palikat loksahtaisivat vihdoin paikoilleen...enkä osaa nauttia kuin joinakin päivinä, joinakin taas pohdin hyvin vakavissani itsemurhaa jne. (Jota en voi tehdä, koska ensimmäistä kertaa elämässäni tuntuu aidosti siltä, että monikin välittää kohtalostani ja surisi + olisi vihainen minulle, jos lähtisin maailmasta.) Ns. "normaali" elämä ei ole minuakaan varten tarkoitettu, ahdistun ja kyllästyn hyvin helposti rutiineihin, vaikka toisaalta juuri niitä järjellä ajatellen tarvitsisin pitääkseni tämän pään ja sitä ympäröivän "syteemin" jotenkin kasassa. Jatkuvaa seilaamista ja syyllisyyttä siitä, paraneekohan tästä koskaan? Kuulostiko tutulta?
Kuulosti todella tutulta. Tuntuu, että koko elämän ajan on kohdeltu kuin roskaa ja nyt kaiken jälkeen pitäisi vain unohtaa. Ei saisi valittaa kenellekään, pitäisi olla vain iloinen. Eikä saa koskaan korvausta niistä pahoista asioista, joita itselle on tehty.
Katsoin juuri äsken tuon maanvaivan linkin enkä voinut muuta kuin nauraa😎.
Anteeksi Iisamari😉.
Pyydän kaikilta aidosti, kauniisti ja nöyrästi anteeksi. Asia ei naurata vaan siitä seuranneet kirjoitukset ja väärin käsitykset. Eräänlaista tilanne komiikkaa tämäkin. Ei ole ensikerta eikä varmasta viimeinen kun sanon tai kirjoitan ennen kuin ajattelen 😳.