Mikä on itselle hyväksi?
Jos kärsii jännityksestä ja ahdistuksesta pahoin somaattisin oirein, joka ei lähde altistamisella pois, onko hyväksi jäädä kotiin, ettei tarvitse tuntea sitä tuskaa joka vie jatkuvasti pohjalle? Vai onko se kuitenkaan hyväksi jäädä kotiin, kun kuitenkin se tylsyys sieltä iskee kun tekemiset loppuu ja on ihan yksin pääkoppansa kanssa?
Kirjoitinkin tuonne sos.pelko-otsikon alle, että olen kokeillut apukeinoina jo vaikka mitä: kahtakymmentä eri lääkettä, kuutta eri terapiaa kahdeksan vuoden aikana, terveellistä ruokaa ja liikuntaa, meditointia, rentoutusharjoituksia, positiivista elämäntapaa ja altistamista vaikeille tilanteille. Tuntuu ettei mikään auta. Vai onko jokin keino vielä käyttämättä?
Ahdistus vaan tulee kerta toisensa jälkeen, kun ihmisten joukkoon menee, varsinkin yksin. Voiko luotetun ystävän lupauksen rikkominen saada aikaan pysyvän luottamuksen puutteen ihmisiä kohtaan? Elämäni romahti silloin, kun paras ystäväni jätti minut toisen vuoksi, ja toinen ystäväni petti luottamukseni pahemman kerran. En ole kuitenkaan päässyt ahdistuksesta yli, vaikka kaikille olen anteeksi mielessäni jo antanutkin.
En pysty olemaan rennosti oikein missään, muuten kuin kotona. Lääkkeiden olemattomaan apuun olen turhautunut monta kertaa ja paniikkipäissäni lisännyt tai laskenut annoskokoja, tai vaihtanut itsekseni edellisiin lääkkeisiin. Pienellä paikkakunnalla kun ei lääkäriä ole tavoitettavissa kuin kerran kuussa. En tiedä, mikä on hyväksi. Kohta taas päänuppi sekoaa, kun ei tiedä, pitäisikö aloittaa taas uusi terapia tai uusi lääkitys, vai mitä.
Itsellä ei ole kokemusta ahdistuksesta, mutta koitanpa jotain vastata. Minusta sinun ei kannata täysin jäädä mökkiytymään kotiin, mutta ei sinun kannata itseäsi kiusatakaan. Tee jotain siltä väliltä. Voitko käydä kaupassa ilman ongelmia? Voitko olla yhden ihmisen seurassa? Oletko ehkä liian vaativa ollut itsellesi näissä totuttelutilanteissa? Liikaa ihmisiä kerralla.
Tee sen verran kuin jaksat. 🙂🌻 Toivottavasti joku ahdistuksesta kärsivä osaa paremmin neuvoa.🙂👍
Kyllä pystyn kaupassa käymään, kun siellä ei tarvitse kauaa viipyä. Yleensäkin ihmisille juttelu, tai jollain tapaa katseen kohteena oleminen saa ahdistuksen pintaan. Vihaan niin suunnattomasti jännitystä ja ahdistusta😠. Olen toivonut että saisin olla näkymätön ihmisten seurassa ja tulla näkyväksi vasta kun itse haluan.
Miten sitä voi tyytyä liian kapeaan elämään, jos koko ajan toivoo muuta?
Miksi haluat olla näkymätön? Tunnetko olevasi huonompi kuin toiset ihmiset? Etkö koe itseäsi minkään arvoiseksi?
Syy jännitykseen on varmasti olemassa. Sitä ei vain ole vielä näköjään löytynyt. Kärsitkö muista vaivoista? Masennukseen liittyy ainakin minulla tuo näkymättömyyden tarve ja halu eristäytyä. Onko sinua hoidettu jännityksen vuoksi, koska sen olet tuonut esiin eikä muita kysymyksiä ole esitetty?
Lääkärit ovat niiiiiiiin huonoja hoitamaan potilaita kokonaisvaltaisesti....
En tiedä, miksi haluan olla näkymätön. Ehkä en halua ihmisten puhuvan minulle, koska en osaa olla luonteva, vaan siinäkin pitää jotenkin teeskennellä. Jos se luottamuksen menettäminen ystäviin on sen saanut aikaan.
Sekin on niin, että jos on työelämässä, saa kärsiä ahdistuksesta, ja jos on kotona tulee masennus. Eri terapioissa olen ollut yhteensä n.6 vuotta. Täytyy varmaan mennä vielä vaikka terveyskeskuspsykologille, kun juttelun tarve on kova.