Mikä mua vaivaa?

Mikä mua vaivaa?

Käyttäjä Teddy81 aloittanut aikaan 21.02.2021 klo 17:13 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Teddy81 kirjoittanut 21.02.2021 klo 17:13

Mielialani on periaatteessa aika hyvä, enkä kärsi perus arjessa erityisemmin henkisistä vaikeuksista. Mutta aina kun pitää tehdä jotain, esimerkiksi työtä tai opiskella tai osallistua mihin tahansa yhteiseen toimintaan, en pysty tekemään mitään kovin pitkään.

Oon nyt 40-vuotias, ja oon elämäni aikana aloittanut erilaisia ammattiopiskeluja viiteen otteeseen, ja yhden niistä vaan saanut päätökseen (senkin nuorena ja opiskelut venyi tavoiteajasta parilla vuodella).

Oon ollut yli kymmenessä eri työssä, ja korkeintaan oon jaksanut olla samassa paikassa vuoden kerrallaan. Normaalisti 1-2 kk.

Oon aloittanut lukemattomia kertoja erilaisia harrastuksia ja ryhmiä, ja missään en ole koskaan kovin pitkään viihtynyt. Nykyisin alkaa 1-2 päivässä tulla sellainen olo, että ei kestä ja pakko lopettaa. En kuvailisi sitä ahdistukseksi tai masennukseksi, se on vaan täydellinen kyllästymisen tunne siihen asiaan. Muihin elämän asioihin se ei vaikuta, muuten voi olla ihan hyvä mieliala ja arki sujuvaa. Esim nyt viikonloppuna aloitin yhdessä harrastusryhmässä, ja eilen olin siitä tosi innoissani, mutta tänään alkanut tulla jo sellainen olo että en jaksa sitä enää.

Mikä mua vaivaa ja mikä tähän auttaisi? Periaatteessa haluaisin kuitenkin tehdä kaikkia noita asioita. Vähän ajan kuluttua lopettamisesta tulee aina sellainen olo, että olisi kiva taas aloittaa jotain. Yleensä aloitan jotain uutta. En koe sitä hypomaaniseksi siinä mielessä, että olisin muuten mielialaltani tavallista iloisempi tai aktiivisempi, eikä mulla tosiaan ole myöskään lamaannusjaksoja joita käsittääkseni bipolaarisuuteen kuuluu. AD(H)D:ta olen miettinyt, voisko olla jotain sellaista?

Käyttäjä kirjoittanut 21.02.2021 klo 18:58

Tietynlainen vilkkaus tai pitkäjänteisyyden puute tuo mieleen tuon mitä epäilet (ADHD). Toivottavasti joku muukin ottaa kantaa kysymyksees, itsellä ei lähipiirissä ketään, joka oisi kamppailut tämän kanssa. Työn puitteissa olen ollut tekemisissä ADHD -lasten kanssa; aikuisissa taitaa olla enemmän niitä joilta tätä ei ole tutkittu, mutta joilla tämä voi olla vaikeuttamassa elämää. Toinen mikä tulee mieleen jnknlainen tietty erityisherkkyys? ADDsta on läheinen kokemus, tyttäreltä dignosoitiin se aikuisiällä.

Käyttäjä Nótt kirjoittanut 22.02.2021 klo 17:38

AD(H)D tuli minullekin mieleen. Minkään sortin asiantuntija on toki ole.

Jos yhtään lohduttaa, niin itsekin mahdollisesti ADD-oireisena (H:n voi kyllä omassa tapauksessani tiputtaa huoletta pois) tunnistan paljolti itseni kirjoituksestasi. Minä kylläkin sain räpiköityä läpi lukion ja jatko-opinnot, koska ne olivat koulujen puolesta hyvin strukturoituja. Mutta niiden jälkeen minulla on ollut suuria vaikeuksia edes valita omaa alaa. Innostun yhdestä asiasta, mutta myös tympiinnyn nopeasti. Olen saattanut olla innoissani aloittaessani avoimen opintoja, mutta sitten itse opiskelu onkin ollut pakkopullaa, jonka olen, ihme kyllä, silti saanut hampaat irvissä ja väkisin tahkottua läpi. Olen huomannut, että jotkin kiinnostuksen kohteet kulkevat kyllä koko ajan mukana, mutta kiinnostus (vai motivaatio?) niitä kohtaan on häilyvä, ikään kuin trendien mukaan.

Toinen ongelma on, että tiedän hyvin käytännönläheisen opiskelu- ja työskentelytavan sopivan itselleni, mutta mielenkiinnon kohteet löytyvät järjestään sieltä toisesta ääripäästä eli akateemisesta maailmasta.

Oletko miettinyt tai kenties kokeillut oppisopimuskoulutusta? Olen ymmärtänyt, että se sopii monille keskittymisongelmaisille perinteistä luento-tyylistä opiskelua paremmin.

Olisiko sinulla mahdollisuus pitää harrastuksien suhteen ns. monta rautaa tulessa? 🙂 Maallikkona kuvittelisin, että on ihan ok innostua jostain ja sitten jostain toisesta, vaikkapa frisbeegolfata yhtenä viikkona ja käydä seuraavana viikkona päivittäin uimassa. Toki tällöin ei kannata lähteä heti ostamaan kalliita harrastusvälineitä ihan sen ensimmäisen innostuksen mukaan. Jos sinulla onkin AD(H)D, niin sen hyviin puoliin lukemani mukaan kuuluu luovuus ja en näe miksei sitä voisi/saisi ruokkia. Toki keskittymistä ja pitkäjänteisyyttäkin on syytä harjoitella.

Minullekin tuli lisäksi mieleen erityisherkkyys ja mahdollisesti Asperger (tai mitä nimiä siitä nykyään käytetäänkään). Toisaalta (lievä) masennuskin voi oireilla tympimisenä ja pitkäjännitteisyyden puutteena.