Mikä hitto muakin vaivaa!! lähestyvä 40v. kriisi??

Mikä hitto muakin vaivaa!! lähestyvä 40v. kriisi??

Käyttäjä Levoton77 aloittanut aikaan 13.05.2014 klo 12:12 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Levoton77 kirjoittanut 13.05.2014 klo 12:12

Ei voi, kun ihmetellä nykyistä olotilaani. Olen saanut kesäksi työtä vammaispuolella ja, kun pääsen töihin, niin yleensä kaikki menee ihan ok. MUTTA. Se töihin lähtö esim. iltavuoroon aiheuttaa paniikkihäiriön oireita.
Olo on todella”herkkä”, jännitän, mietin miten ilta menee ja ns. pelkään pahinta ja oloani ahdistaa….☹️

Olen saanut hankittua elämäni aikana itselleni kaksi ammattia: kokki ja lähihoitaja.
Nyt olen läheisilleni ilmoittanut, että kun syksy tulee ja jos keikkaa ei pukkaa niin teen jotain AIVAN MUUTA työkseni.
Ei kai sillä loppupeleissä ole merkitystä mitä työtä teet vaikka olisi koulutus mikä tahansa, kunhan on oloonsa tyytyväinen ja saa laskut maksettua??
Tiukkaa tekee taloudellisesti ja kodin remppa on lykkääntynyt….en ole siis vakkarityössä-
aiemmin olin, mutta jäin pois, koska työolosuhteet muuttuivat liian raskaiksi säästöjen vuoksi….

Ja olen tullut sellaiseksi miksi en olisi koskaan kuvitellut tulevani, katkeraksi!
Katkera ja jopa kateellinen siitä, että jotkut ihmiset saa elämässään kaiken niin helposti…ja minä olen uurastanut kaiken omalla työllään mitä minulla on, silti jää luu käteen vaikka tekisin kuinka paljon hommia….