Mies ja pakko-oireinen persoonallisuushäiriö

Mies ja pakko-oireinen persoonallisuushäiriö

Käyttäjä Adaneth aloittanut aikaan 16.07.2015 klo 19:37 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Adaneth kirjoittanut 16.07.2015 klo 19:37

Hei!

Tilanteeni on vielä suhteellisen arka aihe minun ja avomieheni välillä, mutta toivoisin voivani omalta osaltani tehdä kaikkeni, sekä auttaa ja ymmärtää. Avomiehelläni on todettu nuoruudessaan, ennen minua, Pakko-oireinen persoonallisuushäiriö. Hän söi siihen lääkkeitä ja kävi juttelemassa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Kun aloimme seurustella, noin 7 vuotta sitten, olimme edelleen nuoria ja siinä huumassa sitten unohtui lääkkeet ja niin unohtui myös kontakti sairaanhoitajaan, ja hänet sitten kirjattiin ulos polilta. Nykyään olemme jo aikuisia, asumme yhdessä ja hän käy töissä ja minä opiskelen.

Tiedän kuitenkin että avomiehellä on edelleen sama ongelma, mutta jostain syystä hän ei suostu ammattiapua enää vastaanottamaan, vaikka olen ehdottanut.

Hän kärsii suunnattomasta ahdistuneisuudesta, jos elämä ei mene hänen tahtonsa mukaan. Hän halveksii kaikkea mikä olisi minusta kivaa, mutta josta hän ei pidä. Hän esimerkiksi antaa minun mennä ystävieni kanssa yökerhoon, mutta hän ennen lähtöä syyllistää minua, ja ahdistus ja vastenmielisyys kuvastuu hänen puheessaan, joka parhaimmillaan voi johtaa riitaan. Joskus olen niin väsynyt siihen kuulusteluun ja syyllistämiseen että olen jäänyt kotiin. Hän ei tee sitä tahallaan ja pyytää anteeksi kun kerron jälkeenpäin miltä minusta on tuntunut.

Hänellä on myös näitä ”pakko ajatuksia”, että jokainen mies haluaa vain seksiä minulta, tai raiskata tai tappaa ja hän käy niitä yhä uudestaan ja uudestaan yksityiskohtaisesti päässään läpi, eikä saa ajatuksia haltuunsa.

Mökille lähteminenkin tuottaa suurta ahdistusta ja tuskaa (vaikka sen pitäisi olla kiva juttu!), sillä hänen täytyy saada ainakin viikkoa etukäteen tietää että, mitä teemme mökillä, mitä syömme mökillä ja mihin kellonaikaan lähdemme mökiltä.

Tässä oli vain pintaraapaisu kaikesta, miten sairaus näyttää kasvonsa meidän elämässämme. Tämän kaiken takia ilmapiiri on muuttunut hieman negatiiviseksi. Se on myös aiheuttanut pientä kitkaa välillemme ja hiljaisia iltoja, joten avomies on tulkinnut sen niin, että olen vihainen hänelle ja siitä hän taas syyllistää itseään, vaikka oikeasti olen vain väsynyt ja peloissani.

Mitä minun pitäisi tehdä?

Käyttäjä Hiirenvirna kirjoittanut 27.07.2015 klo 11:36

Hei Adaneth! En tiedä, osaanko auttaa mutta vastaan nyt jotain kuitenkin. Tilanteesi kuulostaa aika vaativalta ja kuormittamista. Oletan, että pakko-oireisella pershäröllä tarkoitat vaativaa personaallisuushäiriötä? Voi olla, että sillä on ollut eri nimiä aiemmin.

Mielestäni kumppanisi tarvitsisi ehdottomasti apua ja ammatillista tukea. Pakkoajatukset voivat olla todella hirveitä ja jos ihminen ei pysty hallitsemaan niitä lainkaan voisin kuvitella että arjesta ahdistavien ajatusten vankina tulee todella rankkaa. Sen verran rankkaa, että osa säteilee varmasti myös ulkopuolelle eli sinulle. Jos hän ei halua itselleen apua ni se on sitten aika vaikea ketään väkisin hoitaa. Jos olen ymmärtänyt oikein niin persoonahäiriöiset eivät aina oikein koe ja näe että tarvitsevat apua päänsä kanssa, kääntyy niin päin että se ongelma ollaan me muut tai miten me toimitaan. Jäin miettimään onko avomiehesi näitä tällaisia?

Mikä oma tilanteesi on, saatko jostain apua tai tukea? Oletko jo ottanut yhteyttä täällä net-tukeen? Heiltä saisit neuvoja ja tukea ja apua tilanteeseesi. On kuitenkin olemassa aika iso vaara että kuormitut, uuvut ja lopulta masennut. Apuahan siis voit hakea (ja kannattaa hakea) oli avomiehesi mitä mieltä hoidosta hyvänsä.

Paljon voimia ja jaksamista ja tosiaan ota yhteys nettitukeen jos et ole jo vielä tehnyt niin.