Mielenterveyslääkkeet ja painonhallinta!

Mielenterveyslääkkeet ja painonhallinta!

Käyttäjä Adele aloittanut aikaan 09.01.2011 klo 15:59 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Adele kirjoittanut 09.01.2011 klo 15:59

Aloin syödä mt-lääkkeitä joskus 2004, mutta välillä olen ollut ilman. Elämäni on muuttunut täysin toimettomaksi ja enää en käy ulkona edes kävelyllä. Ainoa liikkuminen tapahtuu kun menen johonkin aktiviteettiin muutaman kerran viikossa tai teen kauppareissun.

Olen pienikokoinen ja koska olen pienikokoinen niin noin 4 kg painonnousu näinä vuosina on paljon. Tunnen itseni lihavaksi ja kömpelöksi. Samana aikana olen myös kyllä kokenut vaihdevuodet, jotka ovat saattaneet muuttaa hormoneja ja muutenkin aineenvaihduntaa. Kärsin kilpirauhasen vajaatoiminnasta ja lisäkilpirauhasen liikatoiminnasta ja lisäkilpirauhasongelmaa en oikein itse ymmärrä – siis sairauden laatua, mihin se vaikuttaa, onko kunnolla hoidettu jne.

Yli vuoden olen nyt syönyt päivittäin niin vähän, että olen alkanut miettiä, että pienestä kehon pyöreydestä huolimatta saattaisin olla jopa aliravittu. Sepä paskamaista olisikin, että kun jatkuvasti syön vähän, ja olen silti pyöreä niin olisin vielä aliravittu! Mahdollista se on.

Oletteko huomanneet, että joidenkin ihmisten kohdalla mt-lääkitys muuttaa ulkonäköä todella paljon ja varsinkin lihottaa. Näin erään sairaalatutun jokin aika sitten ja järkytyin todella paljon. Hän oli muuttunut ihan kamalan näköiseksi. Suoraan sanoen rumilukseksi, vaikka ennen ei ollut mitään erikoista ulkonäössä. Ihmisen kuva omasta kehosta vaikuttaa psyykkeen. Jos ulkomuoto muuttuu huonoon suuntaan – siis lääkitys ei ketään kaunista – niin se voi aiheuttaa mt-potilaalle vielä lisäongelmia. Mielestäni tämä ongelma kuuluu mt-henkilökunnan vastuulle. On vastuutonta antaa ihmisten olemusten muuttua melkein tunnistamattomiksi.

Mitä sanotte tähän? Minkälaisten painonhallintaan liittyvien ongelmien kanssa taistelette ja miten luulette niiden liittyvän saamaanne lääkitykseen?

Mielestäni tämä on niin iso juttu, että aika olisi nostaa kissa pöydälle!

Käyttäjä Mara70 kirjoittanut 16.01.2011 klo 14:17

itse jätin pahimmat painoa nostavat lääkkeet pois, nyt pärjäillään vaan jotenkuten.
Koin tuon painonnousun niin huolestuttavaksi, että siihen oli pakko puuttua.

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 17.01.2011 klo 22:36

Hei!
Olen reilun vuoden syönyt mt-lääkettä. Olen 1,5 vuodessa lihonnut 15 kg. 3kk:n takaisen raiskauksen jälkeen olen lihonnut 7kg.
En tiedä, voinko syyttää lääkitystä lihomisesta. Olen kyllä masentunut ja ahdistunut ja myös syön suruuni. Ehkä vika on vain mun korvien välissä?

Käyttäjä Sasaki kirjoittanut 18.01.2011 klo 19:10

Olen itse todennut että psyykenlääkkeet lisäävät painonnousua. Ainakin jotkin valmisteet. Seroquel ainakin mulla lisäsi ruokahalua ja tuntui myös että aineenvaihdunta hidastui. Lopetettuani kyseisen lääkkeen painoni on jonkin verran laskenut. Onneksi.